Geografi: Varsinais-Suomi

Articles

Adlercreutz: Suomalaiset aikuiset maailman kärkeä luku- ja numerotaidoissa

Suomi on maailman paras maa aikuisten luku- ja numerotaidoissa. Tämä käy ilmi OECD:n tekemästä PIAAC-tutkimuksesta (Programme for the International Assessment of Adult Competencies), jossa tarkastellaan aikuisväestön luku- ja numerotaitoja sekä ongelmanratkaisutaitoa. Suomi myös erottui edukseen parantuneilla tuloksilla verrattuna 10 vuoden takaiseen tutkimukseen.

Lisää resursseja Varsinais-Suomen liiton viestinnän lisäämiseksi.

On osoittautunut tarpeelliseksi lisätä tiedottamista Varsinais-Suomen liiton ja sen toiminnasta alueen jäsenkuntien asukkaille, ja panostaa resursseja liiton viestintään myös oman alueen ulkopuolella.

RKP Varsinais-Suomi nimesi ehdokkaita aluevaaleihin

RKP Varsinais-Suomi on piirihallituksen kokouksessaan nimennyt ensimmäiset ehdokkaat kevään 2025 aluevaaleihin. RKP:n tavoitteena on lähteä ehdolle täydellä listalla, eli 98. ehdokkaalla.

RKP haluaa, että Varhan maksukatto automatisoidaan

Varhan valtuustokokouksessa 13.11.2024 RKP:n valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ryhmä haluaa Varhan selvittävän miten maksukaton seuranta voitaisiin automatisoida Varhassa.

RKP haluaa antaa nuorisovaltuustoille enemmän valtaa päätöksenteossa

Edistyksenä nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen vahvistamiseksi yhteiskunnallisissa asioissa, RKP Varsinais-Suomi haluaa, että nuorisovaltuusto olisi edustettuna kaupunginvaltuustossa ja että sillä olisi oikeus tehdä esityksiä. RKP:n piirihallituksen mielestä tämä antaa nuorille foorumin vaikuttaa tulevaisuuttaan koskeviin päätöksiin.

Ministeri Bergqvist toivoo suosituksia lasten ja nuorten ruutuaikaan

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist toivoo suosituksia lasten ja nuorten ruutuaikaan. Ruotsissa on kehitetty ikäystävällisiä suosituksia lasten ja nuorten digitaaliseen mediankäyttöön. Bergqvist haluaa nähdä samanlaista kehitystä Suomessa ja aikoo kutsua keskeiset toimijat keskusteluun.

RKP Varsinais-Suomen tavoitteena yli 280 ehdokasta vuoden 2025 vaaleissa

RKP Varsinais-Suomen jäsenet kokoontuivat lauantaina Viking Linelle seurustelemaan ja keskustelemaan tulevista vaaleista. Piirin puheenjohtaja Markus Blomquist totesi avauspuheenvuorossaan, että on ilahduttavaa, että niin moni oli kokoontunut, ja kehotti kaikkia osallistujia osallistumaan kunta- ja aluevaalivalmisteluihin.

Bergqvist: Ei rasismille!

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist toivottaa urheiluliikkeen rasisminvastaiset toimet tervetulleiksi.

Markus Blomquist valittu RKP Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomi on ylimääräisessä piirikokouksessaan 18.9 valinnut Markus Blomquistin, Turku, piirin puheenjohtajaksi. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Laura Wickström Korppoosta.

Korppoolainen haluaa RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajaksi

Laura Wickström Korppoosta asettuu ehdolle RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajaksi. RKP:n piiri valitsee varapuheenjohtajan ylimääräisessä piirikokouksessaan, nykyisen varapuheenjohtajan Markus Blomquistin ollessa ehdolle piirin puheenjohtajaksi. Wickström on Paraisten kaupunginvaltuutettu ja muun muassa rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä saaristolautakunnan jäsen. Lisäksi hän on Varsinais-Suomen liiton saaristotoimikunnan jäsen.

Turun RKP:n aikaisempi puheenjohtaja hakee piirin puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtaja Markus Blomquist, Turku, asettuu ehdolle piirin puheenjohtajaksi. RKP:n piiri valitsee uuden puheenjohtajan ylimääräisessä piirikokouksessaan, Tomas Björkrothin siirryttyä Loviisan kaupunginjohtajaksi.

Ministeri Bergqvist budjettiriihestä: Talousarvioesityksestä löytyy myös valopilkkuja

Hallitus on tänään päättänyt niin sanotun budjettiriihensä. Liikunta- urheilu- ja nuorisoministeri, Rkp:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist näkee neuvottelutuloksessa paljon valopilkkuja vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta.

Ministeri Bergqvist: Meillä aikuisilla on vastuu siitä, miten puhumme tulevaisuudesta!

Eduskunta kävi torstaina ajankohtaiskeskustelu hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa nuorten mielenterveyttä, lasten ja nuorten liikkumattomuutta sekä hallituksen toimenpiteitä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskustelua yhdisti tarve vahvistaa nuorten luottamusta tulevaisuuteen. Liikunta, urheilu ja nuorisoministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist haluaa, että aikuiset ottavat enemmän vastuuta nuorten hyvinvoinnista.

Ministeri Bergqvist kutsuttiin Euroopan neuvostoon Strasbourgiin - ”Meidän on jatkettava ihmisoikeuksien edistämistä urheilussa”

Urheilu-, liikunta- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist vieraili Euroopan neuvostossa Strasbourgissa 30.–31. toukokuuta. Hänet oli kutsuttu esittelemään Suomen työtä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseksi urheilussa. Bergqvist osallistui Euroopan neuvoston urheilun laajennetun osittaissopimuksen (EPAS) hallintoneuvosto kokoukseen ja keskusteli aiheesta myös Euroopan neuvoston apulaispääsihteeri Bjørn Bergen kanssa. Perjantaiaamuna Suomen lähetystö järjesteti aamiaistilaisuuden, jossa Ihmisoikeusliitto esitteli kampanjansa ”Älä riko urheilua!” lähes 50 vieraalle.

Ministeri Bergqvist hakee jatkoa varapuheenjohtajana - Haluan tehdä RKP:stä entistäkin paremman

Ministeri Sandra Bergqvist asettuu uudelleen ehdolle Suomen ruotsalainen kansanpuolueen varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa. Puheenjohtajavaalit ovat yksi syy siihen, että Bergqvist pyrkii jälleen varapuheenjohtajaksi.

Ministeri Bergqvist kehysriihestä: ”Pieniä mutta hyviä panostuksia nuoriin ja liikuntaan, leikkaukset kohdennetaan uudelleen”

Hallitus on kehysriihen yhteydessä päättänyt erillisestä 5 miljoonan euron lapsi- ja nuorisopaketista. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist, RKP:n varapuheenjohtaja, suhtautuu päätökseen myönteisesti.

Tomas Björkroth jatkokaudelle RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomi on piirikokouksessaan Paraisilla 13. huhtikuuta 2024 valinnut puheenjohtajiston ja hallituksen vuodelle 2024–2025. Paraisilta kotoisin oleva Tomas Björkroth valittiin jatkokaudelle piirin puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajina jatkavat myös Markus Blomquist Turusta ja Roger Hakalax Kemiönsaarelta.

