Andersson ja Cederlöf: lakiin on kirjattava, että 5-10 prosenttia kotoutuu ruotsiksi
RKP:n eduskuntaryhmä ja RKP haluaa, että lakiin kirjataan sitova prosenttimäärä ruotsinkielellä kotoutuvista.
RKP:n eduskuntaryhmä ja RKP haluaa, että lakiin kirjataan sitova prosenttimäärä ruotsinkielellä kotoutuvista.
RKP julkisti vaaliohjelmansa kunta- ja aluevaaleja varten.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist arvostelee Varhan toimintaa nuorten oikeudesta koulupsykologiin. Åbo Underrättelser:ssä 2.2.2025 julkaistun artikkelin mukaan apulaisrehtori Benjamin Kroksjö huomauttaa, että Turussa yli 500 ruotsinkielistä nuorta on vailla koulupsykologia. Tällä hetkellä Varha ei ole edes julistanut virkaa haettavaksi.
RKP:n eduskuntaryhmä on järjestäytymiskokouksessaan yksimielisesti nimittänyt kansanedustaja Otto Anderssonin jatkamaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. RKP:n eduskuntaryhmä järjestäytyi Espoossa pidetyssä talvikokouksessa 3.2. Eduskuntaryhmä tulee kokouksessa keskittymään erityisesti kasvutoimiin, etenkin hallituksen puoliväliriihtä silmälläpitäen.
Uudenmaan RKP nimesi aluevaaliehdokkaita piirihallituksen kokouksessa tiistaina 28. tammikuuta. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella nimettiin 12 ehdokasta ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella 10 ehdokasta. Lisäksi koko neljän ehdokkaan lista nimettiin Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella, jossa puolue on solminut vaaliliiton Keskustan kanssa.
Hallitus on tänään valtioneuvoston istunnossa hyväksynyt ehdotuksen lunastuslaista, joka seuraavaksi etenee eduskunnan käsittelyyn. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz on tyytyväinen siihen, että RKP:n pitkäjänteinen työ omaisuudensuojan ja maanomistajien oikeusturvan vahvistamiseksi tuottaa tulosta.
RKP:n eduskuntaryhmä julkaisi 29.1. toimenpiteitä ratkaistakseen sosiaali- ja terveyshuollon kiireisiä ongelmia. Uudenmaan RKP:n piirihallitus katsoo, että hyvinvointialueiden haasteet vaativat toimenpiteitä jo tämän hallituskauden aikana. Piirihallitus on tyytyväinen siihen, että RKP:n eduskuntaryhmä ehdottaa useita rakentavia ratkaisuja.
RKP:n eduskuntaryhmä ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue esittelee sosiaali- ja terveydenhuollon korjaussarjan, joka koostuu 22:sta toimenpiteestä henkilöstöpulan ratkaisemiseksi, ihmisten hoitoonpääsyn parantamiseksi sekä hoidon toimintaedellytysten vahvistamiseksi. Lisäksi sarjassa on tehokkaita toimenpiteitä nuorten, perheiden ja ikäihmisten hyväksi.
Auschwitzin vapauttamisen 80. vuosipäivää muistetaan 27. tammikuuta 2025 Puolan Oświęcimissä järjestettävällä tilaisuudella, jossa Suomea edustavat Tasavallan presidentti Alexander Stubb puolisoineen ja opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Muistotilaisuus järjestetään Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä ja siihen on kutsuttu keskitysleiriltä selviytyneitä. Kyseessä on todennäköisesti viimeinen muistotilaisuus, johon selviytyneitä osallistuu.
RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz vieraili viikonloppuna Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Educa-messut on Pohjoismaiden suurin koulutustapahtuma, joka houkuttelee vuosittain yli 15 000 kävijää. Adlercreutz näkee suurta etua tämänkaltaisten tapahtumien järjestämisessä, joissa koulutus nostetaan esiin ja alan toimijat kohtaavat.