Geografi: Pohjanmaa

Articles

Paikallista sopimista koskeva mietintö valmis – Anders Norrback: Tärkeä askel kohti joustavampaa työmarkkinaa

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut valmiiksi hallituksen esityksen paikallisia sopimuksia koskevan lainsäädännön käsittelyn. Mietintö edustaa merkittävää edistysaskelta matkalla kohti joustavampia ja oikeudenmukaisempia työmarkkinoita. RKP:n kansanedustaja Anders Norrback, joka on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen ja osallistui aktiivisesti käsittelyyn, on tyytyväinen lopputulokseen.

Norrback: Susi- ja suurpetokysymyksissä otetaan oikeaan suuntaan johtavia askeleita

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) pitää tänään julkaistua maa- ja metsätalousministeriön asiantuntijaryhmän raporttia merkittävänä edistysaskeleena suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämisessä ja kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamisessa, erityisesti suden, karhun ja ilveksen osalta. Norrback, joka on pitkään työskennellyt susikysymyksen parissa, näkee raportin tärkeänä askeleena kohti tasapainoisempaa suurpetopolitiikkaa.

Vihreä siirtymä on tulevaisuuden kansainvälisten taloussuhteidemme perusta

Eduskunta on tänään käsitellyt hallituksen selontekoa kansainvälisistä taloussuhteista ja kehitysyhteistyöstä. Aihe on ajankohtainen ottaen huomioon nopeasti muuttuvan maailmamme ja tarpeemme turvata elinolomme täällä Suomessa.

Ingo, Norrback ja Ollikainen: Tarvitsemme turkistarhausta Suomessa

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossaan kansalaisaloitetta Turkistarhaus historiaan. Kansalaisaloitteessa vaaditaan turkistarhauksen kieltämistä sekä kansallisen suunnitelman laatimista sen lopettamiseksi. Kansalaisaloitteen käsittelyssä olivat läsnä turkiselinkeinoa kannattavat kansanedustajat Anders Norrback (RKP), Mikko Ollikainen (RKP) ja Christoffer Ingo (RKP).

Ingo: Pohjanmaalle investointijättipotti

Hallitus on tänään saanut päätökseen budjettineuvottelut valtion talousarviosta vuodelle 2025. RKP:n kansanedustaja Christoffer Ingo on tyytyväinen Pohjanmaalle suunnatuista suurista investoinneista.

Ministeri Joakim Strand budjettiriihestä: Ennätysmäärä infrainvestointeja Vaasan vaalipiiriin

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand on tyytyväinen budjettineuvotteluiden tulokseen vuoden 2025 valtionbudjetista. Hallituksen budjettipolitiikka keskittyy talouden vakauteen, työllisyyden, kasvun ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseen. Budjettineuvottelut eivät sisältäneet uusia leikkauksia.

Christoffer Ingo aloitti kansanedustajana

Vaasan vaalipiiristä kotoisin oleva Christoffer Ingo aloitti kansanedustajana tiistaina 16. heinäkuuta. Ingo on saanut myös valiokuntapaikkansa ja hän tulee istumaan eduskunnassa hallintovaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa.

Anna-Maja Henriksson valittu Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtajaksi

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen tuleva Euroopan parlamentin jäsen Anna-Maja Henriksson valittiin tänään Euroopan parlamentin liberaaliryhmän yhdeksi varapuheenjohtajaksi Renew Europe -ryhmän perustamiskokouksessa. Suomesta Renew Europe -ryhmään kuuluvat Suomen ruotsalainen kansanpuolue sekä Suomen Keskusta.

Strand: Hallitus edistää GigaVaasaa

Investointien vauhdittamiseksi hallitus päätti kehysriihen yhteydessä valmistella verohyvityksen suurille nettonollatalouteen siirtymistä tukeville teollisille investoinneille, kuten akku- ja vetyhankkeisiin sekä fossiilivapaaseen terästeollisuuteen. Alustavasti hyvityksenä voitaisiin hankekohtaisesti myöntää 20 % investoinnin kokonaismäärästä 150 miljoonaan euroon asti.

Ingo pyrkii RKP:n varapuheenjohtajaksi

Huolellisen harkinnan ja useiden pyyntöjen jälkeen koko piiriltä, Mustasaaaren RKP:n kunnallisjärjestön esityksestä ja RKP-Nuorten laajalla tuella Christoffer Ingo ilmoittaa, että jos hän saa Pohjanmaan piirin luottamuksen, hän on valmis ottamaan vastuun toimimaan RKP:n varapuheenjohtajana. Ingo on Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja RKP-Nuorten entinen puheenjohtaja.

