Biaudet: Sukupuolten tasa-arvo, ihmisoikeuspuolustajat ja Helsingin seudun julkinen liikenne saavat ”joululahjarahoja”

Valtiovarainvaliokunta on lisännyt budjettiin määrärahoja naisjärjestöille, ihmisoikeustyölle sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja ihmiskaupan vastaiselle työlle.

– Olen erityisen iloinen, että eduskunta jälleen on turvannut Naisjärjestöjen Keskusliiton, NYTKIS ry:n ja Monika-Naiset liitto ry:n toimintamahdollisuudet nykytasolla, yhteensä 918 000 euroa. Tasa-arvo ei tapahdu itsestään – järjestöjen työ on välttämätöntä estääksemme tasa-arvon takapakki kansallisesti ja kansainvälisesti, sanoo kansanedustaja Eva Biaudet. 

Biaudet korostaa, että ihmisoikeustyötä tarvitaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan toisen maailman sodan jälkeen ja ihmisoikeuspuolustajien työtä on tuettava kaikin voimin. 

Myös Helsingin seudun erityiset haasteet, julkisen liikenteen talousongelmat, että poliisin määrärahat huomioidaan. 

– Olen erittäin tyytyväinen siitä, että eduskunta on huomioinut Helsingin seudun julkisen liikenteen korona-ajan jälkeiset taloudelliset haasteet lisäämällä budjettiin miljoonan. Ja turvannut poliisin Exit-toiminnan kehittämisen katujengitoiminnan suuntaan, sanoo Biaudet.  

Norrback iloinen 4H:n ja ammattikalastajien joululahjarahoista

Eduskunnan talousvaliokunta on hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Samalla valiokunta on päättänyt eduskunnan joululahjarahojen, noin 50 miljoonan euron lisäbudjetin, jakamisesta.

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Nato-prosessi on osoitus päätöksentekokyvystä

- Prosessi, joka aikanaan johtaa Nato-jäsenyyteen, on merkki siitä, että poliittinen järjestelmämme toimii, sanoi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz eduskunnassa tiistaina käydyssä keskustelussa Nato-jäsenyytemme hyväksymisestä.

Lue seuraava artikkeli