Tänä lukuvuonna useat suomalaisen koulun asemaa vahvistavat uudistukset muuttuvat todeksi. Hallituksen painopisteenä on ollut oppilaiden perustaitojen vahvistaminen, oppimisen tuen parantaminen ja hyvinvoinnin edistäminen koulussa.
– Perusopetus on suomalaisen koulutusjärjestelmän ylpeydenaihe. Meillä on syytä olla siitä ylpeitä, mutta samalla meidän on määrätietoisesti tehtävä töitä sen kehittämiseksi entistä paremmaksi. Tällä hallituskaudella olemme tehneet useita muutoksia, jotka vahvistavat koulun tärkeintä tehtävää: parhaiden mahdollisten edellytysten tarjoamista kaikille onnistua ja oppia, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.
Syksystä 2025 lähtien oppilaat ovat saaneet kolme uutta vuosiviikkotuntia äidinkielen ja kirjallisuuden sekä matematiikan opetukseen. Samalla oppimisen tuen uudistuksessa painopistettä on siirretty ennaltaehkäisevään tukeen. Elokuun 1. päivästä 2026 lähtien oppimisen tuen uudistus koskee myös ammatillista koulutusta.
– On tärkeää, että oppilaat saavat tukea ennen kuin ongelmat ehtivät kasvaa suuriksi. Yhtä tärkeää on varmistaa, että tukemiseen ja lisäopetustunteihin osoittamamme resurssit todella näkyvät koulun arjessa ja saavuttavat oppilaat. Se on oppilaiden oikeus, Adlercreutz sanoo.
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulun opetuskielen taitoja on vahvistettu valmistavan opetuksen lisäopetuksella sekä täsmentämällä suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta.
Myös koulun arki muuttuu. Syksystä lähtien koulujen tulee mahdollistaa enemmän liikkumista koulupäivän aikana. Matkapuhelinten käytön rajoittaminen on puolestaan tuonut kouluihin lisää työrauhaa.
– Koulun tulee olla paikka sekä oppimiselle että hyvinvoinnille. Liikkuminen tukee keskittymistä ja oppimista, kun taas vähäisempi ruutuaika voi lisätä työrauhaa. Olen saanut näistä muutoksista erittäin myönteistä palautetta sekä opettajilta että oppilailta, Adlercreutz sanoo.
Myös ammatillista koulutusta kehitetään. Uuden rahoitusmallin ja kahdeksan vuoden toiminnanohjauksen kokeilun tavoitteena on antaa koulutuksen järjestäjille paremmat mahdollisuudet vastata työelämän osaamistarpeisiin sekä auttaa yhä useampia opiskelijoita suorittamaan opintonsa ja siirtymään työelämään tai jatko-opintoihin.
– Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on oikea. Vahvistamme perustaitoja, parannamme oppimisen tukea ja rakennamme koulua, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus oppia, kasvaa ja löytää oma paikkansa, Adlercreutz sanoo.