Rehn-Kivi haluaa vaikuttaa SOTE-uudistuksen lopulliseen tulokseen

Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi, RKP Uusimaa, sanoo olevansa valmis uuteen kauteen eduskunnassa.

Rehn-Kivi on sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Hän toimii myös perustamansa eduskunnan rokoteryhmän vetäjänä.

– Haluan olla mukana taistelemassa sellaisen sote-uudistuksen puolesta, joka parhaalla mahdollisella tavalla hyödyttää kansalaisia, Rehn-Kivi sanoo.

Ensimmäisen kautensa aikana Rehn-Kivi on muodostanut itselleen kokonaiskuvan niin hoiva- kuin työelämäasioista sekä niiden todellisista haasteista. Hän on erityisen huolissaan siitä, että maakuntauudistus ja ehdotettu valinnanvapausmalli eivät tule parantamaan hyvän hoidon saatavuutta. Uudellamaalla pienten paikkakuntien elinvoima ja palvelut uhkaavat huonontua maakuntauudistuksen jälkeen, varsinkin jos oma turvallinen terveyskeskus katoaa.

– En halua jättää sosiaali- ja terveydenhuollon parannustyötä puolitiehen. Isoilla kaupungeilla, kuten Espoolla, on kaikki edellytykset hoitaa esimerkiksi vanhuspalvelut itse ilman maakunnallista byrokratiaa. Olen käynyt lukemattomia keskusteluja yksittäisten kansalaisten sekä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa, jotka ovat huolestuneita toimintansa jatkosta tai mahdollisuudesta saada apua, kun sitä tarvitaan. En aio jättää heitä pulaan, Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivellä on laaja verkosto niin eduskunnan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Kahdenkymmenen vuoden kokemus johtavana virkamiehenä Espoossa sekä pitkäaikaisena kuntapäättäjänä Kauniaisissa, jossa hän tällä hetkellä toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana, on antanut Rehn-Kivelle vankan tuntuman Keskiuudenmaan asukkaiden arjesta.

– Haluan olla vahva keskiuusimaalainen ja kaksikielinen ääni eduskunnassa. Tällä alueella on lähitulevaisuudessa suurimmat haasteet, mutta myös parhaat edellytykset niistä selviytymiseen. Mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii riittäviä resursseja sekä selkeää kokonaiskuvaa. Arkkitehtinä haluan myös olla mukana vaikuttamassa uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä ilmastopoliittisiin toimiin, jotka se tuo mukanaan, Rehn-Kivi sanoo.

Enemmän tutkimusta ja innovaatiota EU:n horisontilla

Euroopan parlamentti on tänään ottanut isoja askeleita eteenpäin tutkimuksen ja innovaatioiden saralla hyväksyessään Horisontti Eurooppa- eli eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatio-ohjelman.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson: Hallitukselta ei herunut tukea rokotetiedottamisen lisäämiseksi

Tänään selvisi, että eduskunta ei myönnä niin sanottuja joululahjarahoja rokotustiedottamiseen.

Lue seuraava artikkeli