Adlercreutz: Nato-jäsenyys on luonnollinen seuraava askel

– 24. helmikuuta heräsimme muuttuneeseen maailmaan, sanoi ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz tänään turvallisuusympäristön muutosta käsittelevän ajankohtaiselonteon lähetekeskustelussa.

Hallitus jätti kyseisen selonteon eduskunnalle viime viikolla ja se toimii pohjana Nato-jäsenyyskeskustelulle. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut turvallispoliittista tilannettamme.

 

-Maamme ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ovat tähän asti perustuneet ajatukseen siitä, että kansakunnat olisivat rationaalisia toimijoita, jotka punnitsevat hyötyjä ja haittoja, pitävät huolta maidensa väestöistä, jakavat yhteisen todellisuuden ja pitävät sanansa. Tähän emme enää voi luottaa, sanoo Adlercreutz.

Adlercreutz nostaa puheessaan esiin, että Suomen turvallisuuspoliittiselle keskustelulle tunnusomaista on ollut laaja yhteisymmärrys ja politisoinnin välttäminen. Adlercreutz näkee tämän vahvuutena ja korostaa pragmaattista sekä faktoihin perustuvan keskustelun merkitystä myös tulevina viikkoina.

– Monilla meistä on jo selvä mielipide siitä, miten maamme puolustus tulisi järjestää. Siitä huolimatta on tärkeää, että meillä on asian vakavuutta korostava perusteellinen prosessi. Tarvitsemme laajan yhteisymmärryksen, ja sen saavuttamiseksi tarvitaan keskustelua ja ymmärtäväisyyttä, Adlercreutz toteaa.

– Polarisaatio hyödyttää ainoastaan niitä voimia, jotka käyttävät eripuraa ja polarisaatiota aseinaan. Siksi on tärkeää, että myös tämä keskustelu on asiallinen, tasapainoinen ja kunnioittava, Adlercreutz lisää.

RKP on puhunut Nato-jäsenyyden puolesta jo pitkään.

-RKP:n mielestä Nato-jäsenyys on luonnollinen, jopa itsestään selvä, askel. Se on myös askel, joka olisi syytä ottaa yhdessä Ruotsin kanssa. Se on askel, joka maksimoisi kansallisen turvallisuutemme ja vahvistaisi pohjoismaista yhteistyötä ja Pohjois-Euroopan vakautta, Adlercreutz toteaa.

Henrik Wickström haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Henrik Wickström Inkoosta haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana ja asettuu ehdolle varapuheenjohtajavaaleissa. Puolue valitsee puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa puoluekokouksessaan Turussa 21.-22. toukokuuta

Lue edellinen artikkeli

Henrik Wickström ehdolle eduskuntavaaleissa 2023

RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa 2023 Uudenmaan vaalipiirissä. Wickström haluaa olla mukana rakentamassa turvallista yhteiskuntaa.

Lue seuraava artikkeli