Eduskuntaryhmän sisällöt

Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Hae eduskuntaryhmän sisällöistä

RKP:n kansanedustajat lähtevät rannikkokiertueelle – vierailevat yli 20 paikkakunnalla

RKP:n kansanedustajat lähtevät rannikkokiertueelle ja vierailevat paikkakunnilla ympäri Suomen rannikkoa 26.–28. elokuuta. Kolmen päivän aikana kansanedustajat pysähtyvät 17 paikkakunnalla tapaamaan ihmisiä, kuuntelemaan heidän ajatuksiaan ja keskustelemaan ajankohtaisista tulevaisuuden kysymyksistä. Kansanedustajat vierailevat myös neljällä paikkakunnalla eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä 19.–21.8.

Lue lisää

Wickström: Rantaradan työmatkaliikenne aina Hankoon asti palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen – tavoitteena yhteinen lippujärjestelmä Uudellemaalle

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström iloitsee siitä, että ensimmäiset H-lähijunat ovat tänään 10. elokuuta lähteneet liikennöimään Hangosta Tammisaaren, Karjaan, Inkoon ja Siuntion kautta Kirkkonummelle lähijunien aikataulujen mukaisesti. Kyse on aamuvuorosta sekä iltapäivän paluuvuorosta Helsingistä.

Lue lisää

Adlercreutz: Yrittäjyyskasvatusta ja talousosaamista vahvistetaan koko koulutuspolulla

– Koulussa nuorten tulee saada mahdollisuus oppia kantamaan vastuuta omasta taloudestaan sekä ymmärtämään työelämän toimintaa. Näin he saavat myös rohkeutta kokeilla uusia ideoita. Nämä ovat keskeisiä taitoja, jotka auttavat nuoria seisomaan omilla jaloillaan. Meidän tehtävämme on tarjota heille välineitä oman polkunsa löytämiseen nopeasti muuttuvassa työelämässä, sanoo RKP:n puheenjohtajalle ja opetusministeri Anders Adlercreutz.

Lue lisää

Eva Biaudet: Väkivallan uhrien on voitava luottaa oikeusjärjestelmään

Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan pahoinpitelyn kohteeksi joutuneita naisia oli viime vuonna enemmän kuin koskaan tilastoinnin alkamisen jälkeen vuonna 2009. Samaan aikaan tämän vuoden aikana jo 11 naista on kuollut miesten tekemän väkivallan seurauksena. RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet ilmaisee suuren huolensa naisiin kohdistuvasta väkivallasta Suomessa.

Lue lisää

Adlercreutz: Uusi kesälomamalli voisi antaa perheille enemmän yhteistä aikaa

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz on tänään lähettänyt lausunnoille muistion, jossa ehdotetaan kesäloman ajankohdan muuttamista. Mallissa esitetään, että kesäloma alkaisi kaksi viikkoa nykyistä myöhemmin ja päättyisi elokuun puolivälin jälkeen. Samalla huhtikuun loppuun otettaisiin käyttöön uusi loma, jotta oppilailla olisi paremmat mahdollisuudet palautumiseen kevätlukukauden aikana.

Lue lisää