Nicolina Nordman on ministeri Sandra Bergqvistin uusi eduskunta-avustaja

Nicolina Nordman on valittu liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistin (RKP) uudeksi eduskunta-avustajaksi.

Ministeri Bergqvist haluaa nähdä lisää naisesikuvia urheilussa ja terveellisempiä ihanteita sosiaalisessa mediassa

Urheilu- ja nuorisoministeri, Ruotsin kansanpuolueen (SFP) varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui lauantaina Turussa pidettyyn RKP naisjärjestön vuosikokoukseen. Bergqvist korosti puheessaan saavutettua edistystä tasa-arvon parantamisessa urheilussa, mutta korosti myös tarvetta jatkaa työtä.

Ministeri Bergqvist valtioneuvoston nuorisopoliittisesta ohjelmasta: ”Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa”

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.

RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajisto hakee jatkokautta

RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajisto hakee jatkokautta huhtikuussa järjestettävässä piirikokouksessa. Piirin puheenjohtaja Tomas Björkroth (Parainen) ja varapuheenjohtajat Markus Blomquist (Turku) ja Roger Hakalax (Kemiönsaari) haluavat yhdessä jatkaa tehtävässään.

Ministeri Bergqvist: Nuorten osallisuutta tulee vahvistaa myös hyvinvointialueilla

Liikunta-, urheilu-, ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist osallistui perjantaina Nuorten hyvinvointialueiden tulevaisuus -tapahtumaan Helsingissä. Puheenvuorossaan Bergqvist nosti, kuinka tärkeä on vahvistaa nuorten osallisuutta myös hyvinvointialueilla.

Ministeri Bergqvist kansainvälisenä naistenpäivänä: ”Tarvitsemme lisää naisia urheilumaailman johtotehtäviin”

Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist järjesti aamiaistilaisuuden opetus- ja kulttuuriministeriössä aiheesta tasa-arvo urheilussa. Tapahtuma kokosi naisurheilijoita ja - johtajia keskustelemaan ja nostamaan esiin naisten asemaa suomalaisessa, eurooppalaisessa ja kansainvälisessä urheilumaailmassa.

Bergqvist hallituksen historiallisen iltakoulun jälkeen – ”Liikkumisen lisääminen Suomessa on kaikkien ministerien vastuulla”

Hallitus kokoontui torstai-iltana iltakouluun, jonka teemana oli liikkumattomuuden torjuminen. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist sanoo, että lienee ensimmäinen kerta Suomen historiassa kun hallitus pitää iltakoulun liikkumattomuudesta. Hän pitää sitä osoituksena siitä, että tämä hallitus on ymmärtänyt poikkihallinnollisuuden merkityksen suomalaisten fyysisen hyvinvoinnin vahvistamisessa.

Varhan talousarvio 2024: monta hyvää panostusta

Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa keskiviikkona 20.12. käsiteltiin Varhan ensi vuoden talousarvio. Talousarvion työstäminen on ollut työlästä ja myös vaatinut hyvää yhteistyötä poliitikkojen välillä sekä vaikeita päätöksiä. Mediassa on usein kirjoitettu säästöistä ja leikkauksista. Todellisuus on, että Varha on budjetoinut enemmän rahaa ensi vuodelle, kuin mitä tämän vuoden budjetissa on. RKP haluaa nostaa esille, että budjettikirja 2024 myös sisältää paljon hyviä ja positiivisia asioita.

Ministeri Bergqvist tämän vuoden Move!-tuloksista: negatiivinen trendi on tasaantunut – nyt käännetään se ylöspäin

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist ottaa luottavaisin mielen tänään julkaistut Move!-tulokset vuodelta 2023 vastaan. Move! - mittausten mukaan oppilaiden fyysisen toimintakyvyn negatiivinen trendi on tasaantunut. Kansallisella tasolla oppilaiden fyysinen toimintakyky on jopa osin parantunut.

Bergqvist: Liikkuminen saa meidät kaikki voimaan paremmin

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist on tyytyväinen hallituksen Suomi Liikkeelle-lippulaivaohjelman toimenpiteiden etenemiseen. Bergqvist johtaa poikkihallinnollisen ohjelman valmistelua. Ohjelmaan sisältyy 16 eri toimenpidettä, joilla lisätään kaikkien ikäryhmien liikkumista eri hallinnonallilla. Liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn ministerityöryhmä on linjannut tällä viikolla, miten 20 miljoonan euron ohjelmarahoitus jakautuu ensi vuodelle.

Bergqvist: Edellytykset päätoimiseen opiskeluun paranevat

Eduskunta on tänään (7.11.) käynyt lähetekeskustelun hallituksen ehdotuksista opintotukilain muuttamisesta. Lakiesityksen tavoitteena on turvata päätoimisen opiskelun edellytykset ja parantaa lasta huoltavien opiskelijoiden tilannetta. Lakiesitys on laadittu liikunta, urheilu ja nuorisoministerin, RKP:n varapuheenjohtajan Sandra Bergqvistin johdolla.

Ministeri Bergqvist: Hallituksen tavoite ja tehtävä on sopeuttaa taloutta

Orpon hallitus piti ensimmäisen budjettiriihensä tänään 19. syyskuuta. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui neuvotteluihin. Hän kuvailee lähtötilannetta vaikeaksi taloudellisten realiteettien takia. Bergqvist sanoo, että säästötoimet, jotka koskevat myös hänen hallinnonalaansa, ovat vaikeita, mutta niistä on sovittu jo hallitusneuvotteluissa.

Ministeri Bergqvist pyytää vapautusta Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist ilmoitti tänään pyytävänsä vapautusta tehtävästään Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Bergqvist on toiminut Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kuntavaaleista 2021 lähtien. Hän on aiemmin toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtajana 2009-2012.

RKP ei aseta omaa ehdokasta presidentinvaaleissa

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluehallitus päätti kokouksessaan torstaina, että puolue ei aseta omaa ehdokasta vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Puoluehallituksen päätös oli yksimielinen.

Ministeri Bergqvist: Kaikkien on saatava olla oma itsensä ja tuntea olonsa turvallisesti – myös urheilussa ja nuorisotyössä

Valtioneuvoston tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa käsittely on tänään alkanut eduskunnassa. Suomen Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist pitää tiedonantoa erittäin selkeänä viestinä siitä, että rasismille ei ole minkäänlaista sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Bergqvistille on ollut tärkeää, että urheilua ja nuorisotyötä käsitellään tiedonannossa

Bergqvist Turku Pridessä: Meidän on pidettävä yhtä moninaisuuden ja tasa-arvon puolesta

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, Suomen Ruotsalaisen Kansanpuolueen (RKP) varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui lauantaina Turku Prideen.

Blomster ja Byman ministeri Bergqvistin erityisavustajiksi

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist (SFP) on nimittänyt Rosanna Blomsterin ja Oscar Bymanin erityisavustajikseen opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Kansanedustaja Sandra Bergqvist asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kesäkuun puoluekokouksessa.

