Viime keväästä suomalaisten opiskelijoiden on ollut vaikeampi saada opiskelupaikkaa ruotsalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tämä johtuu Yliopisto- ja korkeakouluneuvoston tekemistä muutoksista siihen, miten todistuksia vertaillaan.
RKP ja puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on jo aiemmin ollut huolissaan tilanteesta.
– Olen iloinen siitä, että Ruotsin keskustapuolue on ottanut asiakseen suomalaisten heikentyneet opintomahdollisuudet Ruotsissa. Keskustapuolueen kansanedustaja Fredrik Christensson ja Porvarillinen allianssi ovat nostaneet asian esiin Ruotsin eduskunnassa. Christenssonin avaukset antavat toivoa suomalaisten nuorten paremmista mahdollisuuksista opiskella Ruotsissa. Samalla kannustan ruotsalaisia nuoria näkemään Suomen mahdollisena opiskelumaana, Henriksson sanoo.
– Vapaa liikkuvuus Pohjoismaissa on ollut vahvuutemme ja ylpeytemme 50-luvulta asti. Meillä on paljon voitettavaa siinä, että annamme nuorille mahdollisuuden valita opiskelupaikkansa eri Pohjoismaiden väliltä, että tutkijat voivat oppia ja myötävaikuttaa akateemisesti eri puolilla Pohjolaa. Jokainen valtio on yksinään pieni tekijä, mutta yhdessä ja yhteistyön kautta voimme antaa parempia mahdollisuuksia kansalaisillemme ja menestyä kansainvälisesti.
Henriksson vieraili viikonloppuna Ruotsin keskustapuolueen puoluekokouksessa Malmössä ja keskusteli tästä ajankohtaisesta aiheesta Ruotsin keskustapuolueen kansanedustajien kanssa. Ruotsin keskusta ja RKP tekevät läheistä yhteistyötä niin pohjoismaisella, eurooppalaisella kuin kansainväliselläkin tasolla.