Aloite 45 – Sama saamen kielellä

Puoluekokouksen päätös

Puoluekokouksen päätös

RKP toimii sen hyväksi

  • että puoluekokous 2025 käsittelee sääntömuutoksen, jonka myötä puolueen nimi vahvistetaan inarinsaameksi, koltansaameksi ja pohjoissaameksi.

Aloitteen käsittely

Puoluevaltuuston vastaus

Aloitteentekijät ovat täysin oikeassa siinä, että RKP on työskennellyt vahvasti saamelaisten oikeuksien puolesta. Siksi olisi loogista, että RKP olisi kääntänyt puolueen nimen myös virallisesti kolmelle saamen kielelle eli inarinsaameksi, koltansaameksi ja pohjoissaameksi.

Jotta puolueen nimi voidaan rekisteröidä kolmella eri saamen kielellä, nimen viralliset käännökset tulee vahvistaa puolueen säännöissä. Puolueen sääntöjen muutokset käsitellään aina puoluekokouksessa, joten seuraava mahdollisuus siihen on puoluekokouksessa vuonna 2025.

Päätösehdotus

RKP toimii sen hyväksi

  • että puoluekokous 2025 käsittelee sääntömuutoksen, jonka myötä puolueen nimi vahvistetaan inarinsaameksi, koltansaameksi ja pohjoissaameksi.

Aloite 45 – Sama saamen kielellä

Ruotsalainen kansanpuolue on rekisteröinyt nimensä sekä ruotsiksi että suomeksi – aivan kuten kuuluukin. Molempia nimiä käytetään laajasti siinä määrin, että suomenkielisen nimensä ansiosta Svensk Ungdom -nuorisojärjestöä on eri yhteyksissä mediassa kutsuttu RKP:n nuoriksi.

Puolue toimii sujuvasti molemmilla kansalliskielillä. Pohjois-Suomen toiminnan lisääntyessä uskomme, että on aika rekisteröidä puolueen nimi myös kolmella saamen kielellä. Saamenkieliset nimet osoittaisivat entistä selvemmin, että puolueessa on kiinnostusta myös saamelaisasioita kohtaan ja se myös alentaisi kynnystä osallistua toimintaan jollakin saamen kielellä. RKP on tehnyt kovasti töitä, jotta saamelaiskäräjälaki hyväksyttäisiin, ja nyt työtä alkuperäiskansojemme hyväksi on jatkettava. Puolueen nimen rekisteröiminen saamen kielellä osoittaisi lisäksi konkreettisemmin, miten RKP toimii maan alkuperäisväestön hyväksi ja haluaa tehdä sen yhdessä alkuperäisväestön kanssa – sillä kukapa tuntisi saamelaisväestön ajankohtaiset asiat paremmin kuin saamelaisväestö itse.

Muut puolueet ovat jo heränneet tähän asiaan, esimerkiksi Vihreät ovat rekisteröineet puolueen nimen myös saamen kielellä. Nyt on RKP:n aika korjata tämä puute!

Päätösehdotus

RKP:n nuorisojärjestö Svensk Ungdom haluaa, että RKP toimii sen hyväksi

  • että RKP rekisteröi puolueelle myös saamenkielisen nimen kolmella eri saamen kielellä.

Aloitteen tekijä/tekijät

RKP-nuoret

Julia Ståhle

Puheenjohtaja

Anna Oksanen

Pääsihteeri