Hyvä yhteistyö Varhan ja kuntien välillä ratkaisevaa terveellisten rakennuksien turvaamiseksi

Keskiviikon valtuustokokouksessa 24.5 käsiteltiin muutoksia investointisuunnitelmaan 2023-2026 ja päätettiin edetä lisälainanottovaltuuden hakuprosessin käynnistämisestä. Muutokset investointisuunnitelmassa olivat odotettuja, sillä suunnitelma tehtiin hyvin poikkeuksellisella aikataululla ja osittain puutteellisilla tiedoilla. Kunnat täydensivät omia selvityksiään hyvinvointialueelle vielä viime tingassa. Kokouksessa esillä olleesta investointisuunnitelmasta käy ilmi, että hyvinvointialue tulee käyttämään lainanottovaltuuttaan yhteensä 432,4 miljoonan euron edestä aikavälillä 2023-2026, aikaisemmin summa oli 457,3 miljoonaa euroa.

Tomas Björkroth RKP Varsinais-Suomen uudeksi puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomi on piirikokouksessaan Kemiössä 22. huhtikuuta 2023 valinnut puheenjohtajiston ja hallituksen. Paraisilta kotoisin oleva Tomas Björkroth valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Markus Blomquist Turusta ja Roger Hakalax Kemiönsaarelta.

Markus Blomquist ja Roger Hakalax asettuvat ehdolle RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajiksi

Turkulainen Markus Blomquist ja Kemiönsaarelta kotoisin oleva Roger Hakalax asettuvat ehdolle RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajiksi. Piirikokouksessa 22. huhtikuuta valitaan puheenjohtajisto, joka koostuu piirin puheenjohtajasta ja kahdesta varapuheenjohtajasta. Aikaisemmin Paraisilta kotoisin oleva Tomas Björkroth on ilmoittanut asettuvansa ehdolle piirin puheenjohtajaksi.

Tomas Björkroth asettuu ehdolle piirin puheenjohtajaksi

Tomas Björkroth asettuu ehdolle RKP Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi.

Cecilia Achrén ei hae jatkokautta RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajana

Turusta kotoisin oleva Cecilia Achrén ei hae jatkokautta RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajana. Achrén on toiminut piirin puheenjohtajana vuodesta 2022.

Bergqvist: Uusi luotsauslaki mahdollistaa erivapauden pienille aluksille – mutta ministeriön asiantuntemuksen taso huolestuttaa

Uuden luotsauslain päätavoitteena on parantaa merenkulun turvallisuutta. Tietyille aluksille on kokonsa puolesta voitu myöntää erivapaus, eli tiettyjen edellytysten täyttyessä alukselle on myönnetty erivapaus velvollisuudesta käyttää luotsia. Kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Sandra Bergqvist (RKP), joka on aktiivisesti tehnyt työtä erivapauden säilyttämisen eteen, on tyytyväinen siihen, että ehdotus sai laajan tuen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa.

RKP Varsinais-Suomi jätti ehdokashakemuksen vaalipiirilautakunnalle

RKP Varsinais-Suomi on maanantaina 20. helmikuuta jättänyt ehdokashakemuksen vaalipiirilautakunnalle. RKP lähtee kevään eduskuntavaaleihin täydellä, 17 ehdokkaan listalla.

Asukkaille tulee taata osallisuuden mahdollisuus Varhassa!

RKP:n valtuustoryhmä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella teki keskiviikon 15.2 valtuustokokouksessa aloitteen koskien puutteelisten kokousasiakirjoista hyvinvointialueessa. Tällä hetkellä kokouskutsuja ruotsin kielellä on vain kolmeen kokoukseen Varhan ruotsinkielisissä sivustoilla, nämä ovat yhteen valtuustokokoukseen, hallituskokoukseen sekä Kansalliskielilautakunnan kokoukseen. Tämä riitelee hallintosäännön § 121 missä lukee: “Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava hyvinvointialueen verkkosivuilla.”.

Bergqvist: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on vahvistettava entisestään seuraavassa hallitusohjelmassa

Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui tiistaina paneelikeskusteluun lasten ja nuorten harrastustoiminnan merkityksestä. Paneelikeskustelun järjestäjinä olivat Suomen Partiolaiset ja Partioparlamentaarikot.

Bergqvist: Kriisit maksavat, ja nyt on keskityttävä kasvuun

Eduskunta keskusteli tänään välikysymyksestä julkisen talouden velkaantumisesta. Kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti ryhmäpuheenvuorossaan, että nyt ei ole aika lyhytnäköisille ratkaisuille vaan vastuulliselle politiikalle, jolla hyödynnämme resurssejamme mahdollisimman hyvin.

Kansanedustaja Sandra Bergqvist on nimitetty edustajaksi Etelä-Suomen neuvottelukuntaan

Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist on nimitetty Varsinais-Suomen edustajaksi Etelä-Suomen neuvottelukuntaan. Neuvottelukunta toimii Etelä-Suomen maakuntien yhteistyö-​ ja edunvalvontaelimenä, ja Varsinais-Suomen edustajat nimitettiin maakuntahallituksen kokouksessa maanantaina.

RKP Varsinais-Suomen ehdokaslista valmis vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

RKP Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi viimeisen ehdokkaansa kevään eduskuntavaaleihin. Ehdokasasettelu on niin ikään valmis ja RKP lähtee vaaleihin täydellä, 17 ehdokkaan listalla.

Bergqvist: Lyhennetään hoitojonoja monipuolisilla palveluseteleillä!

Hoiva&Terveys ja Suomen Yrittäjät järjestivät keskiviikkona vaalikeskustelun julkisen ja yksityisen sektorin roolista sosiaali- ja terveydenhuollossa ja siitä, miten sote-uudistuksen tavoitteet saavutetaan käytännössä. RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist korosti tarvetta lisätä yhteistyötä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä.

Bergqvist: Valtakunnallinen työryhmä tukee paikallisia hankkeita Turunmaalla

Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä (HAMA) on toimintakautensa aikana tukenut merkittävästi harvaan asuttujen alueiden matkailu- ja kulttuuritoiminnan kehittämistä. Viime hakujakson rahoitusta saaneiden kehittämishankkeiden joukossa on kolme varsinaissuomalaista hanketta. Kansanedustaja ja HAMA-ryhmän jäsen Sandra Bergqvist (RKP) suhtautuu myönteisesti näihin hankkeisiin.

Bergqvist: Tarvitsemme muutoksia, jotta saamme lisää yritysinvestointeja

Amcham Finland ja Business Finland järjestivät keskiviikkona vaalikeskustelun Suomen elinkeinoelämästä, jossa keskityttiin siihen, miten yritysten investointimahdollisuuksia voitaisiin edistää ja tutkimus- ja kehittämisresursseja lisätä. RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist korosti useita toimenpiteitä, joilla Suomesta tehdään entistäkin houkuttelevampi maa investoida.

RKP Varsinais-Suomi nimesi ehdokkaita vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

RKP Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi kaksi ehdokasta eduskuntavaaleihin.

Bergqvist: Lossikuljettajien pätevyysvaatimuksia on tarkistettava nyt!

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, on huolestunut lossikuljettajien alentuneista pätevyysvaatimuksista Nauvo-Korppoo-lauttapaikalla Turunmaan saaristossa. Bergqvist on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy, miten liikenneturvallisuus taataan tulevaisuudessa.

