Kansanedustaja Henrik Wickström (RKP) piti ryhmäpuheenvuoron palautekeskustelussa koskien valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028. Wickström korosti puheessaan, että talouspolitiikassa tarvitaan päättäväisyyttä ja kaukokatseisuutta, jotta Suomen taloudellisiin haasteisiin voidaan vastata.
Kategoria: Uutiset
Ministeri Bergqvist: Meillä aikuisilla on vastuu siitä, miten puhumme tulevaisuudesta!
Eduskunta kävi torstaina ajankohtaiskeskustelu hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa nuorten mielenterveyttä, lasten ja nuorten liikkumattomuutta sekä hallituksen toimenpiteitä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskustelua yhdisti tarve vahvistaa nuorten luottamusta tulevaisuuteen. Liikunta, urheilu ja nuorisoministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist haluaa, että aikuiset ottavat enemmän vastuuta nuorten hyvinvoinnista.
Anna-Maja Henriksson on RKP:n uusi europarlamentaarikko
Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP) onnistui säilyttämään paikkansa Euroopan parlamentissa. Ennen vaaleja tehtyjen mielipidemittausten mukaan RKP menettäisi paikkansa. Mittaukset osoittautuivat jälleen kerran harhaanjohtaviksi. Puolueen väistyvä puheenjohtaja ja opetusministeri Anna-Maja Henriksson valittiin yli 50 000 henkilökohtaisella äänellä, ja hän ottaa nyt paikkansa Euroopan parlamentissa.
Seuraa RKP:n puheenjohtajatenttiä 5.6. Porvoossa verkon kautta
RKP:n puheenjohtajatentti keskiviikkona 5.6. Porvoossa lähetettiin myös verkon kautta livenä. Voit katsoa lähetyksen jälkeenpäin tästä. Moderaattorina toimi päätoimittaja Stefan Holmström ja tenttiin osallistui ehdokkaat Anders Adlercreutz ja Otto Andersson. Henrik… Lue lisää »
Ollikainen: Luonnon monimuotoisuus on tärkeä huoltovarmuudelle!
Eduskunta on tänään keskustellut hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa koskevasta välikysymyksestä. Aihe on ajankohtainen, koska tänään vietetään maailman ympäristöpäivää. Kansanedustaja Mikko Ollikainen piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron. Hän korosti, että ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat haasteita, jotka meidän pitää ottaa vakavasti. Ollikainen muistuttaa puheenvuorossaan, että näiden haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan laaja paletti eri ratkaisuja.
Ministeri Bergqvist kutsuttiin Euroopan neuvostoon Strasbourgiin – ”Meidän on jatkettava ihmisoikeuksien edistämistä urheilussa”
Urheilu-, liikunta- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist vieraili Euroopan neuvostossa Strasbourgissa 30.–31. toukokuuta. Hänet oli kutsuttu esittelemään Suomen työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseksi urheilussa. Bergqvist osallistui Euroopan neuvoston urheilun laajennetun osittaissopimuksen (EPAS) hallintoneuvosto kokoukseen ja keskusteli aiheesta myös Euroopan neuvoston apulaispääsihteeri Bjørn Bergen kanssa. Perjantaiaamuna Suomen lähetystö järjesteti aamiaistilaisuuden, jossa Ihmisoikeusliitto esitteli kampanjansa ”Älä riko urheilua!” lähes 50 vieraalle.
Möller: Äänioikeusikärajaa alennettava 16 vuoteen myös EU-vaaleissa
Ennen vaaleja pohditaan, mikä on nuorten rooli politiikassa, millainen vaikutusvalta heillä on ja miten he voivat osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, vaikka konkreettiset toimenpiteet usein puuttuvat. RKP:n eurovaaliehdokas Ingrid Möller uskoo, että nuorten osallistumisella on ratkaiseva rooli demokratiassa.
Henrikssonin loppukiri: Lukutaitoa vahvistetaan lisätunneilla!
Hallitus teki tänään tärkeän päätöksen lisätä perusopetuksen vähimmäistuntimäärää kolmella vuosiviikkotunnilla. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on opetusministerinä johtanut uudistustyötä.
Henriksson haluaa turvata maksuttomat oppimateriaalit toisella asteella
Hallituksen kehysriihessä päätettiin osana hallituksen säästötoimia, että toisen asteen oppimateriaalit tulevat maksullisiksi siitä vuodesta alkaen, jona opiskelija täyttää 19 vuotta. Tarkoituksena oli kuitenkin turvata maksuttomat oppimateriaalit oppivelvollisuusiän puitteissa. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson nostaa Helsingissä 25. toukokuuta pidetyssä RKP:n puoluevaltuuskokouksessa esiin mahdollisuuden, että oppimateriaalit säilyisivät maksuttomina nykyiseen tapaan.
Seuraa RKP:n puoluevaltuuston kokouksen poliittista keskustelua
RKP:n Puoluevaltuusto kokoontuu viikonloppuna 25–26.5.2024 Helsingissä. Perinteisesti kokouksen alku sekä yleispoliittinen keskustelu lähetetään livenä. Kokous alkaa n. klo 12:30 ja alkaa yleispoliittisella keskustelulla. Voit katsoa lähetystä jälkeenpäin tästä: