Ruotsalainen eduskuntaryhmä on järkyttynyt siitä että ILO 169 taas kaatuu

Hallitus ilmoitti tänään, että ILO: n yleissopimuksen nro 169 artikla, alkuperäiskansojen oikeuksista, ratifiointia ei saada valmiiksi tämän hallituskauden aikana.

– On järkyttävää, että hallitus siirtää yleissopimuksen hyväksymistä sivuun. Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Heidän oikeus oman kielen ja kulttuuriin säilyttämiseen, sekä oman elinkeinon harjoittaminen ovat ihmisoikeusasioita, Rkp:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Rkp ja silloinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson teki vankkaa  työtä viime hallituskauden aikana sopimuksen ratifioinnin puolesta. Hallituksen esitys yleissopimuksen ratifioinnista annettiin eduskunnalle vuonna 2014, mutta loppumetreillä hallituksen rivit rakoilivat ja ratifiointi jäi lepäämään  eduskunnassa tämän hallituskauden aikana.

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle kirjelmän jonka kautta se ottaa takaisin vuoden 2014 hallituksen lakiehdotuksen, joka koskee autonomisen maan alkuperäiskansojen ja heimojen yleissopimuksen ratifiointia. Hallitus väittää, että muiden lainsäädäntömuutosten vuoksi esitys on nyt teknisesti vanhentunut.

– Hallituksen toimet osoittaa, että se ei ole kiinnostunut saamelaisten oikeuksista alkuperäiskansana. Suomen on korkea aika puolustaa omaa saamelaista alkuperäiskansaa, kansanedustaja ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eva Biaudet sanoo.

Bo Harald ehdolle eduskuntavaaleissa Uudellamaalla

Bo Harald Espoosta asettuu ehdolle Uudellamaalla kevään eduskuntavaaleissa. Bo Harald on aikaisemmin toiminut Nordean varatoimitusjohtajana ja Head of Executive Advisors tehtävässä Tieto konsernissa.

Lue edellinen artikkeli

RKP julkaisi eduskuntavaaliohjelmansa: Yhdessä enemmän

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen tavoite on tehdä, äänissä mitattuna kaikkien aikojen paras eduskuntavaalitulos. Tähtäimessä on vähintään 5 prosentin kannatus ja nykyisten paikkojen säilyttäminen eduskunnassa, sekä kaksi lisäpaikkaa, yksi Vaasan vaalipiirissä ja yksi Helsingissä.

Lue seuraava artikkeli