Bergqvist: Jengirikollisuus on vakava ongelma ja edellyttää erilaisia toimenpiteitä

Eduskunta käsitteli tänään välikysymystä koskien nuoriso- ja katujengirikollisuuden torjumista maahanmuutto- ja kriminaalipoliittisin keinoin. Kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti ryhmäpuheenvuorossaan ennaltaehkäisyn ja kotouttamisen onnistumisen tärkeyttä.

Bergqvist: Joululahjarahaa teitä, siltoja, liikenneympyröitä ja saaristomerta varten!

Tänään selvisi, että eduskunta myöntää niin kutsuttuja joululahjarahoja useisiin eri tienparannusprojekteihin Kemiössä ja Paraisilla. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) on erittäin tyytyväinen neuvottelutulokseen.

Bergqvist: Maatalouden kannattavuutta on parannettavaa

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta päivän täysistunnossa käsitteli opposition välikysymystä suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta tulevaisuudessa.

RKP Varsinais-Suomi nimesi ehdokkaita vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

RKP Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi neljä ehdokasta eduskuntavaaleihin.

Mathias Mattsson pyrkii Turun RKP:n puheenjohtajaksi – “Pitää olla hauskaa ja mielekästä olla osana toimintaa”

Mathias Mattsson, 30 vuotta, näkee Turun jatkuvasti kasvavana kehittyvänä kaupunkina ja sen mahdollisuudet tulla vielä viihtyisämmäksi paikaksi asua, elämäntilanteesta tai iästä riippumatta. Paraisilta kotoisin oleva Mattsson on asunut Turussa kohta yli 10 vuotta ja on ollut ehdolla Turun RKP:n listalla kuntavaaleissa 2021. Mattsson näkee kaupungissa potentiaalia ja haluaa nähdä enemmän panostusta yrittäjyyteen ja nuorten aikuisten hyvinvointiin. Eduskuntavaalit lähestyvät ja Mattsson haluaa kantaa kortensa kekoon.

Tötterman haluaa jatkaa Turun RKP:n puheenjohtajana – tavoitteena vahvistaa RKP:n liberaali oikeistopolitiikka

Anna-Karin Tötterman hakee jatkoa Turun RKP:n puheenjohtajana. Tötterman on ollut aktiivinen päätöksentekijä useamman vuoden ja hänellä on useita luottamustehtäviä niin RKP:n Turun kaupungin kuin Folktingetin sisällä. Hän on toiminut Turun RKP:n puheenjohtajana vuodesta 2020. Koulutukseltaan Tötterman on politiikan lisensiaatti ja työskentelee nykyisin koulutuspoliittisen edunvalvonnan piirissä.

RKP:n valtuustoryhmä Varsinais Suomen hyvivointialueella haluaa nähdä kestävän talouden koko hyvinvointialueella

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustokokouksessa 23.11 päätettiin asiakasmaksuista. Valtuusto päätti vapauttaa asiakkaat terveyskeskusmaksuista jotka ovat rintamaveteraaneja, sotainvaliideja ja miinanraivaajoita sekä henkilöt jotka saavat takuueläkettä tai toimeentulotukea. Sen lisäksi sotainvaliidit, rintamaveternaait ja miinanrajvaajat vapautetaan myös päivystys- ja polikliniikkamaksuista TYKS:ssä. Valtuusto päätti lisätä päätösesitykseen pykälän, missä myös omaishoidettavat vapautetaan asiakasmaksuista niiltä laissa säädetyiltä vapaapäiviltä joina omaishoitajalla on oikeus olla vapaalla.

Bergqvist: Meillä on loistava kielilainsäädäntö, mutta meidän on parannettava sen täytäntöönpanoa

Tänään juhlistamme ruotsalaisuuden päivää, ruotsin kieltä sekä Suomen kaksikielisyyttä. Koko viikon ajan ruotsin kieltä ja kulttuuria on juhlistettu eri puolilla maata, kun ruotsalaisuuden viikkoa on vietetty. Kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist (RKP) korostaa viikon merkitystä ruotsin kielen ja kulttuurin ymmärtämisen edistämisessä.

RKP Varsinais-Suomi nimesi ehdokkaita vuoden 2023 eduskuntavaaleihin

RKP Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi seitsemän ehdokasta eduskuntavaaleihin ja illan nimeämisen myötä yli puolet listasta on nyt täytetty. Piiri nimeää kaikki ehdokkaansa ennen vuodenvaihdetta.

Bergqvist: Jengirikollisuus on kasvava ongelma, joka on otettava vakavasti

Jengirikollisuudesta on tullut viime vuosina yhä vakavampi ongelma suurissa kaupungeissamme. Pääkaupunkiseudulla toimii noin kymmenkunta aktiivista katujengiä, mutta myös Turun kaltaisissa kaupungeissa järjestäytynyt jengirikollisuus on saanut jalansijaa. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolestunut tästä kehityksestä.

Hyvinvointialueen RKP-valtuustoryhmän aamupäivätilaisuus tarjosi tietoa, toivoa ja realismia

RKP:n aluevaltuustoryhmä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella järjesti ensimmäisen asukkaille suunnatun infotilaisuutensa lauantaina 15. lokakuuta Paraisilla. Aluevaltuustoryhmälle on tärkeää ylläpitää kontakteja asukkaisiin koko alueella, herättää keskustelua sekä pyrkiä vastaamaan asukkaita mietityttäviin kysymyksiin koskien hyvinvointialuetta.

Bergqvist: Perussuomalaiset ovat unohtaneet, että suomenruotsalaisetkin ovat suomalaisia

Perussuomalaiset ovat julkaisseet ”suomalaisuusohjelman”, jonka mukaan he haluavat korostaa Suomen historiaa ja kulttuuria. Tässä on kuitenkin tehty vakava virhe eliminoidessaan ruotsinkielisen väestön merkitystä maan historiassa, kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist (RKP) sanoo.

Bergqvist: Vihapuhe ja maalittaminen ovat uhkia meidän demokratialle

Tänään vietetään kansainvälistä demokratian päivää. Vaikka elämme Suomessa vahvassa demokratiassa, on asioita, joita meidän on parannettava. Kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist (SFP) haluaa nähdä parempaa keskusteluilmapiiriä yhteiskunnassa.

Bergqvist on helpottunut, ettei ehdotettu kiinteistöverouudistus etene

Valtiovarainministeriö on tänään ilmoittanut, ettei ehdotettu kiinteistöverouudistus toteudu. Kansanedustaja Sandra Bergqvist on tyytyväinen päätökseen ja iloinen siitä, että Valtiovarainministeriö on ottanut huomioon ankaran kritiikin, jonka esitys sai lausuntokierroksella.

Bergqvist vaatii resursseja ruotsinkielisen oppimateriaalin saatavuuden varmistamiseksi

Kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist (RKP) peräänkuuluttaa valtion rahoitusta ruotsinkielisen oppimateriaalin saatavuuden varmistamiseksi. Finlands svenska lärarförbund (FSL) (suom. Suomen ruotsinkielinen opettajaliitto), on jo pitkään nostanut esille, että ruotsinkielisen oppimateriaalin saatavuus ei ole riittävä.

