Saariston vetovoiman maksimoimiseksi täytyy panostaa liikenneyhteyksiin ja mahdollisuuksiin harjoittaa yritystoimintaa. Toimiva saaristoliikenne on aivan keskeistä, jotta saaristo voi pysyä asuttuna ja säilyttää vetovoimansa.

Andreas Elfving

Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri

Yhteystiedot »

Bergqvist: Hiittisten ja Rauman merivartioasemien toiminta pitää turvata

Kansanedustajat Sandra Bergqvist (rkp) ja Matias Marttinen (kok.) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Hiittisten ja Rauman merivartioasemien säilymisestä. Rajavartiolaitoksen säästösuunnitelmien yhteydessä on noussut esiin keskustelu merivartioston tilojen vähentämisestä. Edustajat pitävät merivartioston toimipisteiden karsintaa uhkana saaristomerenkulun turvallisuudelle.

Bergqvist vaatii toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulkinnan mukaan, Kela-taksimatkojen järjestämisessä saaristosta ja harvaan asutuilta alueilta on tehtävä muutoksia. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolestunut muutoksista ja on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi myös jatkossa.

Bergqvistin saaristolaisoppilaita koskeva kirjallinen kysymys voi johtaa lakimuutokseen

Keväällä kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) esitti kirjallisen kysymyksen uuden oppivelvollisuuslain majoituskorvauksesta. Majoituskorvauksen myöntämisperusteissa ei oteta huomioon saariston olosuhteita, mikä asettaa saariston oppilaat epätasa-arvoiseen asemaan. Lakimuutos voi olla tarpeen tämän epäkohdan korjaamiseksi. Tämä käy ilmi opetusministeri Saramon vastauksesta kysymykseen.

Bergqvist haluaa sujuvamman lupamenettelyn kotimaiselle kalanviljelylle

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallituksen tavoite kasvattaa kotimaisen kalan kulutusta tulisi varmistaa ja miten kotimaista kalanviljelyä voitaisiin edistää. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös kansanedustajat Anders Norrback (RKP) ja Mikko Ollikainen (RKP).

Henriksson ja Bergqvist: Elinkeinoelämä tarvitsee toimivia yhteyksiä

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja kansanedustaja Sandra Bergqvist vierailivat tänään Kemiönsaarella. Päivän ohjelmassa oli muun muassa vierailu kalajalostamo Salmonfarmilla Kasnäsissä ja tapaaminen Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrénin sekä Kemiönsaaren vt. kunnanjohtaja Erika Strandbergin kanssa.

Bergqvist toivoo uutta päätöksentekokulttuuria saaristoliikenteessä

Tiistaina mediassa oli esillä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ehdotus, jonka mukaan tulevaisuudessa yhteysalusliikennettä lakkautettaisiin niihin saariin, joissa ei ole ei ole vakituisia asukkaita. Ehdotus konkretisoituu marraskuussa kun kilpailutusprosessi käynnistyy koskien Houtskari-Iniö ja Nauvon eteläistä yhteysalusreittiä. Tulos astuisi voimaan toukokuussa 2022.