EU:n huippukokoukselta vaaditaan rohkeutta ja solidaarisuutta

Meneillään oleva koronakriisi vaatii päättäväisiä ja rohkeita toimia tänään kokoontuvalta Eurooppa-neuvostolta. Eurooppalaista solidaarisuutta koetellaan nyt erittäin haastavassa tilanteessa, sanoo Europarlamentaarikko Nils Torvalds.

Nils Torvalds on aiemmin korostanut, että eurooppalaisen solidaarisuuden, joka on kirjattuna EU:n perussopimuksessa, tulee olla keskeisessä roolissa koronakriisin toimissa. Solidaarisuus on tärkeä, jotta olemme mahdollisimman tehokkaita kriisin hoidossa, ja siksi, että taakka jakaantuisi oikeudenmukaisesti jäsenmaiden välillä. Tänään julkaistaan myös kirjoitus, jossa Nils Torvalds haluaa, muiden allekirjoittaneiden kanssa nostaa asian jälleen esille koska EU:n huippukokous kokoaa jäsenmaiden valtion ja hallitusten päämiehet yhteen videon välityksellä. Kirjoitus julkaistaan useassa eurooppalaisessa sanomalehdessä.

– Nils Torvalds toteaa, että eurooppalainen solidaarisuus, jota nyt testataan erittäin vaikeassa tilanteessa, vaatii nopeita ja rohkeita päätöksiä Eurooppa-neuvostolta.

Aloite kirjoitukseen “Huomisen Euroopalle”, tuli Ranskan aiemmalta presidentiltä Valéry Giscard d’Estaingilta.

Tämän kirjoituksen allekirjoittajat peräänkuuluttavat useita muutoksia EU:n talousarvioon 2021-2027 sekä toimia yhtenäisemmän, kestävän ja kilpailukykyisen unionin puolesta.

– Oikeat toimenpiteet nykypäivän vaikeassa tilanteessa voi tehdä EU:sta kestävämmän ja voimme kohdata edessä olevat kriisit vahvempina. Onnistuaksemme jokaisen jäsenmaan tulee osallistua oman kyvyn mukaan, esimerkiksi suhteessa kansantuloon, sanoo ​​Nils Torvalds

Euroopan parlamentti kehotti viime viikon perjantaina hyväksytyssä päätöslauselmassaan komissiota priorisoimaan eurooppalaisen solidaarisuuden tulevissa koronakriisi toimissa. Renew Europe-ryhmä, jonka ympäristövaliokunnan koordinaattorina Nils Torvalds toimii, loi pohjan tälle hyväksytylle päätöslauselmalle.

– Nyt huippukokouksen osallistujien tulee löytää yhtä kunnianhimoisia ja rakentavia ratkaisuja, toteaa Nils Torvalds.

Adlercreutz: Joustavuutta tarvitaan myös kriisin jälkeen


Hallitusohjelmassa on paljon hyviä ja tarpeellisia strategisia tavoitteita, jotka ovat täysin kurantteja, mutta on selvää, että monia toimenpiteitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi joudutaan arvioimaan uudelleen. Näin totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz, kun eduskunta tiistaina käsitteli julkisen talouden suunnitelmaa.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Harmillinen päätös kevätmetsästyksestä


Euroopan Unionin tuomioistuimen päätös siitä, että uroshaahkan kevätmetsästys Ahvenanmaalla olisi vastoin nykyistä lintudirektiiviä on harmillinen päätös, joka ei huomioi tarpeeksi paikallisia olosuhteita. Näin toteaa Europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/ Renew).

Lue seuraava artikkeli