Adlercreutz: Kiitos demokratiastamme kuuluu sotiemme veteraaneille

-Emme koskaan saa unohtaa veteraanien panosta vapaan ja demokraattisen Suomen puolesta, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz tänään kansallisena veteraanipäivänä.

– Veteraanien ja lottien ansiosta voimme nyt elää yhdessä maailman turvallisimmista ja yhdenvertaisimmista maista. Maassa, jossa ihmiset haluavat vaikuttaa ja äänestää. Maassa, jossa demokratia toteutuu, Adlercreutz sanoo.

Vajaat 70 vuotta sitten Suomi oli tienhaarassa. Veteraanien taistelun ansiosta pystyimme valitsemaan oikean tien. Säilytimme itsenäisyytemme ja saimme jatkaa demokratian polulla. Adlercreutz painottaa, että Suomi, jossa tänään elämme, rakennettiin nimenomaan yhdessä, osallisuuden kautta.

– Osallisuus johtaa demokratian vahvistumiseen, halukkuuteen tehdä oma osuutensa ja kantaa oma osuutensa taakasta. Ja tietenkin myös mahdollisuuteen korjata osansa sadosta. Suomessa haluamme toimia yhdessä. Se on vahvuutemme, ja sen kautta olemme pystyneet rakentamaan luottamusta. On tärkeää, että sen arvo nähdään, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz alleviivaa, että meidän on pidettävä kiinni tästä vahvuudesta kaikissa yhteyksissä, myös osana Natoa. Vahva osallisuus luo turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä turvaa demokratiamme ja edistää rauhaa koko Euroopassa.

– On tärkeää muistaa, että Nato-jäsenyydenkin myötä perustuu turvallisuutemme käytännön tasolla samoihin lähtökohtiin kuin aiemminkin. Se perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja käsitykseen siitä, että olemme kaikki samassa veneessä. Siihen, että meillä kaikilla on vastuu lähimmäisistämme. Siihen, että me kaikki olemme osa tätä yhteiskuntaa. Tämä on suomalaisen yhteiskunnan ydin, ja siksi myös jokaisen mukana pitäminen on turvallisuuspolitiikkaa. Siinä työssä aivan jokaisella ihmisellä on tärkeä tehtävä, Adlercreutz sanoo.

Nina af Hällström on RKP:n uusi ryhmäpuheenjohtaja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella

RKP:n aluevaltuustoryhmä Länsi-Uudellamaalla kokoontui sunnuntaina 23. huhtikuuta ryhmäkokoukseen ja valitsi Nina af Hällströmin ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Ryhmäpuheenjohtajan vaihdos tuli ajankohtaiseksi, kun kansanedustaja Henrik Wickström ilmoitti eduskuntavaalien jälkeen, että hän ei jatka ryhmäpuheenjohtajan tehtävässä.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson: Lopullinen neuvottelutulos ratkaisee RKP:n osallistumisen hallitukseen

Suomen Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) on hyväksynyt hallitustunnustelija Petteri Orpon kutsun osallistua hallitusneuvotteluihin. Puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson korostaa, että RKP:n osallistuminen hallitukseen riippuu lopullisesta neuvottelutuloksesta ja siitä, miten selvästi RKP:n tavoitteet näkyvät hallitusohjelmassa.

Lue seuraava artikkeli