Yhteiskunnassamme sananvapaus, uskonnosvapaus, tasavertaisuus, tasa-arvo, demokratia, vapaus omiin valintoihin ja ihmisoikeudet ovat täysin luonnollisia, mutta niitä on aina puolustettava. Yksilön kunnioittaminen on edellytys vähemmistöjen samankaltaisiin mahdollisuuksiin. Kahden kansalliskielten, suomi ja ruotsi, säilyttäminen ja kehittäminen sekä vähemmistökielet ovat turvattu perustuslaissa, ja näin on oltava myös tulevaisuudessa.

Annica Tallqvist

Johdon assistentti

Yhteystiedot »

Anna-Maja Henriksson: Takaisin maailman kärkeen koulutuksessa

Yksi tärkeimmistä asioista Suomen tulevaisuuden kannalta on, että jatkamme panostamista lasten ja nuorten hyvään koulutukseen. PISA-tulokset julkaistaan kolmen vuoden välein, ja julkaisupäivää odotetaan aina jännityksellä koulutuspiireissä. Miten maamme on pärjännyt? Mihin sijoitumme kansainvälisessä vertailussa?

Eva Biaudet: “On erittäin surullista, että niin pienen kansan oikeudet näyttävät olevan näin vaikea asia suurelle enemmistölle”

Hallitus antoi joulukuussa eduskunnalle esityksen saamelaiskäräjälain muutoksiksi. Esityksen tavoitteena on edistää saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä parantaa saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä.

Inarissa juhlittiin RKP Saamea

RKP juhlisti maanantaina 27.11. RKP Saamen paikallisosaston virallista rekisteröintiä Inarissa. Juhlallisuuksiin osallistuivat RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson, Eurooppa- ja omistajaohjausministeriAnders Adlercreutz, RKP:n varapuheenjohtaja, liikunta-, urheilu, ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist sekä RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds.

Adlercreutz: Saamelaisten ääntä on vahvistettava

– Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa. On tärkeää, että saamelaisia kuullaan kaikissa heitä koskevissa kysymyksissä. Se, miten me kohtelemme saamelaisia, miten turvaamme heidän oikeutensa omaan kulttuuriin, kieleen sekä elinkeinoihin – sillä mittaamme oikeusvaltiomme vahvuutta, eurooppa- ja omistajaohjausministeri Adlercreutz sanoo.