Biaudet: Suomen pitää sitoutua feministiseen ulkopolitikkaan

Eduskunnan täysistunnossa käytiin tänään lähetekeskustelu valtioneuvoston tasa-arvopoliittisesta selonteosta.

– Iloitsen siitä, että Suomessa nyt ensimmäistä kertaa asetetaan ylivaalikautisia tasa-arvotavoitteita. Hallituksen kunnianhimoinen tavoite Suomen nostamisesta tasa-arvon kärkimaaksi on tärkeä ja sen saavuttaminen edellyttää määrätietoista työtä ja riittäviä resursseja, sanoi Eva Biaudet Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa.

– Nyt on aika myös keskustella naisen ruumiillisen koskemattomuuden suojan vahvistamisesta ja siitä tarvitsisiko aborttioikeus jopa perustuslain suojaa.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mukaan ei ole mitään syytä, miksi hallituksen tavoite tehdä Suomesta tasa-arvon kärkimaa, ei voisi toteutua. Tämä edellyttää myös näkyvää kansainvälistä johtajuutta tasa-arvokysymyksissä. 

– Sitoutumalla feministiseen ulkopolitiikkaan Suomi voisi osoittaa yhteenkuuluvuuttaan niiden maiden kanssa, jotka edistävät naisten oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Blomqvist: Suomen on oltava syrjinnästä vapaa ja tasa-arvoinen yhteiskunta

Eduskunta on tänään (14.9) käsitellyt lähetekeskustelussa tasa-arvo poliittisen selonteon. Selonteko on valmistunut pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistin johdolla.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Unionin tila -puhe täynnä kauniita ajatuksia mutta toteutus jäi epäselväksi

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti keskiviikkona vuotuisen puheensa unionin tilasta. Puhe Euroopan parlamentille sisälsi kaikkea Ukrainan sodasta ja energiakysymyksistä rokotteiden tuotantoon ja demokratian kehityksen tukemiseen sekä EU:n sisällä, että sen ulkopuolella.

Lue seuraava artikkeli