Rehn-Kivi: Hyvä talous edellyttää oikeita priorisointeja

Eduskunta on tänään lähetekeskustelussaan käsitellyt julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2022-2025. Suomella on turvallinen ja toimiva yhteiskunta, jolla on merkitystä uusien investointien ja ulkomaisen työvoiman houkuttelemisen kannalta. On Suomen etu, että Suomen vahvuuksiin kuuluvalle digitaaliselle osaamiselle ja kehittyneelle ympäristöteknologialle on maailmanlaajuisesti paljon kysyntää. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi korosti, että yleisesti ottaen Suomen talouden tilanne on hyvä.

RKP:n mielestä hallitus priorisoi viisaasti, kun se ei leikkaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulujen määrärahoista, kun rahoituskehystä tasapainotetaan vuonna 2023. Myös se, että oikeudenhoidon resursseja ei leikata, on tärkeää. Työllisyysasteen nostaminen on kuitenkin kaiken A ja O.

Ryhmäpuheenvuorossa Rehn-Kivi nosti esiin mielenterveysongelmat, jotka ovat lisääntyneet varsinkin koronapandemian vaikutuksena.

– Mielenterveysongelmat ovat tällä hetkellä suurin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttaja, joka maksaa yhteiskunnalle miljardeja vuosittain. Panostus mielenterveyteen on paitsi korvaamaton panostus inhimilliseen hyvinvointiin myös välttämätön investointi, joka pitkällä tähtäimellä vahvistaa niin taloutta kuin työllisyyttäkin, Rehn-Kivi sanoo.

Adlercreutz välikysymyskeskustelussa: Suomi ei ole mikään kriisimaa

– Kyky tehdä kompromisseja on pitänyt maatamme koossa myös vaikeina aikoina. Se on vastuullista. Puoliväliriihessä saavutetun yhteisymmärryksen ansiosta hallituksella on hyvät mahdollisuudet jatkaa sitä hyvää työtä, jota se on tehnyt tämän vaalikauden kaksi ensimmäistä vuotta.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: ”Kansalaisten haasteiden oltava Euroopan tulevaisuuskonferenssin keskiössä”

Eurooppapäivänä 9. toukokuuta Strasbourgissa vietettiin Euroopan tulevaisuuskonferenssin avajaisia. Konferenssi koostuu lukuisista keskusteluista ja tilaisuuksista, joiden kautta kaikkia EU:n kansalaisia ​​kannustetaan jakamaan ehdotuksiaan siitä, miten voisimme luoda meille kaikille paremman tulevaisuuden. Tämä on ensimmäinen kerta, kun EU tekee tällaisen aloitteen.

Lue seuraava artikkeli