Piirijohtaja Samuel Broman asettuu ehdolle EU-vaaleissa

Eurooppa on tärkeässä tienhaarassa. Aikana, jolloin Euroopan demokraattinen tulevaisuus on kyseenalaistettu, meidän on ajettava agendaa EU:ssa, joka on sekä rohkea että visionäärinen. Kyse ei ole pelkästään siitä, että ylläpidämme olemassa olevaa, vaan siitä, että muokkaamme tulevaisuuttamme aktiivisesti.

Anna-Maja Henriksson: Takaisin maailman kärkeen koulutuksessa

Yksi tärkeimmistä asioista Suomen tulevaisuuden kannalta on, että jatkamme panostamista lasten ja nuorten hyvään koulutukseen. PISA-tulokset julkaistaan kolmen vuoden välein, ja julkaisupäivää odotetaan aina jännityksellä koulutuspiireissä. Miten maamme on pärjännyt? Mihin sijoitumme kansainvälisessä vertailussa?

Niclas Sjöskog ehdolle EU-vaaleissa

Niclas Sjöskog, Pedersöre, asettuu ehdolle EU-vaaleissa. Sjöskogilla on takanaan pitkä ura edunvalvonnassa ja poliittisissa tehtävissä. Hän toimii tällä hetkellä Pedersören kunnanvaltuuston puheenjohtajana, Pohjanmaan ruotsinkielinen tuottajajärjestö ÖSP:n (Österbottens svenska producentförbund r.f.) varapuheenjohtajana ja Ruotsinkielisten maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto SLC:n (Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.) valtuuskunnan varapuheenjohtajana. Sjöskog oli ehdolla myös vuoden 2019 eduskunta- ja EU-vaaleissa.

Alina Ivars on Joakim Strandin uusi eduskunta-avustaja.

Alina Ivars on toisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä. Ennen eduskunta-avustajan tehtäväänsä hän työskenteli asianajotoimistossa ja pankissa.

Johanna Borg asettuu ehdolle EU-vaaleissa!

Johanna Borg (RKP) Närpiöstä asettuu ehdolle EU-vaaleissa. EU-vaalit järjestetään kesäkuussa.

Norrback: Järkevämpää susipolitiikka luvassa

Euroopan komissio on ehdottanut suden suojeluaseman muuttamista "tiukasti suojellusta" "suojelluksi". Päätös perustuu uusiin tietoihin susikannan kasvusta ja sen vaikutuksista. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP), joka on työskennellyt aktiivisesti susikysymyksen parissa, on erittäin tyytyväinen komission ehdotukseen.

RKP kantaa vastuunsa koko alueen asukkaista

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseen 15.12. Yhtenä käsiteltävänä asiana oli lastenosasto Pietarsaaren Malmin sairaalassa. Tarkastuksen jälkeen on käynyt ilmi, että osasto on maan ainoa lastenosasto, joka ei sijaitse keskus- tai yliopistosairaalan yhteydessä. Lainsäädännön muutokset ja korkeammat valmiusvaatimukset ovat johtaneet siihen, ettei osasto voi enää taata vaadittavaa hoitotasoa ja intensiteettiä, jos lapsen tila esimerkiksi äkillisesti huononee.

Strand: Vaasalle merkittävät joululahjarahat!

Kansanedustaja Joakim Strand iloitsee Vaasan vaalipiirille kohdistuvista ns. joululahjarahoista.

Norrback: Kaikki tiet johtavat Pohjanmaalle

Monet Pohjanmaan tiehankkeet etenevät nyt. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on aktiivisesti ajanut useita näitä hankkeita, ja on kiitollinen siitä, että valtiovarainvaliokunta on ohjannut niihin varoja. Näiden tiehankkeiden joukossa ovat muun muassa Henriksdalintie Kristiinankaupungissa, 170 000 €, ja Norrnäsintie – Nixmossen Närpiössä, 200 000 €.

Norrback: Joululahjarahat tervetulleita

Lisävaroja kalastusteollisuudelle, kalastuksenhoitoon, 4H:lle ja Pro Agrialle. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Samalla valiokunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahojen jaosta, joka on noin 50 miljoonan euron kokoinen määräraha potti. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on aktiivisesti tehnyt työtä monien rahoitusta saaneiden hankkeiden eteen, ja on tyytyväinen lopputulokseen.

Ollikainen: Pohjanmaalle tärkeitä investointeja

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintöön ensi vuoden valtion talousarviosta sisältyy useita Pohjanmaan kannalta tärkeitä hankkeita. Esimerkiksi useat alempaan tieverkkoon kuuluvat tiet eri puolilla Pohjanmaata uudistuvat ensi kesänä.

Norrback: Suomen EU-kanta vuoden 2024 kalastuskiintiöistä on lyöty lukkoon

Suuri valiokunta otti tänään kantaa Euroopan komission ehdotukseen vuoden 2024 kalastuskiintiöistä. Äänestyksessä päätettiin, että Suomen linja tulevissa neuvotteluissa on vastustusta silkan kalastuksen täyskieltoa Itämerellä, sekä sallimaan rajoitettua lohenkalastus Saaristomerellä, Ahvenanmerellä ja Selkämerellä. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on tehnyt määrätietoisesti työtä asian puolesta sekä maa- ja metsätalousvaliokunnassa, että suuressa valiokunnassa.

Strand on tiedusteluvalvontavaliokunnan uusi puheenjohtaja

Eduskunta on tänään valinnut tiedusteluvaliokunnan jäseniä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Joakim Strand (RKP) on nimitetty valiokunnan puheenjohtajaksi, mikä tarkoittaa myös sitä, että Ruotsalaisen eduskuntaryhmällä on jälleen jäsen puhemiesneuvostossa.

RKP ei aseta omaa ehdokasta presidentinvaaleissa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluehallitus päätti kokouksessaan torstaina, että puolue ei aseta omaa ehdokasta vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Puoluehallituksen päätös oli yksimielinen.

Hyvinvointialueen työntekijät saavat pyöräedun

Pohjanmaan aluevaltuusto kokoontui maanantaina 4.9. syksyn ensimmäiseen kokoukseen. Hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen esitteli alueen talouskuvaa tilannekatsauksessa. Johtaja nosti myös esille mediassa viime aikoina esitetyn puhelinvaihdetta koskevan kritiikin. Kinnunen sanoi, että palaute on otettu vastaan ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Rainer Bystedt esitti kokouksessa aloitteen samasta asiasta.

Norrback: "Joka päivä on suomalaisen ruoan päivä"

Tänään, 4. syyskuuta, vietetään suomalaisen ruoan päivää. Ruokatieto yhdistys, joka vastaa myös Hyvää Suomesta -merkistä, on suomalaisen ruoan päivän järjestäjä. Kansanedustaja Anders Norrbackin (RKP) mielestä on tärkeää korostaa suomalaisen ruoan merkitystä.

Norrback huolissaan kalastuskiintiöistä

Euroopan komissio julkaisi äskettäin ehdotuksensa kalastuskiintiöistä vuodelle 2024. Jos komission ehdotus hyväksyttäisiin sellaisena, se tarkoittaisi, että silakan ja sillin kalastus loppuisi lähes kokonaan Itämeren keskiosissa ja Pohjanlahdella. Lisäksi komissio haluaa leikata lohisaaliskiintiöitä Ahvenanmaan ja Merenkurkun välillä. Kansanedustaja, ja Kalatalouden keskusliiton puheenjohtaja, Anders Norrback (RKP) suhtautuu kriittisesti komission ehdotukseen.

Pohjanmaan RKP antaa tukensa Ruotsalaiselle eduskuntaryhmälle.

Pohjanmaan RKP:n hallitus piti tiistaina pitkän kokouksen, jossa keskusteltiin RKP:n osallistumisesta hallitustyöhön ja hallituksen tulevaisuudesta. Piirin hallitus antoi yksimielisesti tukensa Ruotsalaiselle eduskuntaryhmälle jatkaa hallitustyöskentelyä. Samalla piirihallitus korosti, että hallitusyhteistyö edellyttää tässä vaiheessa, että hallituksen tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa on riittävän kunnianhimoinen ja johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä.

Suomen valttikortti uhkaa jäädä menneisyyteen

RKP haluaa, että Suomessa on maailman parhaat koulut. Eduskuntavaaliehdokas Frans Villanen huomauttaa, että olemme monta vuotta iloisesti ylpeilleet meidä koulutusjärjestelmästä, mutta viime aikoina oppimistuloksissa on ollut negatiivinen trendi. Villasen mielestä on korkea aika kääntää tätä trendiä.

Aika tukea yrittäjien työtä

RKP haluaa panostaa yrittäjyyttä ja omistajuutta vahvistaviin ja työllisyyttä lisääviin toimiin, jotta maassamme saadaan tarvittavaa kasvua. Eduskuntavaaliehdokas Ida-Marie Jungell kuvailee suomalaisia yrittäjiä ahkeriksi, joilla on vahva työmoraali ja halu kehittyä. Siksi hän korostaa, että on aika antaa jotain takaisin ja tukea yrittäjien työtä.

Norrback: Suden kannallishoidollisen metsästyksen käsittelymenetelmää pitää selventää

Maa- ja metsätalousvaliokunta antoi tänään mietintönsä metsästyslain 41 §:n muuttamisesta. Ehdotetulla lailla täsmennettäisiin eräiden riistaeläinlajien pyydystämiseen tai tappamiseen tarkoitettujen poikkeuslupien myöntämisedellytyksiä, mikä käytännössä helpottaisi suden kannallishoidollista metsästystä. Kansanedustaja ja valiokunnan jäsen Anders Norrback (RKP), on erittäin tyytyväinen valiokunnas päädyttyyn lopputulokseen.

Korottakaa Soiten henkilökunnan kielilisiä

Maanantain aluevaltuustokokouksessa RKP:n valtuustoryhmä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella on tehnyt esityksen Soiten henkilökunnan kielilisien korottamisesta.

Turvallisuus yksi ihmisten tärkeimmistä perustarpeista

RKP:lle on tärkeää, että Suomessa voi elää turvallisesti, ilman pelkoa, väkivaltaa ja häirintää. RKP korostaa, että avun tulee olla lähellä, kun sitä tarvitaan. Eduskuntavaaliehdokas Sari Somppi uskoo, että turvallisuus voi näyttää erilaiselta henkilöstä riippuen mutta hän haluaa erityisesti korostaa mielisairauksiin, terveydenhuoltoon, elinympäristöihin, vanhusväestöön ja poliisin työhön liittyvää turvallisuutta.

Ingo: Metsäpolitiikka on kotimainen ja maanomistajalla on aina viimeinen sana

Metsistä, kuten luonnonsuojelulaista, suojeluprosesseista, EU-lainsäädännöstä ja metsänhoitomenetelmistä, käytävässä keskustelussa pohjalaiselle maanomistajalle on viime aikoina esitetty poliitikkojen ja kansalaisjärjestöjen lausuntoja, joissa ei oteta huomioon perustuslain 15 §:ää omaisuuden suojelusta, jossa todetaan selvästi, että jokaisen omaisuus on turvattu. Eduskuntavaaliehdokasta Christoffer Ingoa suututtaa tämä keskustelu ja hän ottaa voimakkaasti etäisyyttä kaikkeen politiikkaan ja retoriikkaan, joka vaarantaa maanomistajan omaisuudensuojan.

Norrback: Palkkatukien käyttö yksinkertaistuu

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta antoi tänään mietintönsä hallituksen palkkatukiuudistuksesta. Esitys liittyy hallituksen tavoitteeseen lisätä palkkatuen käyttöä yksityisellä sektorilla ja sitä kautta nostaa työllisyysastetta. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP), joka on valiokunnan jäsen, on tyytyväinen lopputulokseen.

Pohjanmaan RKP nimesi eduskuntavaaliehdokkaan

Pohjanmaan RKP:nhallitus nimesi kokouksessaan tiistai-iltana ehdokkaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.

Ollikainen: Elinvoimainen Pohjanmaa on otettava huomioon tulevissa liikennehankkeissa

Toimiva infrastruktuuri on uskomattoman tärkeä Suomen kilpailukyvylle, mutta myös meidän hyvinvoinnin kannalta. Jotta koko maa pysyisi elinvoimaisena, tarvitaan lisää investointeja kaikilla tasoilla tieverkon, rautateiden, satamien, lentokenttien ja kuituverkon osalta.

Ollikainen: Ruotsinkielisillä nuorilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet tietoon rikoksista

Uusi verkkosivu, Nuoret ja rikollisuus -sivusto, on kehitetty yhteistyössä poliisin ja sisäministeriön kanssa. Verkkosivuston tavoitteena on edistää 12-18-vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten ilmoittamista poliisille ja pyrkiä parantamaan heidän asemaansa rikoksen uhreina sekä varmistamaan heidän oikeutensa saada apua. Sivu on kohdennettu erityisesti lapsille ja nuorille ja antaa vastauksia ja apua kysymyksiin, jotka koskevat rikoksia. Sivut ovat saatavilla ainoastaan suomeksi.

Strand: Tärkeämpää kuin koskaan aiemmin luoda uskoa tulevaisuuteen

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheessa kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Joakim Strand (RKP) korosti, kuinka tärkeää on luoda uskoa tulevaisuuteen erityisesti nuorille. Elämme poikkeuksellisia aikoja pandemian, Ukrainan sodan, energiakriisin ja epävakaiden markkinoiden vuoksi.

Ennaltaehkäisevää hoitoa on kehitettävä

Terveydenhuollosta ja hyvinvointialueista on keskusteltu viime aikoina aktiivisesti. RKP korostaa, että ihmiset asuinpaikasta riippumatta on päästävä sairastuessaan nopeasti lääkäriin Eduskuntavaaliehdokas Joacim Sandbacka toteaa, että epävarmuutta syntyy sen jälkeen, kun kävi selväksi, että Pohjanmaan hyvinvointialueelta puuttuu yli 30 miljoonaa sen jälkeen, kun valtio on myöntänyt rahaa ja vuoden 2023 talousarvio on hyväksytty.

