22.05.2022 | Hoito ja huolenpito, Hoito ja huolenpito, Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote), Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote), Terveys- ja sairaanhoito, Vanhustenhoiva

Puoluekokouksen päätös

RKP tekee työtä sen eteen,

• että ikäihmisiä ja jatkuvan hoidon tarpeessa olevia varten luodaan omalääkäri- ja omahoitajajärjestelmä, koska mahdollisuus käydä saman, tutun lääkärin vastaanotolla luo turvallisuutta
• että mahdollisuudet toteuttaa hyvinvointialueilla myös laajempia väestönosia koskevia omalääkäri-pilottihankkeita selvitetään.

Aloitteen käsittely

Puoluevaltuuston vastaus

Yhteinen vastaus aloitteisiin 6 ja 7.

Aloitteentekijät ovat liikkeellä tärkeällä asialla. Pohjoismaisissa naapurimaissamme on menestyksellisesti käytössä omalääkäri-/perhelääkäri-/henkilökohtainen lääkäri -malleja. Nimikkeet eroavat hieman eri maiden välillä samoin kuin sovellettavat mallit. Perusperiaate on kuitenkin sama eli potilas tapaa saman lääkärin paikallisella perusterveydenhuollon vastaanotolla asioidessaan. Ajatus on tällöin, että potilas pystyy helpommin keskustelemaan omalääkärinsä kanssa, joka tuntee hänen historiansa ennestään ja voi näin antaa parempaa hoitoa. Suomessa oli 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa käytössä vastaava malli. Lähes 70 prosentilla Suomen kunnista oli 2000-luvun alussa käytössä omalääkärimalli. Se purettiin kuitenkin 2000-luvun lopulla. Viimeiset kunnat luopuivat järjestelmästä 2010-luvun alussa.

Ongelmana oli 1970- ja 1980-luvulla, että kiireettömästä hoidosta muodostui pullonkaula, koska kiireettömään hoitoon jonottavat potilaat kiireettömän hoidon vastaanottoaikojen huonon saatavuuden johdosta ajautuivat käyttämään päivystyspalveluja, mikä johti päivystyspalvelujen ylikuormittumiseen. Omalääkärimalli otettiin tällöin käyttöön yhtenä ratkaisuna ongelmaan. Mallista käytettiin sittemmin myös nimitystä väestövastuu, jossa lääkärillä tai hoitotiimillä oli vastuu noin 2000 asukkaasta. Malli toimi hyvin joissakin kunnissa, mutta toisissa sitä arvosteltiin ankarasti. Malli toimi osassa kuntia suunnitellusti ja ajan lääkärilleen sai nopeasti. Toisissa kunnissa omalääkäri vaihtui usein, eikä pitkäkestoisia hoitosuhteita syntynyt. Myös osa lääkäreistä oli tyytymättömiä malliin. He kokivat, ettei väestövastuu jakaantunut tasapuolisesti, koska osalla lääkäreistä oli useampia enemmän hoitoa vaativia potilaita ja toisilla lääkäreillä puolestaan enemmän työterveydenhuollon piiriin kuuluvia asiakkaista kuin toisilla. Lisäksi pitkäaikaissairailla oli vaikeuksia päästä vastaanotolle, koska vastaanottoajat annettiin kiirepotilaille. Lääkäreillä ei myöskään ollut tässä mallissa työaikaa, vaan vastuu hoitaa heille osoitettu potilasmäärä. Tämä tarkoitti sitä, että työmäärissä ja työajassa oli suuria eroja.

Eräissä kunnissa ja kuntayhtymissä on myös nyt otettu käyttöön omalääkärimalli, mutta se perustuu nykyjärjestelmässä enemmänkin sille, että tietyllä hoitohenkilötiimillä on vastuu sille osoitettujen asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollosta. Väestövastuu tekee paluutaan terveyspalveluissa. Esimerkiksi Varsinais-Suomen terveydenhuollossa sitä ollaan ottamassa jälleen käyttöön. Tietyistä väestökiintiöistä vastaavien hoitotiimien väestövastuu oli merkittävässä roolissa myös edellisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusesityksen valinnanvapausmallissa.

Omalääkärimallin etu on, että se vähentää perusteettomien tutkimuksia, käyntejä ja kustannuksia ja lisää potilaiden luottamusta hoitopalveluihin. Se tuo myös jatkuvuutta potilaan hoitoketjuihin. Meidän on otettava oppia 1990- ja 2000-luvun omalääkärimallin haasteista. Nykytekniikka voi varmasti tarjota ratkaisuja osaan tuolloisista ongelmista. Esimerkiksi digitalisaatio antaa paremmat mahdollisuudet pitää yhteyttä hoitotiimin väestövastuuseen kuuluviin asukkaisiin.

Yhdeksi omalääkärimallin suureksi haasteeksi todettiin 2000-luvulla sen huono toimivuus, jos hoitohenkilökunnasta on pulaa. Kamppailemme saman haasteen kanssa myös nykyisin, mikä tekee omalääkärimallin käyttöönoton joillakin alueilla haasteelliseksi. Malli saattaa kuitenkin olla pidemmällä aikavälillä toimiva vaihtoehto.

