Rehn-Kivi: Tärkeä edistysaskel inhimillisemmälle vanhustenhuollolle

Eduskunnan sosiaali – ja terveysvaliokunta sai eilen valmiiksi mietintönsä laista 0,7 henkilöstömitoituksesta iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee ehdotuksesta.

– Olen erityisen iloinen siitä, että olemme päässeet näin pitkälle työssä inhimillisemmän vanhustenhoidon puolesta maassamme. On tärkeää, että hallitus pitää kiinni lupauksestaan parantaa vanhustenhoitoa koronatilanteen aiheuttamista kiireistä huolimatta, Rehn-Kivi sanoo.

Henkilöstömitoitus astuu voimaan asteittain 1.10.2020 alkaen, jotta rahoitus ja hoitajien riittävä määrä voidaan turvata. Lain on määrä astua voimaan täysimittaisesti 1.4.2023.

– Jotta muutos onnistuu, tarvitsemme myös muita toimia varmistaaksemme, että meillä on motivoitunutta ja osaavaa henkilökuntaa vanhustenhoidossa myös tulevaisuudessa. Meidän on panostettava useampiin opiskelupaikkoihin, tuettava johtajuutta vanhustenhoidossa ja edistettävä viihtyisää työympäristöä, Rehn-Kivi sanoo.

– Olen vakuuttunut siitä, että useampi hoitaja yksikköä kohtaan helpottaa työtä ja vaikuttaa osaltaan parempaan työhyvinvointiin. Hoito pienemmän lakisääteisen henkilöstömitoituksen siirtymäkauden aikana on myös oltava riittävän laadukasta. Tässä on tärkeää painottaa, että henkilöstömäärän on aina perustuttava asukkaiden hoidon tarpeeseen, Rehn-Kivi sanoo.

Ministeri Thomas Blomqvist: Sote-uudistuksen lausuntokierros on erittäin tärkeä


Kesäkuun puolivälissä hallitus lähetti sote-uudistuksen lakiesityksen lausuntokierrokselle. Luonnos hallituksen lakiesitykseksi on hyvin laaja, siksi perehetymis- ja lausuntoaika lakiesitykselle on 25. syyskuuta asti.

Lue edellinen artikkeli

Karita Nynäs jatkaa RKP Luodon ruorissa


Ruotsalainen kansanpuolue Luodossa on vuosikokouksessaan maanantainan 22.6. uudelleenvalinnut Karita Nynäsin puheenjohtajakseen.

Lue seuraava artikkeli