– Meidän on tartuttava härkää sarvista ja uskallettava uudistaa EU:ta juuri niiltä osin kuin uudistuksia eniten tarvitaan. Enemmistöpäätöksiä on voitava tehdä erityisesti suurissa kysymyksissä, jotka koskevat EU:n ulkopolitiikkaa ja kaikkien meidän turvallisuutta tulevaisuudessa, sanoo europarlamentaarikko ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan, ilmastoon ja osaamiseen. Ollakseen uskottava toimija, EU:ssa täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.

Anders Wikström
Lehdistösihteeri
Strand: ”Oikeusvaltioperiaatteen rikkomisille on asetettava selvät rajat” – Suomi mukana 20 EU-maan yhteisessä varoituksessa Unkarille
Euroopan unionin yleisten asioiden neuvoston kokouksessa Brysselissä 27. toukokuuta 2025 oikeusvaltioperiaate nousi keskiöön. Suomea edusti Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand, joka osallistui aktiivisesti keskusteluihin ja allekirjoitti 20 EU-maan yhteisen julkilausuman. Julkilausumassa ilmaistiin huoli Unkarin viimeaikaisesta lainsäädännöstä, joka kohdistuu HLBTQI+-henkilöiden oikeuksiin sekä yhdistymisvapauteen.
Henriksson edistämään suostumusperusteista raiskauslainsäädäntöä EU-tasolla
– Entisenä oikeusministerinä olen ylpeä siitä, että sain vietyä läpi niin kutsutun suostumuslain Suomessa. Iloitsen siitä, että saan jatkaa tätä tärkeää työtä EU-tasolla, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Eurooppa-päivää juhlitaan – 30 vuotta EU-jäsenyyttä ja katse tulevaisuuteen
Tänään vietetään Eurooppa-päivää Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestettävällä yleisötapahtumalla, jossa juhlistetaan Suomen 30-vuotista jäsenyyttä Euroopan unionissa. Tapahtuma kokoaa yhteen päättäjiä, nuoria, EU-toimijoita ja suuren yleisön keskustelujen, tiedon ja inspiraation äärelle.
Henriksson: Ukrainan taistelu on koko Euroopan taistelu
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) piti puheen Euroopan parlamentissa Euroopan voitonpäivän (Victory in Europe Day) kunniaksi järjestetyssä keskustelussa, kun toisen maailmansodan päättymisestä on tänään 8.5.2025 kulunut 80 vuotta. Hän muistutti, että Suomi juhli omaa ”voitonpäiväänsä” 27. huhtikuuta 1945, kun natsi-Saksan joukot oli karkotettu Lapista ja Suomi oli jälleen vapaa.
Eurooppaministeri Strand: Tärkeitä panostuksia suomalaisten työmahdollisuuksien edistämiseksi EU:ssa
Hallitus päätti eilen kehysriihessä kasvupaketista tuleville vuosille. Eurooppaministeri Strand iloitsee erityisesti siitä, että pakettiin sisältyy uusi ohjelma, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten mahdollisuuksia työllistyä EU:n toimielimissä. Ohjelma käynnistetään samaan aikaan, kun Suomi juhlii 30-vuotista jäsenyyttään Euroopan unionissa.
Henrikssonin raportti on valmis – 25 kohtaa EU:n sisämarkkinoiden vahvistamiseksi ja byrokratian vähentämiseksi
– Euroopan on näytettävä, että seisomme omilla jaloillamme. EU:ssa on 450 miljoonaa asukasta ja se on yksi maailman suurimmista talousalueista, mutta sisämarkkinoidemme koko potentiaalia ei hyödynnetä. Pärjätäksemme maailmanlaajuisessa kilpailussa, erityisesti nykyisessä haastavassa maailmanpoliittisessa tilanteessa, meidän on vahvistettava kilpailukykyämme, kevennettävä yritystemme hallinnollista taakkaa ja poistettava turhaa byrokratiaa, toteaa europarlamentaarikko, Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Henriksson: EU:sta on tultava varautumisunioni
– Varautuminen tarkoittaa ennakoivaa ajattelua ja työkalujen hankkimista kriisien hallitsemiseksi. Kansalaisilla on keskeinen rooli tässä työssä, kuten myös presidentti Niinistö korostaa raportissaan. Suomen kokonaisturvallisuusmalli tulisi nyt ottaa käyttöön koko Euroopassa, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Henriksson ehdottaa von der Leyenille EU-laajuisen varautumisoppaan laatimista
– Suomen kokonaisturvallisuusmalli tulisi ottaa käyttöön koko Euroopassa, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Henriksson keskustaliberaalien puolueiden huippukokouksessa Pariisissa: ”Venäjän jäädytetyt varat on nyt käytettävä Ukrainan tukemiseen”
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) korosti toiminnan, yhteistyön ja poliittisen rohkeuden merkitystä puheessaan keskustaliberaalien huippukokouksessa Democracy and Liberties Summitissa Pariisissa maanantaina 24. maaliskuuta. Hän painotti, että Euroopan turvallisuusmalli on tällä hetkellä perustavanlaatuisen haasteen edessä ja että Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu.
Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Mikko Ollikainen