Adlercreutz: EU ei saa olla meille itsestäänselvyys – on jatkettava työtä entistäkin paremman unionin puolesta

Tänään vietämme Eurooppa-päivää. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz toivottaa hyvää Eurooppa-päivää ja muistuttaa samalla EU:n merkityksestä Suomelle.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Suomen kansanäänestyksestä EU-jäsenyydestä, jolloin 57 prosenttia suomalaisista sanoi kyllä Euroopalle. Ensi vuonna pääsemme juhlistamaan 30-vuotista jäsenyyttämme.

– Suomen EU-jäsenyys on yksi historiamme tärkeimmistä virstanpylväistä, osa identiteettiämme ja asia, jota pidämme tänä päivänä itsestäänselvyytenä. EU on tuonut Suomelle paljon hyvää. Nykyajan yhä polarisoituneemmassa ilmapiirissä on tärkeää muistaa, että hyvää on myös puolustettava, Adlercreutz sanoo.

– Maailma oli erilainen ennen kuin liityimme EU:hun: oli rajatarkastuksia joka puolella ja valuuttakurssit vaihtelivat päivittäin. Matkustaminen ja liikkuminen oli monimutkaista. EU:n tuoman vapaan liikkuvuuden myötä maailma on meille monin tavoin avoimempi.

Ei ole myöskään monta vuotta siitä, kun piti varmistaa, että matkapuhelimen verkkovierailutoiminto oli kytketty pois päältä, kun matkusti Euroopassa. Se, että liittymämme toimivat automaattisesti ja ilman lisäkustannuksia, tuntuu nykyään luonnolliselta.

– Hyvin toimiviin asioihin tottuu nopeasti, mutta on syytä muistaa, että kaikki nämä asiat ovat vaatineet yhteistyötä ja yhtenäisyyttä. Emme saa pitää EU:ta itsestäänselvyytenä, vaan meidän on jatkettava työtä entistä paremman ja toimivamman unionin puolesta.

Europarlamenttivaalit ovat kuukauden päästä. Ennen niitä Adlercreutzin mukaan kaikkien pitäisi kysyä itseltään seuraava kysymys: Mitä minä voin tehdä, jotta EU:sta tulisi entistäkin parempi? Adlercreutzin mielestä vastaus on yksinkertainen.

– Äänestä EU-vaaleissa! Ja anna äänesi ehdokkaalle, joka haluaa kehittää EU:ta paremmaksi. RKP:n listalla on 20 tällaista ehdokasta.

– Meitä suomalaisia pidetään pragmaattisina ja ratkaisukeskeisinä. Meillä on hyvä maine EU:ssa, ja siksi meillä voi olla enemmän vaikutusvaltaa kuin lukumääräinen vahvuutemme antaa ymmärtää. Tämä koskee sekä Suomea että RKP:tä. Äänestämällä me voimme yhdessä varmistaa, että EU:ta eteenpäin vievät voimat ovat edustettuina myös seuraavassa parlamentissa, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.

 

Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Kokoomus ja Vihreät sulkevat Lohjan synnytysosaston – RKP:n jäsenet tekivät kaikkensa

HUS:n hallituksen kokouksessa tänään 6. toukokuuta Kokoomuksen ja Vihreiden jäsenet ajoivat läpi Lohjan synnytysosaston sulkemisen. Monien äänestyskierrosten jälkeen päätettiin lopulta, että synnytysosasto suljetaan. Sulkeminen toteutuu, kun Naistenklinikan ja Jorvin lisätilat synnytyksiä varten otetaan käyttöön.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz yritysvierailulla Sastamalassa: Suomi näyttää tietä

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz vieraili Nammon tehtaalla Sastamalassa. Nammo on puolustusalan yritys, jonka yksi omistajista puolestaan on puoliksi valtio-omisteinen Patria. Patrian omistajaohjaus kuuluu valtioneuvoston kanslialle.

Lue seuraava artikkeli