Norrback: EU:n tarkoitusperän demonisointi on väärin

-Suomelle on tärkeää olla mukana määrätietoisessa eurooppalaisessa elvytyspolitiikan teossa. Tätä tehdään poikkeuksellisen kovaa talouteemme iskeneen pandemian takia. Oma taloutemme on erittäin riippuvainen EU:n sisäisestä markkinasta. EU:n elvytysrahasto antaa jatkossa uusia työpaikkoja etenkin tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatiosektorin saralla.

Näin ruotsalaisen eduskuntaryhmän Anders Norrback sanoi keskiviikon ryhmäpuheessaan, jolloin keskusteltiin EU:n omista varoista ja elvytysrahastosta. 

-Elvytysrahasto on tarkoitettu taloudellisten seurausten minimointiin. Elvytysrahaston avulla tehtävä rahoitus tullaan kohdentamaan projekteihin, joiden avulla panostetaan tulevaisuuteen. Haluankin kysyä, onko tämä vastuullista oppositiopolitiikkaa, kun kuntavaalien verukkeella pyritään kyseenalaistamaan ja mustamaalaamaan EU:n tarkoitusperää.  Tämä ei mielestäni kestä kriittistä tarkastelua päivänvalossa Norrback sanoo. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ja RKP ovat painottaneet, että EU:n elpymisrahasto ei tule muuttamaan unionin rahoitusperiaatteita.

-EU:n elpymisrahaston myötä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus nostaa suomalaisten koulutustasoa. Meidän täytyy tarkkaan harkita miten uudistamme infrastruktuuriamme tutkimuksen ja innovaatioiden osalta. On tärkeää, että vihreä jälleenrakennus johtaa pysyviin muutoksiin taloudellisissa rakenteissamme ja että pystymme säilyttämään globaalin kilpailukykymme, Norrback sanoo.   

 

Henriksson: Suomi tarvitsee selkeää kaupunkipolitiikkaa

RKP julkisti tänään kaupunkipoliittisen ohjelmansa. Ohjelmassa puolue painottaa monipuolisen ja selkeän kaupunkipolitiikan tärkeyttä, ja vaalii kaikkia suomalaisia kaupunkeja, koosta riippumatta. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Suomi tarvitsee sekä vahvoja kaupunkialueita että elävää maaseutua.

Lue edellinen artikkeli

Turun RKP nimesi neljä kuntavaaliehdokasta

Turun RKP nimesi hallituksen kokouksessa 9. helmikuuta neljä ehdokasta kevään kuntavaaleihin. Nimetyt ehdokkaat ovat Fanny Aaltonen, Magnus Brunnsberg, Mikael Harju ja Riku Tuominen. Kaikki neljä ehdokasta edustavat RKP-nuoria.

Lue seuraava artikkeli