Bergqvist ja Rehn-Kivi vaativat selvyyttä Kårkulla-kysymyksessä

Kansanedustajat Sandra Bergqvist (RKP) ja Veronica Rehn-Kivi (RKP) ovat esittäneet kirjallisen kysymyksen vaativien ruotsinkielisten erityishuoltopalvelujen valmistelusta. Kansanedustajat ovat huolissaan siitä, miltä Kårkullan kuntayhtymän tällä hetkellä vastuulla oleva toiminta näyttäisi vuodenvaihteen jälkeen.

Varsinais-Suomen RKP nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa

Perjantain ylimääräisessä piirikokouksessa Varsinais-Suomen RKP nimesi kolme ehdokasta vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.

RKP vaatii, että hyvinvointialueet noudattavat lakia

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille lakkautetaan myös Kårkullan kuntayhtymä, joka tuottaa ruotsinkielisiä kehitysvammaisten tukipalveluita ja erityishuoltoa. Uudellamaalla toiminut projekti Kepa Uusimaa esittää, että sekä suomen- että ruotsinkieliset vaativan erityishuollon palvelut keskitetään HUS-yhtymälle. Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) vastustaa esitystä ja on jättänyt asiasta kannanoton kaksikielisille hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille.

Bergqvist haluaa nähdä lisää lentoyhteyksiä Turun lentoasemalle

Koronapandemia on vaikuttanut lentoliikenteeseen ympäri Suomea. Lentomatkojen kysyntä on jälleen kasvanut samalla kun lentoyhteyksien tarjonta Turun lentoasemalta on heikentynyt selvästi. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolestunut tästä kehityksestä.

RKP mukana Helsinki Pridessa

RKP, Ajatushautomo Agenda, RKP-Nuoret, RKP:n naisjärjestö ja Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäs järjestävät tapahtumia koko pride viikon ajan.

Bergqvist: Panostuksia lapsiin, nuoriin ja osaamiseen tarvitaan luomaan uskoa tulevaisuuteen

Eduskunnassa on tänään käyty palautekeskustelu julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023–2026. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) painotti ryhmäpuheenvuorossaan, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia, mutta kasvava lainataakka ei voi olla pitkän aikavälin ratkaisu.

RKP Varsinais-Suomi lähtee eduskuntavaaleihin omalla listalla

RKP Varsinais-Suomen hallitus päätti kokouksessaan 15. kesäkuuta lähteä eduskuntavaaleihin 2023 omalla listalla. Piiri asettaa 17 ehdokasta.

Bergqvist: NATO-jäsenyyden hakeminen on oikea päätös

Eduskunnassa on tänään käyty historiallinen lähetekeskustelu suomalaisesta NATO-jäsenyydestä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) tukee päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä ja korosti puheessaan suomalaisten kykyä vastata kriiseihin.

Bergqvist: Uusi yrityssaneerausmenettely tukee sekä yrittäjää että velallista

Eduskunta on tänään hyväksynyt useita lakimuutoksia, jotka helpottavat velkajärjestelyjen ja yrityssaneerausten saatavuutta. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), joka myös toimii eduskunnan lakivaliokunnan varapuheenjohtajana, on tyytyväinen siihen, että yksi hallituksen ylivelkaantumisen torjuntapaketin toimenpiteistä on nyt konkretisoitumassa.

Niklas Guseff toivottaa hyvinvointialueen uuden johtajan tervetulleeksi – kritisoi kuitenkin valtuuston asennetta ruotsin kieltä kohtaan

Pidetyssä puheessaan Varsinais-Suomen aluevaltuuston kokouksessa 27. huhtikuuta, hallituksen jäsen Niklas Guseff (r.) toivottaa Tarmo Martikaisen tervetulleeksi, sekä kritisoi valtuuston asennetta ruotsin kieltä kohtaan.

Bergqvist: Oppivelvollisuuslaki oikaistaan jotta saariston oppilaat voivat saada majoituskorvausta!

Tiistaina eduskunta aloitti laajennetun oppivelvollisuuslain joidenkin tarkennuksien käsittelyn. Yksi näistä tarkennuksista koskee oppivelvollisten majoitus- ja matkakorvauksia, josta kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huomauttanut, etteivät ota huomioon saariston ja harvaan asuttujen alueiden olosuhteita.

Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist, asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten toukokuun puoluekokouksessa Turussa.

Cecilia Achrén RKP Varsinais-Suomen uudeksi puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomi on piirikokouksessaan 2. huhtikuuta 2022 valinnut puheenjohtajiston ja hallituksen. Turkulainen Cecilia Achrén valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin Roger Hakalax Kemiönsaarelta ja Tomas Björkroth Paraisilta.

Bergqvist halukas asettumaan ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa 2023

Varsinais-Suomen RKP:n piirikokouksessa 2.4. kansanedustaja Sandra Bergqvist ilmoitti olevansa halukas asettumaan ehdolle vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Bergqvist pitää kiinteistöverouudistusta täysin järjettömänä - saaristoon ehdotetaan jopa 244 prosentin korotus kiinteistöjen verotusarvoon

Hallitusohjelman mukaisesti toteutetaan kiinteistöverouudistus, jossa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon maapohjan ja rakennusten markkina-arvo. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) suhtautuu erittäin kriittisesti lausuntokierroksella olevaan ehdotukseen. RKP ei ole hyväksynyt lausuntokierroksella olevaa kiinteistöverouudistuksen ehdotusta.

Tomas Björkroth ja Roger Hakalax asettuvat ehdolle RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajiksi

Tomas Björkroth, Parainen, ja Roger Hakalax, Kemiönsaari, asettuvat ehdolle RKP Varsinais-Suomen varapuheenjohtajiksi. Piirikokous valitsee 2. huhtikuuta kaksi varapuheenjohtajaa.

Bergqvist ehdottaa taloudellisia ja hallinnollisia helpotuksia yksityistielosseille

Saaristoliikenne on Suomessa maksutonta, lukuun ottamatta yksityislossit. Näitä on Suomessa 21 ja niiden kustannukset sekä hallinnollinen taakka ovat merkittäviä. Kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Sandra Bergqvist (RKP) on yhdessä kansanedustaja Ari Torniaisen (Kesk.) kanssa jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa vaaditaan helpompaa toimintaympäristöä yksityistielosseille.

Cecilia Achrén haluaa johtaa Varsinais-Suomen RKP:ta

Cecilia Achrén, Varsinais-Suomen RKP:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja, asettuu ehdolle Varsinais-Suomen RKP:n piirin puheenjohtajaksi. Piiriin vuosikokous järjestetään 2.4 Turussa, jolloin valitaan uusi puheenjohtaja ja piirihallitus. Nykyinen puheenjohtaja Regina Koskinen ei asetu ehdolle.

Tötterman asettuu ehdolle RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajaksi

Anna-Karin Tötterman ilmoittaa asettuvansa ehdolle RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajaksi. Hän on toiminut piirin varapuheenjohtajana vuodesta 2020 lähtien, sekä Turun RKP:n puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien. Tötterman on toiminut aktiivisena päätöksentekijänä vuodesta 2018 lähtien ja ansioitunut useassa RKP:n luottamustehtävässä. Hän on myös Folktingetin Varsinais-Suomen edustaja. Tötterman on samalla luonut verkostoja piirissä, muihin puolueisiin ja RKP:n valtakunnallisella tasolla ja hän on onnistuneesti luotsannut Turun RKP:tä useammassa vaalissa.

