Silja Borgarsdóttir Sandelin asettuu ehdolle RKP:n varapuheenjohtajaksi.
Kategoria: Uutiset
Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana
Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sandra Bergqvist asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten kesäkuun puoluekokouksessa. Bergqvist on toiminut RKP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017.
Rehn-Kivi iloitsee hoitoon kohdistuvista panostuksista
Hallitus on tänään esitellyt uuden hallitusohjelman. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi iloitsee siitä, että monet niistä asioista, joiden puolesta hän puhui eduskuntavaalikampanjassaan näyttävät nyt saavan tuulta purjeisiin. Tilanne sosiaali- ja terveydenhuollossa parantuu merkittävästi. Panostuksia ollaan esittämässä ennaltaehkäisevään työhön, lasten neuvolapalveluihin sekä senioreiden neuvolapalvelukokeiluun. Määrärahaa ollaan lisäämässä myös rokotus- ja seulontaohjelmiin. Muun muassa HPV-rokotetta esitetään tarjottavaksi myös pojille.
Torvalds kiitollinen: ALDEn tulee toimia sillanrakentajana
Europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/ALDE) uusi paikkansa Euroopan parlamentissa, eilen 26.5. käydyissä EU-vaaleissa. Torvaldsin henkilökohtainen äänisaalis oli 46 448 ääntä, ja näin ollen Torvalds paransi tulostaan viime vaaleista.
Martin Norrgård jatkaa RKP Pohjanmaan piirin puheenjohtajana
RKP Pohjanmaa piti piirikokoustaan Kruunupyyn kansanopistossa 11.4. Vaasalainen Martin Norrgård valittiin uudelleen piirin puheenjohtajaksi. Brita Brännbacka-Brunell Pietarsaresta ja Henrik Antfolk Kristiinankaupungista jatkavat varapuheenjohtajina.
RKP:n ääni tarvitaan Brysselissä
RKP julkisti EU-vaaliohjelmansa
Euroopan Unioni on maailman parhaiten onnistunut rauhanhanke. Rauhan merkitys on yhtä suuri tänään kuin EU:ta muodostettaessa. RKP:n mielestä Suomen tulisi olla proaktiivinen ja rakentava toimija EU:ssa.
Seuraavan hallituksen on kyettävä yhteistyöhön sisäisten riitojen sijaan
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson totesi tänään vappupuheessaan Pietarsaaressa, että RKP haluaa tehdä vastuullista politiikkaa ja haluaa olla mukana hallituksessa, jossa vallitsee luottamus hallituskumppaneiden välillä ja jossa hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelman toteuttamiseen koko hallituskauden ajaksi.
RKP vastasi Rinteen kysymyksiin
RKP julkaisi tänään kokonaisuudessaan vastauksensa hallitustunnustelija Antti Rinteen kysymyksiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä päätti vastauksista maanantaina 29. huhtikuuta.
Mikaela Wickman on Anders Norrbackin eduskunta-avustaja
Valtiotieteiden maisteri Mikaela Wickman aloitti 18. huhtikuuta kansanedustaja Anders Norrbackin (RKP) eduskunta-avustajana.
Henriksson haluaa jatkaa RKP:n puheenjohtajana
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ilmoitti puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 28.4 aikomuksestaan asettua ehdolle uudelleenvalintaa varten. Henriksson on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien.