Henriksson: Tarvitsemme enemmän kielikylpyä Suomen kouluissa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti juhlapuheen Alman päiväkodin ja Språkbadsskolan-Kielikylpykoulun avajaisissa Pietarsaaressa lauantaina.

– Pietarsaarella on pitkät perinteet varhaiskasvatuksessa, ja olen iloinen siitä, että kaupunki jatkaa toiminnan kehittämistä. Pietarsaari näyttää esimerkkejä siitä, miten kielten oppimisesta tehdään luonnollista ja hauskaa antamalla kieliryhmien olla tekemisissä keskenään. Laadukas kielikylpyopetus alkaa täällä jo viiden vuoden iässä ja jatkuu koko peruskoulun ajan. Minulla on usein ilo nostaa Kielikylpykoulu esiin kansallisissa yhteyksissä esimerkkinä erityisen onnistuneesta tavasta tarjota kielikylpyjä sekä suomeksi että ruotsiksi, Henriksson sanoi.

– Voimme tehdä paljon edistääksemme kielten oppimista ja myönteistä suhtautumista muihin kieliin. On erittäin tärkeää edistää kieliryhmien välisiä yhteyksiä jo varhaislapsuudesta lähtien. Esimerkiksi järjestämällä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa ystävyysluokkia ja eri kieliryhmien edustajien vierailuja. Samalla on myös erittäin tärkeää, että laajennamme kielikylpyjä ja kielisuihkuja, Henriksson sanoi.

– Kielikylvyt ovat erinomainen tapa edistää sekä kielitaitoa että muiden kielten ja kulttuurien ymmärtämistä. Kielitaito osallistaa ja avaa ovia, sekä tarjoaa kokemuksia ja työmahdollisuuksia.  On ilahduttavaa, että Pietarsaari on yksi maamme edelläkävijöistä kielikylpytoiminnan toteuttamisessa ja kehittämisessä. Kielikylpytoiminta ei ole tärkeää vain paikallisesti katsottuna, vaan myös kansallisesta näkökulmasta, Henriksson totesi.

Sekä Alman päiväkodin että Kielikylpykoulun oli määrä aloittaa toimintansa uusissa tiloissaan vuonna 2020, mutta avajaisia on lykätty pandemian vuoksi.

 

Henriksson: Saamelaisten kielellisten oikeuksien eteen tarvitaan pitkäjänteistä työtä

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa saamen kielten viikon yhteydessä pitkäjänteisen työn merkitystä saamelaisten kielten oikeuksien puolesta.

Lue edellinen artikkeli

Wickström: Yrityksiä ei saa unohtaa tänä talvena

RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström toivoo, ettei yrityksiä jätetä yksin tänä talvena, kun energian hintojen odotetaan nousevan ennätystasolle. Wickström on huolissaan siitä, että monet yritykset eivät selviydy ennustetusta vaikeasta talvesta. Hänen mukaansa yritykset tarvitsevat nyt signaaleja siitä, miten hallitus aikoo tukea niitä.

Lue seuraava artikkeli