Regina Koskinen ei hae jatkoa RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajana

RKP Varsinais-Suomen puheenjohtaja Regina Koskinen ei hae jatkokautta keväällä järjestettävässä piirikokouksessa. Koskinen on toiminut puheenjohtajana viimeiset neljä vuotta ja luotsannut RKP:n piiriä läpi yhdet eduskuntavaalit, yhdet EU-vaalit, yhdet kuntavaalit ja ensimmäiset aluevaalit.

Bergqvist: Tarvitsemme toimenpiteiden kohdentamista niihin, jotka eniten kärsivät polttoaineiden ja energian hinnoista

Eduskunta keskusteli tänään välikysymyksestä koskien polttoaineiden ja energian hinnat. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) korosti ryhmäpuheenvuorossaan kohdennettujen toimenpiteiden merkitystä nyt haavoittuvimpien auttamiseksi.

Varsinais-Suomen RKP on päättänyt luottamushenkilöpaikkojen esityksestä hyvinvointialueen eri toimielimiin

Ruotsalaisen kansanpuolueen Varsinais-Suomen uudet aluevaltuutetut kokoontuivat tänään ryhmäkokoukseen ja päättivät luottamushenkilöpaikkojen esityksestä eri toimielimiin.

Bergqvist: Postin on löydettävä perille myös ruotsiksi!

Postilain mukaan postipalvelujen on oltava tasapuolisin ehdoin saatavilla koko maassa. Mutta huoli siitä, että postia ruotsinkielisellä osoitteella ei saavu perille, on kasvanut viime vuosina. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), Folktingetin puheenjohtaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, vaatii toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että postin palvelut toimivat tasapuolisesti molemmilla kansalliskielellä.

Adlercreutz jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän johdossa

Kansanedustaja Anders Adlercreutz on valittu jatkamaan ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Eduskuntaryhmä piti järjestäytymiskokouksensa tänään tiistaina, kun eduskunta totesi uusien valtiopäivien alkaneiksi - viimeistä kertaa tällä vaalikaudella.

Bergqvist vaatii toimenpiteitä Uuden lastensairaalan tilanteen parantamiseksi

YLEn MOT-toimitus on hiljattain raportoinut suurista puutteista Helsingin Uudessa lastensairaalassa. Hoitajista on pulaa ja potilasturvallisuus sairaalassa on vaarassa. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolissaan tilanteesta ja on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen asiasta.

Bergqvist: Hienoa, että Åbo Akademille ehdotetaan oikeutta kouluttaa juristeja!

- Olemme tänään saaneet hyviä uutisia, kun Åbo Akademille ehdotetaan oikeutta kouluttaa oikeustieteen maistereita. Tämä on erittäin hyvä askel oikeaan suuntaan, jotta ÅA:ssa voisi tulevaisuudessa saada täyden oikeustieteellisen tutkinnon, kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) sanoo.

Bergqvist: Nyt Mjösundintie Kemiössä kunnostetaan ja Nauvon pyörätie suunnitellaan!

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä ensi vuoden valtion talousarvioksi. Samanaikaisesti valiokunta on päättänyt ns. joululahjarahojen jakamisesta, noin 40 miljoonan euron budjetin lisäpotista, joka on suunnattu eri tarkoituksiin, joita pidetään tärkeinä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) iloitsee Kemiön Mjösundintielle osoitetuista varoista ja Prostvikin ja Nauvon keskustan välisen kevyen liikenteen väylän suunnittelurahoista.

Bergqvist: Selkeämpi terrorismilaki on nyt hyväksytty

Eduskunta on tällä viikolla hyväksynyt lakiesityksen, jonka mukaan terrorismirikoksia koskevia rangaistussäännöksiä muutetaan ja täydennetään. Kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist (Rkp) on tyytyväinen rikoslain päivitykseen.

Tötterman jatkaa Turun RKP:n johdossa

Turun RKP piti syyskokouksensa 25.11. Kokouksessa keskusteltiin tulevista aluevaaleista ja käytiin puheenjohtajavaalit.

RKP Varsinais-Suomi nimesi ehdokkaita vuoden 2022 aluevaaleihin

RKP Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi 15 ehdokasta aluevaaleihin. Aluevaalit suoritetaan 23. tammikuuta 2022. Varsinais-Suomessa RKP ja Kokoomus ovat solmineet vaaliliiton tammikuussa käytävissä vaaleissa.

Tötterman haluaa jatkaa Turun RKP:n johdossa

– Olen kiitollinen siitä, että moni on pyytänyt minua asettumaan uudelleen ehdolle Turun RKP:n puheenjohtajaksi ja otettu minulle osoitetusta tuesta. Asetun ehdolle jatkokautta varten ja tarjoudun päättämään aloittamani työn. Tavoitteeni on johtaa Turun RKP:tä kohti menestyksellisiä aluevaaleja, sanoo Anna-Karin Tötterman.

Bergqvist haluaa enemmän kielikylpyjä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist peräänkuuluttaa lisää kielikylpyjä sekä päiväkodeissa että kouluissa.

Helen Honkasaari pyrkii Turun RKP:n puheenjohtajaksi

Helen Honkasaari pyrkii Turun RKP:n puheenjohtajaksi marraskuussa pidettävässä syyskokouksessa. Honkasaari on vaikuttanut Turun politiikassa vuodesta 2015, ensin RKP-nuorten jäsenenä ja sittemmin RKP:n jäsenenä. Hän on toiminut kaupungin koulutustoimialan luottamustehtävissä, ja on kasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsen.

Bergqvist: Hiittisten ja Rauman merivartioasemien toiminta pitää turvata

Kansanedustajat Sandra Bergqvist (rkp) ja Matias Marttinen (kok.) ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen Hiittisten ja Rauman merivartioasemien säilymisestä. Rajavartiolaitoksen säästösuunnitelmien yhteydessä on noussut esiin keskustelu merivartioston tilojen vähentämisestä. Edustajat pitävät merivartioston toimipisteiden karsintaa uhkana saaristomerenkulun turvallisuudelle.

Bergqvist tyytyväinen väylämaksun puolittamiseen mutta peräänkuuluttaa pitkäjänteisyyttä

Merenkulun tukemiseksi koronapandemiassa hallitus ehdottaa väylämaksun puolittamisen jatkamista. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP), joka on myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, pitää toimenpidettä perusteltuna, mutta haluaa samalla että väylämaksua päivitetään.

Kokoomus ja RKP vaaliliittoon Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen Kokoomus ja RKP Varsinais-Suomi ovat solmineet vaaliliiton Varsinais-Suomessa aluevaaleihin 2022.

Bergqvist: Hyvä, että koululakkautusten todellisia vaikutuksia selvitetään

Suomen peruskouluista 55 prosenttia on lakkautettu viimeisten 30 vuoden aikana. Tämä kehitys huolestuttaa kansanedustajaa ja Saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajaa Sandra Bergqvistiä (RKP), koska lakkautukset kohdistuvat lähes kategorisesti maaseudun ja saariston kouluihin.

