Bergqvist: Uusi yrityssaneerausmenettely tukee sekä yrittäjää että velallista

Eduskunta on tänään hyväksynyt useita lakimuutoksia, jotka helpottavat velkajärjestelyjen ja yrityssaneerausten saatavuutta. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), joka myös toimii eduskunnan lakivaliokunnan varapuheenjohtajana, on tyytyväinen siihen, että yksi hallituksen ylivelkaantumisen torjuntapaketin toimenpiteistä on nyt konkretisoitumassa.

– Muutosten tavoitteena on edistää yritystoiminnan tervehdyttämistä riittävän aikaisessa vaiheessa ja parantaa velkajärjestelyä ja sen kattavuutta hallitusohjelman mukaisesti, Bergqvist sanoo.

Normaalin yrityssaneerauksen lisäksi, otetaan käyttöön uusi, varhaisen vaiheen saneerausmenettely, johon velallinen voi hakeutua ennen kuin on maksukyvytön. Jatkossa myös osakeyhtiön tai osuuskunnan hallitus voi tehdä päätös yrityssaneeraukseen hakeutumisesta.

– Usein taloudellisiin vaikeuksiin ja liiketoiminnan tervehdyttämistarpeeseen herätään liian myöhään. On erittäin tervetullutta, että menettelystä tulee nopeampi ja sujuvampi, ja että myös pienten ja keskisuurten yritysten saneerausmahdollisuudet paranevat, Bergqvist sanoo.

Myös velkajärjestelymenettelystä tehdään sujuvammaksi Muutokset helpottavat taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen joutuneiden yrittäjien velkajärjestelyyn pääsyn ja nopeuttavat uuden alun.

– Viime vuodet ovat osoittaneet, että nopeat muutokset ja ulkoiset olosuhteet voivat asettaa yrittäjät erittäin vaikeisiin tilanteisiin. Toimivien yritysten ja niiden tuottaman lisäarvon ja työpaikkojen säilyttäminen on kaikkien etu. Tämä laki tukee yrityksiä nousemaan takaisin jaloilleen nopeammin ja saamaan uuden alun, Bergqvist sanoo. 

Lakivaliokunta totesi mietinnössään, että hallituksen esitystä voidaan pitää harkittuna ja tasapainoisena kokonaisuutena, jossa parannetaan paitsi elinkeinotoiminnassa velkaantuneiden myös muiden velallisten asemaa ilman, että muutokset olisivat kohtuuttomia myöskään velkojien kannalta. Lakivaliokunta pitää tärkeänä seurata uudistuksen toimivuutta ja miten se käytännössä toteutuu. 

 

Blomqvist: Korkeakoulut ovat alueellisen kehityksen kulmakiviä

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist vieraili ammattikorkeakoulu Noviassa, Raaseporissa maanantaina 2. toukokuuta. Vierailun aikana keskusteltiin ajankohtaisista koulutusasioista ja ammattikorkeakoulun merkityksestä koko seudulle.

Lue edellinen artikkeli

Rehn-Kivi: Yhdenvertainen kohtelu ja samat oikeudet kuuluvat kaikille yhteiskunnassamme

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuoden 2022 kertomuksesta. Keskusteluun osallistui kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa esitettyjen tilastojen perusteella voidaan valitettavasti todeta, että syrjintä on edelleen syvästi juurtunut suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin. Vammaisuus on suurin syrjintäperuste Yhdenvertaisuusvaltuutetun yhteydenottojen perusteella, vuosina 2018-2021 raportoitiin peräti 806 tapausta.

Lue seuraava artikkeli