Henriksson: Kestävän kasvun ohjelma tulee nähdä mahdollisuutena uudistaa Suomea

Hallitus esitteli tänään Suomen kestävän kasvun ja elpymisen alustavan ohjelman. Ohjelman rahoituksesta, joka nyt käsittää noin 2,1 miljardia euroa, puolet menee vihreään siirtymään, neljännes digitalisaatioon ja lähes 500 miljoonaa tutkimukseen ja kehitykseen. RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka on edustanut RKP:tä ministerityöryhmässä, näkee Suomelle mahdollisuuden olla esimerkiksi vihreän siirtymän edelläkävijä.

– Tämä on suuri panostus, joka tulee nähdä mahdollisuutena uudistaa Suomea. Se on mahdollisuus tehdä huomattavia panostuksia kasvihuonepäästöjen vähentämiseen, hoitoon pääsyn nopeuttamiseen ja tasa-arvon edistämiseen. Olen vakuuttunut siitä, että panostukset juuri näillä alueilla tukevat Suomen palauttamista jaloilleen koronapandemian jälkeen. Näissä kokonaisuuksissa vihreä siirtymä ja digitalisaatio ovat läpiluotaavia, Henriksson sanoo. 

– Me hallituksessa, tieteessä, elinkeinoelämässä ja monet muut olemme vakuuttuneita siitä, että investoinnit näillä sektoreilla auttavat ehkäisemään monia kohtaamiamme haasteita. Samalla ne antavat meille kasvun mahdollisuuksia. Nyt meillä on momentum uusien innovaatioiden käynnistämiseen, jotka tuovat mukanaan kasvua ja innovaatioita ja jotka tekevät yhteiskunnastamme entistä kestävämmän. Jokaisen suomalaisen etu on tämän momentumin hyödyntäminen. 

Ohjelma saa vielä palautetta EU-komissiolta, ennen kuin lopullinen ohjelma lähetetään komissiolle huhtikuun lopussa. 

Regina Koskinen hakee jatkoa RKP Varsinais-Suomen johdossa

Paraisilta kotoisin oleva Regina Koskinen hakee jatkoa RKP Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana. Koskinen on johtanut piiriä huhtikuusta 2018 lähtien.

Lue edellinen artikkeli

Biaudet kiittää kriisinhallintakomitean mietintöä: Komitea suosittaa aktiivista osallistumista

Kansainvälisen vastuun ja keskinäisriippuvuuden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tätä painottaa kansanedustaja Eva Biaudet, joka on ollut RKP:n jäsen kriisihallinnan parlamentaarisessa komiteassa.

Lue seuraava artikkeli