Fredrik Jensén Varsinais-Suomen RKP:n uudeksi vt. toiminnanjohtajaksi

Fredrik Jensén on nimitetty RKP Varsinais-Suomen uudeksi vt. toiminnanjohtajaksi. Jensénin vastuulla on sekä piirin toiminta että talous.

Bergqvist: Åbo Akademin tulisi ehdottomasti saada kouluttaa juristeja!

Åbo Akademi on vuosia tehnyt työtä sen eteen, että he saisivat kouluttaa juristeja. Tällä hetkellä Åbo Akademissa voi ainoastaan opiskella oikeusnotaariksi, ja opiskelijat joutuvat sen jälkeen hakeutumaan Helsingin yliopistoon tai Turun yliopistoon jatko-opintoja varten. Åbo Akademi on nyt jättänyt uuden hakemuksen saadakseen oikeuden kouluttaa oikeustieteen maistereita. Tätä kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) lämpimästi kannattaa.

Bergqvist valtion talousarviosta: Pragmaattisia työllisyys- ja ilmastoinvestointeja!

Suomi on pärjännyt suhteellisen hyvin koronapandemian aikana ja talous on toipunut nopeasti. Hallitus on jo päättänyt kattavista työllisyystoimenpiteistä, mutta lisätoimenpiteitä tarvitaan. Pitkällä aikavälillä tarvitaan edelleen toimenpiteitä, jotka edistävät työllisyyttä ja vahvistavat kasvua. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää hallituksen ehdotusta kotitalousvähennyksen korotuksesta ja opiskelijoiden tulorajan nostamisesta tervetulleena.

Bergqvist vaatii toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tulkinnan mukaan, Kela-taksimatkojen järjestämisessä saaristosta ja harvaan asutuilta alueilta on tehtävä muutoksia. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on huolestunut muutoksista ja on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati toimenpiteitä sujuvien Kela-taksimatkojen turvaamiseksi myös jatkossa.

Bergqvist: Viranomaisten läsnäolo saaristossa on turvattava

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta sisäisestä turvallisuudesta. Sisäisen turvallisuuden edistämiseksi kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää tärkeänä, että viranomaiset ovat läsnä ympäri maata.

Bergqvist: Osallistaminen on ratkaisevan tärkeää onnistuneen kotouttamisen kannalta

Eduskunnassa on tänään käyty lähetekeskustelu valtioneuvoston selonteosta kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa kansanedustaja Sandra Bergqvist korosti osallistamisen ja yhteistyön tärkeyttä onnistuneen kotouttamisen kannalta.

RKP Varsinais-Suomen puhemiehistö hakee jatkokautta

RKP Varsinais-Suomen puhemiehistö hakee jatkoa 18. syyskuuta järjestettävässä piirikokouksessaan. Puhemiehistössä istuvat puheenjohtaja Regina Koskinen Paraisilta, ja varapuheenjohtajat Anna-Karin Tötterman Turusta sekä Ghita Edmark Kemiönsaarelta.

Bergqvistin saaristolaisoppilaita koskeva kirjallinen kysymys voi johtaa lakimuutokseen

Keväällä kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) esitti kirjallisen kysymyksen uuden oppivelvollisuuslain majoituskorvauksesta. Majoituskorvauksen myöntämisperusteissa ei oteta huomioon saariston olosuhteita, mikä asettaa saariston oppilaat epätasa-arvoiseen asemaan. Lakimuutos voi olla tarpeen tämän epäkohdan korjaamiseksi. Tämä käy ilmi opetusministeri Saramon vastauksesta kysymykseen.

Bergqvist: Nyt uuden Kirjalansalmen sillan ja Hessundinsalmen sillan rahat on hyväksytty!

Eduskunta saattoi keskiviikkona päätökseen vuoden 2021 kolmannen lisätalousarvion käsittelyn. Päätöksellä hyväksytään myös ne 128 miljoonaa euroa, jotka ovat myönnetty Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusimiselle Paraisilla. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) on erittäin tyytyväinen siihen, että siltojen tulevaisuus on nyt turvattu.

Bergqvist: Bayerin jätti-investointi Turkuun hyödyttää koko aluetta

Tiistaina lääkeyhtiö Bayer kertoi, että he suunnittelevat rakentavansa uuden lääketehtaan 250 miljoonalla eurolla Turkuun. Varsinaissuomalainen kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on erittäin iloinen sijoituspäätöksestä.

Bergqvist: Uusi oppivelvollisuuslaki on unohtanut saariston oppilaat!

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tänään jättänyt sisään kirjallisen kysymyksen uuden oppivelvollisuuslain majoituskorvauksesta. On käynyt ilmi, että oppivelvollisen majoituskorvauksen myöntämisperusteet eivät ota huomioon saariston ja harvaan asuttujen alueiden olosuhteita. Kirjallisessa kysymyksessään Bergqvist kysyy, miten tilanne voitaisiin korjata.

Bergqvist: Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on päästävä vauhtiin ja saatava tukea!

- Moni meistä odottaa pääsevänsä taas käymään teatterissa, konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa. Mutta jotta voimme osallistua näihin tapahtumiin, tarvitsemme ammattilaisia, jotka työskentelevät niiden toteuttamiseksi. Jotta kulttuuri- ja tapahtuma-alan ammattitaitoa ei menetettäisi, alan on nyt saatava tukea.

Bergqvist kolmannesta lisätalousarviosta: Askel lähempänä Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusimista

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu vuoden 2021 kolmannesta lisätalousarvioesityksestä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tyytyväinen hallituksen investointeihin lisätalousarvioesityksessä ja on erityisen iloinen rahoista Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusimiselle Paraisilla.

Bergqvist: Maaseututyöryhmä peräänkuuluttaa yksinkertaistettuja sääntöjä pienimuotoiseen majoitustoimintaan

Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarinen työryhmä esittää lehdistötiedotteessaan pienimuotoisen majoitustoiminnan helpottamista maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Kansanedustaja Sandra Bergqvist, joka on RKP:n edustaja työryhmässä, iloitsee tätä.

Bergqvist: Valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on keskityttävä kehitykseen ja todellisiin tarpeisiin

- Se, että Kirjalasalmen ja Hessundinsalmen sillat uudistetaan, ei ole ainoastaan tärkeää jokapäiväisen elämän takaamiseksi Paraisilla, vaan myös tärkeää raskaan teollisuuden toimintaedellytysten, matkailualan ja paikallisen elinkeinoelämän kannalta. Olemme RKP:ssä tehneet kovasti työtä prosessin nopeuttamiseksi ja olemme erittäin tyytyväisiä hallituksen ehdotukseen.

Bergqvist: Kirjalansalmen sillalle ja Hessundinsalmen sillalle ehdotetaan 128 miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriö on tänään (7.5) julkaissut ehdotuksensa kolmanneksi lisätalousarvioksi 2021. Ehdotus sisältää 128 miljoonan euron valtuudet Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uudistamiselle Paraisilla. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on erittäin tyytyväinen ehdotukseen.

Turun RKP toimitti lopullisen ehdokaslistansa – ehdokasmäärä ennätyksellisen suuri!

