Astrid Thors Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA hallituksen jäseneksi

Euroopan parlamentti nimitti keväällä Astrid Thorsin yhdeksi kahdesta edustajastaan ​​Parmassa toimivan Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) hallitukseen. Hallituksen tehtävänä on mm. hyväksyä erillisviraston budjetti ja työohjelmat sekä valvoa niiden toteutumista. Sääntömuutoksen myötä kaikilla jäsenmailla on nyt yksi edustaja EFSA:n hallituksessa, ja tämän lisäksi Euroopan parlamentilla on kaksi edustajaa. Hallituksessa on myös kansalaisyhteiskunnan edustaja.

MEP Nils Torvalds, Renew-ryhmän koordinaattori ympäristövaliokunnassa, nimitti Euroopan parlamentin edustajat: ”Olen iloinen, että voimme vihdoin julkistaa tämän uutisen. Parlamentti saa Astridista osaavan edustajan. Hänen sitoutumisensa näihin kysymyksiin tunnetaan laajasti niin kansallisesti,EU:ssa, kuin myös laajemmin kansainvälisellä tasolla.

Thors tuntee suurta nöyryyttä tehtävästä ja toteaa, että on mielenkiintoista nähdä, miten tämä toimielin toimii,sillä erillisvirasto perustettiin hänen ollessa Euroopan parlamentin jäsen ja Eurooppaa ravistelivat ruokaskandaalit. Sen jälkeen olemme säästyneet suurilta skandaaleilta, hän sanoo. Keskeistä on seurata EU-komission ”Pellolta pöytään” -suunnitelman toteutumista, mutta myös eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvät asiat tulevat olemaan tärkeitä, hän sanoo. On edelleen tärkeää päästä eroon antibioottiresistenssistä, joka johtuu näiden aineiden liiallisesta käytöstä karjanhoidossa, Thors sanoo.

Wickström: Aikalisä Länsi-Uudenmaan kuljetuspalvelujen valmistelussa

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus käsitteli eilisessä kokouksessaan kiistanalaista kuljetuspalvelua. Hallitus päätti, että Espoon kaupungin kuljetuspalveluun tehdään vain välttämättömät väliaikaiset ratkaisut, jotta toiminta voidaan turvata, kunnes uusi malli saadaan käyttöön koko alueella. RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström, joka on hallituksen toinen varapuheenjohtaja, on tyytyväinen päätökseen.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Päästökauppa on pelastettu ja EU:n vihreä siirtymä jatkuu oikealla tiellä

Euroopan parlamentti palautti kaksi viikkoa sitten täysistunnossa ehdotuksen EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamisesta takaisin ympäristövaliokunnalle parlamentin enemmistön kannattaman ratkaisun löytämiseksi. Poliittisten ryhmien pääneuvottelijoiden tehokkaasti käytettyjen kahden viikon jälkeen, Euroopan parlamentti hyväksyi nyt uuden kompromissin täysistunnossaan 22. kesäkuuta.

Lue seuraava artikkeli