Ministeri Bergqvist: Nuorten osallisuutta tulee vahvistaa myös hyvinvointialueilla

Liikunta-, urheilu-, ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist osallistui perjantaina Nuorten hyvinvointialueiden tulevaisuus -tapahtumaan Helsingissä. Puheenvuorossaan Bergqvist nosti, kuinka tärkeä on vahvistaa nuorten osallisuutta myös hyvinvointialueilla.

– On tärkeää, että nuorten osallisuuden rakenteet luodaan alusta alkaen nyt kun uusien hyvinvointialueiden toiminta on lähtenyt käyntiin. Miten nuoria osallistetaan vaihtelee alueittain, mutta toivon, että kaikki hyvinvointialueet muistavat kuunnella nuoria erityisesti heitä koskevissa asioissa, Bergqvist sanoo. 

Bergqvist korostaa, että nuorten äänen pitää tulla kuulluksi kaikilla hallinnon tasoilla.

– Mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa vahvistaa tehtyjen päätösten legitimiteettiä. Jo yksittäiset kokemukset päätöksenteossa kuulemisesta vahvistavat tunnetta yhteiskuntaan kuulumisesta. Sillä on suuri merkitys erityisesti nuorten kohdalla. Työtä nuorten osallisuuden edistämiseksi on jatkettava niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin valtiolla, Bergqvist päättää.

Linkki opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteeseen: https://okm.fi/-/ministeri-sandra-bergqvist-nuorten-osallisuutta-tulee-vahvistaa-myos-hyvinvointialueilla

Andersson asettuu ehdolle RKP:n puheenjohtajaksi

Kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson asettuu ehdolle RKP:n puheenjohtajaksi. Andersson sanoo, että kansanliike RKP on antanut hänelle erittäin paljon ja, että hän siksi myös haluaa antaa kaikkensa RKP:n puolesta. Andersson haluaa työskennellä yhtenäisen ja menestyvän RKP:n puolesta.

Lue edellinen artikkeli

Magnus Hertzberg asettuu ehdolle EU-vaaleissa

Helsinkiläinen toimittaja Magnus Hertzberg asettuu RKP:n ehdokkaaksi europarlamenttivaaleissa. 66-vuotias Hertzberg on tunnettu profiili TV-Nytt:stä. Hän jäi eläkkeelle ruotsinkielisen Ylen toimittajan työstä viime vuonna.

Lue seuraava artikkeli