Artikkelit

Vastuunkantajia tarvitaan

Medborgarbladetin edellinen numero julkaistiin hallitusneuvottelujen ollessa vielä käynnissä. Saavutimme seitsemän viikon ajoittain varsin tiukkojen neuvottelujen jälkeen neuvottelutuloksen, johon Ruotsalainen kansanpuolue voi olla valtaosin erittäin tyytyväinen. Jos olisimme yksin vallankahvassa, emme tietenkään olisi tehneet hallitusohjelman maahanmuutto-osioon nykyisen kaltaisia kirjauksia. Nyt meidän oli kuitenkin hyväksyttävä, että siihen sisällytettiin asioita, joita emme olisi siihen halunneet. Ohjelmassa on siitä huolimatta paljon RKP:stä viestivää sisältöä. Tiivistäen voimme tässä todeta, että se on yksi ruotsalaisuusmyönteisimmistä hallitusohjelmista kautta aikojen. Ohjelma henkii lisäksi selkeästi myös jatkoa Suomen kansainvälistymislinjalle ja aktiiviselle Eurooppa-politiikalle, joiden pelättiin olevan vaarassa.

Osallistu, äänestä – vaalit kutsuvat!

Sunnuntaina 2. huhtikuuta on jälleen eduskuntavaalit. Ja taas kerran vaaleilla on valtava merkitys meille kaikille. Kukaan meistä ei voinut neljä vuotta sitten aavistaa, mitä olisi tulossa. Kenellekään ei tullut mieleenkään, että edessä olisi maailmanlaajuinen pandemia ja Venäjän julma hyökkäyssota, jonka seurauksena käynnistäisimme kansan suurella tuella prosessin Suomen viemiseksi Natoon. Tämä on hyvä muistutus siitä, miksi on tärkeää, että eduskuntaan valitaan oikeanlaiset päättäjät. Emme voi mitenkään ennustaa, mitä kriisejä kulman takana vaanii, mutta kansan valitsemilla edustajilla on oltava valmiudet tarvittaessa ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin.

Vaalit on taas!

Vaikka kuntavaaleista on vain runsas puoli vuotta niin nyt on aika teroittaa kynät ja valmistautua lähtemään vaaliuurnille. Tällä kertaa on kyse ainutlaatuisista aluevaaleista.

Sinun äänesi voi olla ratkaiseva

Kuntavaalit lähestyvät. Vaalit ovat monin tavoin erilaiset, etenkin koronapandemian ja sen tuomien haasteiden vuoksi. Tämä näkyy näissä vaaleissa siten, että vaalit siirrettiin kesäkuuhun huhtikuun sijaan, se näkyy erityisissä äänestysjärjestelyissä eri puolilla kuntia, sekä muun muassa siinä, että ennakkoäänestystä on pidennetty yhdestä viikosta kahteen viikkoon. Näissä vaaleissa myös varusmiehet voivat äänestää varuskunnissa.

Ruotsalainen kansanpuolue peruu kaikki tilaisuutensa koronaviruksen takia

Suomen ruotsalainen kansanpuolue peruu toistaiseksi kaikki tilaisuudet koronavirustilanteesta johtuen. Tämä koskee sekä julkisia tilaisuuksia että sisäisiä tapaamisia.

RKP:llä vahva lista Eurovaaleissa

RKP lähtee Euroopanparlamenttivaaleihin täydellä listalla, 20 ehdokkaalla. EU-vaalit pidetään Suomessa 26 toukokuuta 2019. Ennakkoäänestys kotimaassa 15-21.5 ja ulkomailla 15-18.5.