Kuten aloitteentekijät toteavat, työehdot, työtehtävät ja työympäristö ovat keskeisiä hoitohenkilökunnan veto- ja pitovoimatekijöitä, joiden avulla voidaan turvata palvelujen jatkuvuus.

Omalääkärimalli tai väestövastuu voisi toimia sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa, mutta erikoissairaanhoidossa tarvitaan erikoislääkäreitä ja erikoistuneempaa hoitohenkilökuntaa.

RKP esitti aluevaaliohjelmassaan 2022 etenkin ikäihmisten omalääkärijärjestelmän käyttöönottoa, koska mahdollisuus käydä saman, tutun lääkärin luona luo turvallisuutta. Pidemmällä aikavälillä on syytä selvittää, voitaisiinko myös jatkuvassa hoidon tarpeessa olevat ottaa tällaisen järjestelmän piiriin. Mahdollisuudet toteuttaa hyvinvointialueilla myös laajempia väestönosia koskevia pilottihankkeita voitaisiin selvittää.

Puoluevaltuuston päätösehdotus

RKP tekee työtä sen eteen,

• että ikäihmisiä ja jatkuvan hoidon tarpeessa olevia varten luodaan omalääkäri- ja omahoitajajärjestelmä, koska mahdollisuus käydä saman, tutun lääkärin vastaanotolla luo turvallisuutta
• että mahdollisuudet toteuttaa hyvinvointialueilla myös laajempia väestönosia koskevia omalääkäri-pilottihankkeita selvitetään.

Aloite 6 – Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on täydennettävä omalääkärijärjestelmällä

Perusterveydenhuolto on vuosia kärsinyt yleislääkäripulasta, vaikka lääkäreiden saatavuustason pitäisi olla hyvä Suomessa. Yksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteista oli parantaa perusterveydenhuoltoa ja taata erikoissairaanhoidon saatavuus. Tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä selvittämällä terveyskeskuslääkäreiden työolosuhteet ja antamalla heille erikoistumismahdollisuuksia.

Norjassa ja myös Virossa sekä useissa Keski-Euroopan maissa saadut kokemukset osoittavat, että perusterveydenhuollon jonoja on voitu lyhentää uudistamalla lääkäreiden työolosuhteet ja määrittämällä lääkäreille oma väestöryhmä samalla kun potilaalle on tarjottu pääsy omalääkärin vastaanotolle. Tätä ongelmaa on varmasti selvitetty sote-uudistusta suunniteltaessa, mutta tarvittavaa lakiuudistusta ei ole toteutettu. Ulkomaisen mallin seuraaminen edellyttäisi terveyskeskusten yleislääkäreiden/erikoislääkäreiden työehtojen muuttamista lainsäädännöllisesti.

Tietystä väestöryhmästä vastaava omalääkäri, joka vastaa esimerkiksi 1000 hengen perusterveydenhuollosta voisi saada hyvinvointialueelta palkkaa, joka vastaa esimerkiksi 30 % täydestä palkasta. Loppuosa palkasta koostuisi palkkioista. Tämä tarkoittaisi, että lääkäreillä olisi joustavat työajat ja että he työskentelisivät sopimusperusteisesti. Kuvaillun mallin avulla voitaisiin myös paremmin houkutella erikoislääkäreitä perusterveydenhuoltoon. Malli merkitsee yksityistämistä, josta on keskusteltu sote-uudistusta suunniteltaessa, mutta jota ei ole lainsäädännössä huomioitu yhtenä vaihtoehtona vakinaisessa työsuhteessa oleville terveyskeskuslääkäreille.

Terveyskeskusten yleis- ja erikoislääkäreiden saatavuus voidaan turvata huolehtimalla siitä, että lääkäreiden työehdot, työtehtävät ja työolosuhteet ovat riittävän houkuttelevia vertailussa lääkäreiden muihin vaihtoehtoisiin työpaikkoihin. Aloitteentekijät ehdottavat siksi, että RKP:n edustajat eduskunnassa ja hallituksessa tekevät työtä sen eteen

Aloite 7 – Omalääkärijärjestelmän käyttöönotto

Meidän on uusilla hyvinvointialueilla otettava vastuuntuntoisesti ja ennakkoluulottomasti uudelleen käyttöön omalääkäri-/perhelääkärijärjestelmä. Vapaaehtoisen Pohjanmaan hyvinvointialueen pilottihanke voisi toivottavasti toimia ensimmäisenä pilottihankkeena jollakin terveyskeskuksistamme. Siitä on pakostakin etua kummallekin osapuolelle, että hoitoa tarvitseva ja lääkäri tuntevat ennestään toisensa. Omalääkärijärjestelmän tavoite on, että hoitoa tarvitsevat saisivat apua mahdollisimman pikaisesti, mieluiten samana päivänä. Omalääkärijärjestelmä on pohjoismaisissa ja eurooppalaisissa naapurimaissamme lyhentänyt merkittävästi hoitojonoja.