Terveydenhuolto lähellä sinua ja henkilökohtaista kohtaamista

Sinulla on oikeus elää turvallista elämää kaikissa elämänvaiheissa. RKP:lle on tärkeää, että ihmiset saavat tarvitsemaansa apua ja hoitoa ikääntyessään. Kotihoidon ja kotisairaanhoidon on toimittava, ja tarjolla tulee olla erilaista tuettua asumista kohtuulliseen hintaan. Eduskuntavaaliehdokas Johanna Holmäng korostaa, että myös vanhukset pitää saada äänensä kuuluviin.

Lisää tukea lasten hyvinvoinnille

RKP haluaa Suomesta maailman lapsiystävällisimmän maan. Puolueen vaaliohjelmassa korostetaan lasten hyvinvointia ja oikeuksia sekä viranomaisten välistä yhteistyötä. Tärkeitä teemoja, joihin on keskityttävä jotta voidaan myös jatkossa taata lapsille turvallinen kasvu. Eduskuntavaaliehdokas Marja Lindberg nostaa esille suurimmaksi ongelmaksi erot lapsiperheiden taloudellisessa tilanteessa.

Norrback: Ilmastonmuutokseen pitää reagoida

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron, kun eduskunta lähetekeskustelussa käsitteli valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta vuoteen 2030: Hyvinvointia ja turvallisuutta muuttuvassa ilmastossa. Suunnitelma sisältää toimia ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseksi.

Norrback iloinen 4H:n ja ammattikalastajien joululahjarahoista

Eduskunnan talousvaliokunta on hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Samalla valiokunta on päättänyt eduskunnan joululahjarahojen, noin 50 miljoonan euron lisäbudjetin, jakamisesta.

Norrback: Kaikki tiet johtavat Pohjanmaalle

Eduskunnan talousvaliokunta on hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Samalla valiokunta on päättänyt eduskunnan joululahjarahojen, noin 50 miljoonan euron lisäbudjetin, jakamisesta. Tällä lisäbudjetilla talousvaliokunta on myöntänyt avustuksia Pohjanmaan tienhoitoon noin 950 000 euron edestä. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee myönnettyjä varoja, jotka mahdollistavat teiden kunnostamisen Pohjanmaalla.

Ollikainen: Toivottu rahoitus Vöyrintielle sekä Norrskärin satamalle

Valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtionbudjetista. Niin kutsutuiden joululahjarahojen joukosta löytyy monia toivottuja ja tärkeitä projekteja eri sektoreilla Pohjanmaalla. Kansanedustaja Mikko Ollikainen iloitsee tästä. Erityisen iloinen hän on siitä, että rahoitus, jonka tarkoituksena on parantaa Vöyrintietä Rökiön ja Tukkurin välillä myönnetään (400.000 euroa). Ollikainen iloitsee myös Norrskärin sataman laitureiden kunnostamisesta Merenkurkussa (300.000 euroa).

Pohjanmaan RKP asetti ehdokkaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

Pohjanmaan ruotsalaisen kansanpuolueen hallitus asetti kokouksessaan keskiviikkoiltana ehdokkaan vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Sven Jerkku on tyytyväinen siihen, että lista kasvaa.

Naisiin kohdistuva väkivalta loukkaa ihmisoikeuksia ja uhkaa tasa-arvoa ja kansanterveyttä

Tänään on kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on tärkeä tavoite. Hallitus ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen ministeriryhmä ovat työskennelleet aktiivisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan ehkäisemiseksi.

Pohjanmaan RKP nimesi ehdokkaita eduskuntavaaleihin

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Pohjanmaan piirin hallitus nimesi kokouksessaan keskiviikkoiltana ehdokkaita vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Sven Jerkku on erittäin tyytyväinen tähänastisiin ehdokasasetteluihin.

Norrback näkee digitalisaation hyvät puolet

Kansanedustaja Anders Norrback esitti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron, kun eduskunta tänään täysistunnossa käsitteli selontekoa Suomen digitaalisesta kompassista. Selonteko asettaa viitekehyksen Suomen digitaaliselle kehitykselle vuoteen 2030 asti ja nostaa esille digitalisaation haasteita ja mahdollisuuksia.

Henriksson: Tarvitsemme enemmän kielikylpyä Suomen kouluissa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti juhlapuheen Alman päiväkodin ja Språkbadsskolan-Kielikylpykoulun avajaisissa Pietarsaaressa lauantaina.

Norrback: Meidän täytyy yhdessä työskennellä hiilineutraalin tulevaisuuden puolesta

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) esitti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuoron tämänpäiväisessä lähetekeskustelussa maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta. Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma sisältää ilmastotoimenpiteitä, jotka koskevat maatalousmaata, metsätaloutta ja maankäytön muutoksia.

Strand: Tulevaisuusvaliokunnan ensimmäinen maailmankokous johtaa jatkuvaan säännölliseen yhteistyöhön

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta teki historiaa, kun maailmankokous World Summit of the Future järjestettiin ensimmäistä kertaa. Maailmankokous kokosi yhteen useita parlamentaarisia valiokuntia, joiden tehtävänä on käsitellä kysymyksiä tulevaisuudesta. Suomen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana toimii kansanedustaja Joakim Strand (RKP).

Ollikainen: Suomella on kaikki edellytykset johtaa ilmastotyötä

Tänään eduskunta on käynyt keskustelua valtioneuvoston selonteosta hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035, eli kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta. Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Mikko Ollikainen sanoo, että Suomella on kaikki edellytykset johtaa työtä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Strand: Meidän täytyy keskittyä irtaantumaan venäläisestä energiasta

Eduskunta käsitteli tänään välikysymystä koskien energiamarkkinoiden toimintaa, sähkön hintaa ja hallituksen Fortum-politiikkaa. Kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Joakim Strand (RKP) korosti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossaan kuinka tärkeää on, että Suomi mahdollisimman pian irtaantuu Venäjän energiasta.

Henriksson juhlapuheessa: Kaatuneiden, veteraanien ja vanhempien sukupolvien perintö velvoittaa

Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson piti tänään juhlapuheen Kaatuneiden Omaisten Liitto ry:n valtakunnallisissa Hengellisillä ja Kulttuuripäivillä Kokkolan Kaupungintalolla. Henriksson korosti puheessaan, että kaatuneiden, veteraanien ja vanhempien sukupolvien perintö velvoittaa.

Henriksson avajaispuheessaan Vaasan H-talossa: Ihmisten tarpeet asetetaan etusijalle

SFP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puhui aiemmin tänään H-talon avajaisissa. H-talo on Vaasan keskussairaalan alueella sijaitseva uudisrakennus, jossa sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut ovat saman katon alla.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kutsunut Brita Brännbacka-Brunellin erityisavustajaksi

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on kutsunut Brita Brännbacka-Brunellin erityisavustajaksi. Brännbacka-Brunell on kotoisin Pietarsaaresta, jossa hän on sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja. Brännbacka-Brunell on toiminut aktiivisesti kunnallispolitiikassa vuodesta 2013, ja vuosina 2018-2020 hän oli Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen Pohjanmaan piirijärjestön varapuheenjohtaja.

Norrback: Askel lähempänä kestävää susipolitiikkaa

Maa- ja metsätalousvaliokunta on tänään antanut päätöksensä kansalaisaloitteesta, joka käsittelee suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista. Valiokuntaan kuuluva kansanedustaja Anders Norrback on tyytyväinen lopputulokseen.

Frida Sigfrids aloittaa kansanedustaja Mikko Ollikaisen uutena avustajana

Frida Sigfrids, 26 vuotta, aloittaa kansanedustaja Mikko Ollikaisen uutena eduskunta-avustajana. Sigfrids on kotoisin Porvoosta. Hän on aikaisemmin toiminut RKP-nuorten puheenjohtajana. Sigfrids on Porvoon kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella.

RKP vaatii, että hyvinvointialueet noudattavat lakia

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille lakkautetaan myös Kårkullan kuntayhtymä, joka tuottaa ruotsinkielisiä kehitysvammaisten tukipalveluita ja erityishuoltoa. Uudellamaalla toiminut projekti Kepa Uusimaa esittää, että sekä suomen- että ruotsinkieliset vaativan erityishuollon palvelut keskitetään HUS-yhtymälle. Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) vastustaa esitystä ja on jättänyt asiasta kannanoton kaksikielisille hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille.

RKP mukana Helsinki Pridessa

RKP, Ajatushautomo Agenda, RKP-Nuoret, RKP:n naisjärjestö ja Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäs järjestävät tapahtumia koko pride viikon ajan.

Pohjanmaan RKP nimesi ehdokkaita eduskuntavaaleihin 2023

Suomen ruotsalainen kansanpuolue nimesi piirikokouksessaan 9. huhtikuuta Lapväärtissä ehdokkaita eduskuntavaaleihin 2023.

Henrik Antfolk RKP Pohjanmaan uusi puheenjohtaja

Suomen ruotsalainen kansanpuolue Pohjanmaalla on piirikokouksessaan 9. huhtikuuta Lapväärtissä valinnut uuden puheenjohtajan. Henrik Antfolk, Kristiinankaupunki, valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Carola Bengs Lattunen, Maalahti ja Mikael Lindvall, Uusikaarlepyy.

Ollikainen: Luottamus ja turvallisuudentunne erityisen tärkeitä nyt

Eduskunta käsitteli tänään valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selontekoa ja Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa kansanedustaja Mikko Ollikainen painotti turvallisuusviranomaisten ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä.

