Henriksson keskusteli Pyhäjoesta Ruotsissa

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson oli perjantaina Keskustapuolueen vieraana Ruotsissa. Hän keskusteli ydinvoimaprojektista myös ydinvoimavastaisen verkoston ”Kärnkraftfritt Bottenviken” edustajien kanssa.

– Ymmärrän hyvin, että Fennovoiman ydinvoimasuunnitelmat Pyhäjoella herättävät keskustelua ja vastalauseita toisella puolella Merenkurkkua. On tärkeää, että päättäjät Suomessa kuuntelevat länsinaapureitaan, sanoo Henriksson.

– Emme voi jättää huomioon ottamatta, että maantieteellisesti tämä ydinvoimaprojekti tulee hyvin lähelle naapureitamme toisella puolella Pohjanlahtea, vaikkakin päätös Fennovoimasta on Suomen hallituksen ja eduskunnan käsissä.

Henrikssonin ruotsalainen eduskuntakolleega, keskustan Helena Lindahl on tyytyväinen, että nyt on avattu dialogi naapureitten välillä koskien ydinvoimaprojektia Pyhäjoella.

– Meidän näkökulmasta suunniteltu rakennuspaikka huolestuttaa. Nyt kajotaan myös luontoon merkittävällä tavalla kun paikkakunnalle tulee täysin uutta infraa. Meillä on myös oikeutus suhtautua epäillen uuden ydinvoimaprojektin päämiestä kohtaan, sanoo Lindahl.

Henriksson alleviivaa, että projektin ympärillä on vielä monta kysymysmerkkiä. Yksi iso kysymys joka ei vielä ole ratkennut koskee ydinjätteiden loppusijoitusta.

– Suomen hallitus ei voi antaa lopullista rakennuslupaa ennen kuin tämä asia on ratkaistu, sanoo Henriksson. Hän on pettynyt siihen, että hallitus on tässä vaiheessa antanut vihreätä valoa Fennovoimalle jatkaa ydinvoimasuunnitelmia Pyhäjoella.

– Hallituksen ei pitäisi nähdä asiaa ainoastaan energiapoliittiselta kannalta, vaan maan kokonaisintressin pitäisi olla keskipisteessä.

SFP: Ansvarslöst, Soini!

Just nu pågår en debatt om det stöd som asylsökande erhåller i Finland. Utrikesminister Timo Soini sade i går att stöden till asylsökande bör ses över. Det har Ida Schauman, ordförande för SFP:s integrationspolitiska utskott, svårt att smälta.

Lue edellinen artikkeli

Solidaritet behövs i all krishantering

SFP:s nyländska krets vill att medmänsklighet och solidaritet står som grund för beslutsfattande.

Lue seuraava artikkeli