Wickström: Rantaradan tulevaisuudennäkymiä ei tule ohittaa valtion junaliikenteen hankinnoissa

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan ehdotuksensa junaliikenteestä, jonka valtio hankkii VR:ltä. Kyseinen hankinta ylettyy yhdeksän vuotta eteenpäin.

RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström on pettynyt siihen, että lausuntokierroksella oleva ehdotus ei kannata niitä kehityssuunnitelmia, joita useammalla länsiuusmalaisella kunnalla on rantarataan liittyen.

– Kyseessä on yhdeksän vuoden hankintasopimus. Helsingin länsipuolella olevat alueet ovat todella lisääntyneen junaliikenteen tarpeessa. Ottaen huomioon, että Hanko-Hyvinkää-rata sähköistetään, tulisi miettiä, miten rataa voitaisiin käyttää, jotta myös Helsingin ja Hangon välinen lähiliikenne olisi mahdollista. Espoon kaupunkirata arvioidaan valmistuvan vuonna 2028, mikä myös lisää junaliikenteen mahdollisuuksia rantaradalla, Wickström sanoo.

Tämänhetkisessä junaliikenteen hankintaesityksessä on ainoastaan suunnitelma kiskobussiliikenteen hankkimiseksi Karjaan, Raaseporin ja Hangon välillä.

– Olisin halunnut nähdä huomattavasti visionäärisempiä suunnitelmia rantaradan suhteen. Meidän tulisi tutkia huolellisesti, mitä liikennemahdollisuuksia meillä on olemassa olevan infrastruktuurin perusteella. Tässä ollaan onnistuttu paremmin muualla Euroopassa, Wickström sanoo.

Tausta: https://www.lausuntopalvelu.fi/SV/Proposal/Participation?proposalId=542c2f91-2c44-46cc-acf8-8c7a37b1f45e

Ollikainen: Koronapandemian seuraukset lapsiin ja nuoriin on otettava vakavasti


Koronapandemia on ollut raskas aika lapsille ja nuorille. Sen osoittaa THL:n tänään julkaiseman kyselyn tulokset. Erityisen heikossa asemassa ovat tytöt, joiden joukossa yksinäisyys on lisääntynyt merkittävästi edellisiin vuosiin verrattuna. Kyselyn mukaan joka neljäs tyttö tuntee olonsa usein tai jatkuvasti yksinäiseksi.

Lue edellinen artikkeli

Bergqvist: Viranomaisten läsnäolo saaristossa on turvattava


Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta sisäisestä turvallisuudesta. Sisäisen turvallisuuden edistämiseksi kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää tärkeänä, että viranomaiset ovat läsnä ympäri maata.

Lue seuraava artikkeli