Jan-Erik Kress kansanedustaja Anders Norrbackin uusi avustaja

Jan-Erik Kress Sipoosta aloittaa RKP:n kansanedustaja Anders Norrbackin avustajana. Kress on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti, ja viimeistelee maisterinopintojaan Åbo Akademiissa. Kress on viimeisimmän vuoden aikana työskennellyt virkamiehenä Lounais-Suomen Poliisilaitoksella.

Ollikainen: Asuntomarkkinoiden on toimittava oikeudenmukaisesti

Eduskunta keskusteli tänään valtioneuvoston asuntopoliittisesta selonteosta vuosiksi 2021-2028. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa kansanedustaja Mikko Ollikainen painotti yleiseen yhteiskuntakehitykseen ja ihmisten tarpeisiin perustuvien asuntomarkkinoiden tärkeyttä.

Puolueet neuvottelivat luottamuspaikoista Pohjanmaan hyvinvointialueella

Torstai-iltana puolueiden edustajat Pohjanmaan hyvinvointialueella kokoontuivat neuvottelemaan luottamuspaikoista. Neuvotteluja johti Suomen ruotsalainen kansanpuolue, joka on hyvinvointialueen suurin puolue. Illan aikana neuvoteltiin eri toimielimien koosta ja kokoonpanosta.

Norrback huolissaan elintarvikkeiden omavaraisuusasteesta

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on syvästi huolissaan maatalouden kannattavuuskriisistä. Syyt kannattavuuden heikentymiselle ovat kehittyneet ajan myötä. Se, että maataloustuottajat eivät saa voimakkaasti nousevia tuotantokustannuksiaan takaisin markkinoilta osoittaa sen, etteivät markkinat toimi oikealla tavalla. Alalla kaupankäynti on hyvin keskittynyttä, mikä puolestaan antaa kauppaketjuille vallan ohjata markkinoita. Tämä ei kuulu toimivaan markkinatalouteen. Kauppa tekee ennätystuloksia, kun taas alkutuotanto on vaarassa ehtyä.

RKP:n valtuustoryhmä Pohjanmaan hyvinvointialueella kokoontui ensimmäistä kertaa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen vastavalitut edustajat Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustossa kokoontuivat ensimmäistä kertaa maanantai-iltana. Ryhmä valitsi Patrick Ragnäsin väliaikaiseksi ryhmäpuheenjohtajaksi poliittisten neuvottelujen ajaksi. Väliaikaisiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Maria Palm ja Johan Kullas.

Norrback:Isojoen meritaimenkanta on turvattava

Anders Norrback, kansanedustaja, on tehnyt kirjallisen kysymyksen meritaimenkannan tulevaisuudesta, sekä ministeriön näkemyksestä meritaimenen emokalojen ja tuki-istutuksien lopettamisesta Kristiinankaupungin Isojoessa.

Strand: Arvokkaita uusia työpaikkoja Vaasalle ja Suomelle!

Yksi Euroopan ensimmäisistä akkuteollisuuden anodimateriaalitehtaista on suunnitteilla Vaasaan. Suomalainen Grafintec Oy ja intialainen Epsilon Advances Materials ovat tehneet tonttivarauksen GigaVaasa-alueelta ja solmineet aiesopimuksen (Memorandum of Understanding) Vaasan kaupungin kanssa akkuanodimateriaalitehtaan rakentamiseksi Vaasaan.

Norrback: Kauppaketjujen vuoro kantaa yhteiskuntavastuuta ruuantuottajien kannattavuuskriisissä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) nosti esiin maanviljelijöiden kannattavuuskriisin, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän kanssa pidetyssä eduskunnan budjettidebatissa ja kyselytunnilla.

Norrback: Kauan odotettu susipäätös

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee että suden kannanhoidollinen metsästys voi alkaa vuoden 2022 alussa. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksen, joka sallii susien kannanhoidollisen metsästyksen vuoden 2022 alusta. Kiintiö on 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin.

Norrback: Tärkeää lisärahoitusta kalastukselle ja 4H:lle

Valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtionbudjetista. Samalla valiokunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahan saajista. Jaossa on noin 40 miljoonaa euroa, jotka kanavoidaan kohteille, jotka arvioidaan tärkeäksi.

Strand: Mustasaarelle jättipotti !

Valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtionbudjetista ja päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahan saajista

Norrback: Lisärahoitusta teille Pohjanmaalle

Eduskunnan talousvaliokunta on myöntänyt rahoitusta niin kutsuttuina ”joululahjarahoina” tiekunnossapitoon Pohjanmaalle. Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Anders Norrback iloitsee myönnetystä rahoituksesta, joka mahdollistaa tiestön parantamista maakunnassa.

Anders Norrback valittu Kalatalouden Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) valittiin Kalatalouden Keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi liiton edustajakokouksessa Helsingissä 22.11.2021.

Pohjanmaan RKP nimesi lisää ehdokkaita aluevaaleihin

Pohjanmaan RKP:n piirihallitus kokoontui tiistaina 16. marraskuuta. Kokouksessa nimettiin useampi ehdokas aluevaaleihin. RKP on aikaisemmin nimennyt 67 ehdokasta Pohjanmaan hyvinvointialueella. Nyt listaa täydennettiin kuudella uudella ehdokkaalla. Tämä tarkoittaa, että RKP lähtee vaaleihin täydellä listalla Pohjanmaalla.

RKP ja Kokoomus vaaliliittoon Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella

RKP ja Kokoomus ovat solmineet vaaliliiton Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaaleissa tammikuussa 2022. Puolueet julkaisivat ensimmäiset ehdokkaat keskiviikkona 17. marraskuuta. Vaaliliiton tavoite on täysi lista, mikä tarkoittaisi 73 ehdokasta. RKP on nimennyt kaikki ehdokkaansa ja Kokoomus on nimennyt 23 ehdokasta.

Henriksson: Saamelaisten totuus- ja sovintokomission tärkeä työ voi alkaa

Hallitus on tänään asettanut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission. Riippumattoman ja itsenäisen komission tehtävänä on tunnistaa ja arvioida saamelaisten syrjintää ja oikeudenloukkauksia, esimerkiksi valtion sulauttamispolitiikkaa.

Norrback: EU:n tarkoitusperän demonisointi on väärin

-Suomelle on tärkeää olla mukana määrätietoisessa eurooppalaisessa elvytyspolitiikan teossa. Tätä tehdään poikkeuksellisen kovaa talouteemme iskeneen pandemian takia. Oma taloutemme on erittäin riippuvainen EU:n sisäisestä markkinasta. EU:n elvytysrahasto antaa jatkossa uusia työpaikkoja etenkin tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatiosektorin saralla.

Norrback: Suhteettoman suuria hakkuita tuulipuistojen rakentamisen yhteydessä

Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on jättänyt kirjallisen kysymyksen tuulivoimapuistojen rakentamisen yhteydessä tehtävistä hakkuista.

Norrback toivottaa tervetulleeksi kansalaisaloitteen suden kannanhoidollisesta metsästyksestä

Kansanedustaja Anders Norrback toivottaa tervetulleeksi keskustelun kansalaisaloitteesta, suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta, jota käsitellään eduskunnan täysistunnossa.

Ollikainen: Erittäin tärkeitä kirjauksia uudessa liikennesuunnitelmassa

Valtakunnallinen liikennesuunnitelma on mielestäni yksi tärkeimmistä liikenteen ja infrastruktuuriin liittyvistä asiakirjoista jota on koskaan tehty. Suunnitelmaa on odotettu pitkään ja vaikuttaa kaikkien arkeen monella tavalla.

Henriksson: Useamman junan on pysähdyttävä Pännäisissä

VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson vieraili Pietarsaaressa Rkp:n puheenjohtajan, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kutsumana. Vierailun aiheena olivat Pietarsaaren seudun junaliikenne sekä Pännäisten aseman junavuorojen määrä.

Pohjanmaan RKP:n poliittiset painopisteet

Pohjanmaan Rkp on julkaissut 2019-2020 poliittiset painopisteensä.

Henriksson: Hallitus tekee mittavia liikenneinvestointeja

RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on erittäin tyytyväinen, että hallituksen lisätalousarviossa panostetaan tärkeisiin liikennehankkeisiin.

Rehn-Kivi: Eduskunnalla olisi ollut mahdollisuus pelastaa Vaasan keskussairaala

Kansalaisaloite laajan ympärivuorokautisen päivystyksen antamisesta Vaasan keskussairaalalle on ollut eduskunnassa keskustelun aiheena koko viikon. Asia otettiin esille tiistaina sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kansanedustaja Veronica Rehn-Kiven aloitteesta.

Kenth Nedergård asettuu ehdolle eduskuntavaaleihin

RKP Pohjanmaa asettaa Kenth Nedergård ehdolle eduskuntavaaleihin. Nedergård on Merenkurkun maailmanperintö ry:n toiminnanjohtaja, valtuustoedustaja ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Mustasaaressa. Hän on ollut mukana RKP:n toiminnassa jo lähes 40 vuotta, RKP nuorista erilaisiin luottamustehtäviin, kuten paikallisjärjestön puheenjohtaja Sulvassa.

Puolueristeily 11-13.1.2019

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen äänestäjiä, aktivistejä sekä luottamushenkilöitä kokoontuu risteilylle Tukholmaan tammikuussa.

Pohjanmaan RKP nimesi Hans Snellman ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2019

RKP Pohjanmaa nimesi Hans Snellman Kokkolasta ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin piirikokouksen yhteydessä tiistaina.