Turun RKP toimitti lopullisen ehdokaslistansa kesän kuntavaaleihin. Ehdokasmäärä on ennätyksellisen suuri, 71 ehdokasta.

Varsinais-Suomen RKP asettaa ehdolle 154 ehdokasta

Varsinais-Suomen RKP on toimittanut kuntavaalien lopulliset ehdokaslistansa. Ehdokasluku Varsinais-Suomessa on yhteensä 154, mikä on enemmän kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa. RKP:llä on ehdokkaita Turussa, Paraisilla, Kemiönsaarella, Kaarinassa, Salossa, Naantalissa, Raisiossa, Liedossa ja Laitilassa. RKP:lle on suuri menestys saada ehdokkaita ehdolle Liedossa ja Laitilassa, missä puolueella ei ole ennen ollut ehdokkaita. Turun ennätyssuuri ehdokasmäärä, 71 ehdokasta, on historiallista ja osoittaa uskottavuutta RKP:n politiikkaa kohtaan.

Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist, asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten toukokuun puoluekokouksessa. Bergqvist on toiminut RKP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017.

Bergqvist haluaa sujuvamman lupamenettelyn kotimaiselle kalanviljelylle

Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallituksen tavoite kasvattaa kotimaisen kalan kulutusta tulisi varmistaa ja miten kotimaista kalanviljelyä voitaisiin edistää. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös kansanedustajat Anders Norrback (RKP) ja Mikko Ollikainen (RKP).

Bergqvist pitää taksialan selkeämmät säännöt tervetulleina

Eduskunta on tänään (25.3) käsitellyt taksisääntelyn tarkistusta. Lakiehdotuksella pyritään korjaamaan ongelmat, jotka syntyivät viime hallituskauden sääntelyn purkamisen jälkeen. Kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Sandra Bergqvist (RKP) suhtautuu hyvin myönteisesti hallituksen esittämiin muutoksiin.

Bergqvist: Kunnilla on tärkeä rooli ilmastotyössä

Kunnat ovat ratkaisevassa roolissa ympäristökysymyksissä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Monet kunnat ovat edelläkävijöitä alueellisesti sopeutettujen ilmastoratkaisujen löytämisessä ja tukevat siten kestävää elinkeinotoimintaa ja ympäristötietoista työllisyyspolitiikka kunnassa.

Regina Koskinen hakee jatkoa RKP Varsinais-Suomen johdossa

Paraisilta kotoisin oleva Regina Koskinen hakee jatkoa RKP Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana. Koskinen on johtanut piiriä huhtikuusta 2018 lähtien.

Varsinais-Suomen RKP asettaa ehdokkaita ehdolle yhdeksässä kunnassa – nyt myös Liedossa ja Laitilassa

Varsinais-Suomen RKP on toimittanut kuntavaalien ehdokaslistansa. RKP asettaa ehdokkaita ehdolle Turussa, Paraisissa, Kemiönsaarella, Kaarinassa, Salossa, Naantalissa ja Raisiossa. RKP:lle on suuri menestys saada myös ehdokkaita ehdolle Liedossa ja Laitilassa. Ehdokasluku Varsinais-Suomessa on 9. maaliskuuta yhteensä 144.

Salon RKP nimesi ehdokkaita – kuntavaalien ehdokaslista valmis

Salon RKP nimesi vuosikokouksessaan 16. helmikuuta kolme ehdokasta kevään kuntavaaleihin. Kuntavaalien ehdokaslista on näin ollen valmis.

Turun RKP nimesi neljä kuntavaaliehdokasta

Turun RKP nimesi hallituksen kokouksessa 9. helmikuuta neljä ehdokasta kevään kuntavaaleihin. Nimetyt ehdokkaat ovat Fanny Aaltonen, Magnus Brunnsberg, Mikael Harju ja Riku Tuominen. Kaikki neljä ehdokasta edustavat RKP-nuoria.

Bergqvist: Toimiva kaksikielisyys oltava terveydenhuollon lähtökohtana

Torstain (4.2) Åbo Underrättelser-lehdessä voi lukea, kuinka TYKS: n röntgenosaston puhelinvastaaja ei enää puhu ruotsia. Kansanedustaja ja Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvistin (RKP) mielestä lähtökohtana tulisi olla, että palvelu toimii sekä suomeksi että ruotsiksi.

Nicke Wulff ilmoittaa olevansa käytettävissä Turun RKP:n kuntavaaliehdokkaaksi

Arkisin Cygnaeus skolanin ja Turun Braheskolanin rehtorina toimiva Nicke Wulff haluaa asettua ehdolle kevään kuntavaaleissa. Wulff on kaupunginvaltuuston jäsen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja ja myös maakuntavaltuustossa hän toimii RKP-ryhmän puheenjohtajana.

Vesa Hanski ilmoittaa olevansa käytettävissä Turun RKP:n kuntavaaliehdokkaaksi

Kaupunginvaltuuston varajäsenenä kaksi kautta istunut ja nuorisolautakunnan jäsenenä toimiva Vesa Hanski, ilmoittaa olevansa käytettävissä Turun RKP:n kuntavaaliehdokkaaksi.

Henriksson ja Bergqvist: Elinkeinoelämä tarvitsee toimivia yhteyksiä

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja kansanedustaja Sandra Bergqvist vierailivat tänään Kemiönsaarella. Päivän ohjelmassa oli muun muassa vierailu kalajalostamo Salmonfarmilla Kasnäsissä ja tapaaminen Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrénin sekä Kemiönsaaren vt. kunnanjohtaja Erika Strandbergin kanssa.

Kaarinan RKP nimesi kaksi uutta kuntavaaliehdokasta

Kaarinan RKP nimesi viikonloppuna kaksi uutta ehdokasta kevään 2021 kuntavaaleihin.

Bergqvist valtion talousarviosta 2021: Panostakaa Turun seutuun merenkulkukaupunkina, innovaatioklusterina ja lääkekeskuksena

Valtion talousarvioesitystä vuodelle 2021 käsiteltiin tiistaina eduskunnassa. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää hallituksen ilmasto- ja tulevaisuusinvestointeja talousarvioesityksessä tervetulleina.

Bergqvist: Nopeat ja luotettavat verkkoyhteydet ovat valttämättömiä

Eduskunnassa käydään tänään lähetekeskustelua laista laajakaistarakentamisen tuesta. Hallitusohjelman mukaan laajakaistatukiohjelmaa jatketaan. Tukiohjelma suunnataan alueille, joille kaupallista laajakaistaa ei ole tulossa ennen vuotta 2025. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) pitää esitystä tervetulleena.

Vörlund-Wallenius on Turun RKP:n pormestariehdokas ja Töttermanin puheenjohtajuus jatkuu

Turun RKP piti syyskokouksensa 12. marraskuuta. Anna-Karin Tötterman valittiin yksimielisesti jatkamaan Turun RKP:n puheenjohtajana vuonna 2021. Syyskokouksessa valittiin myös uusi hallitus vuodelle 2021. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin: Sonja Rosenqvist, Camilla Sandell, Markus Blomquist, Johan Nyman, Gustaf Selén, Mats Nyman ja Johan Werkelin.

Anna-Karin Tötterman hakee jatkokautta Turun RKP:n johdossa

Anna-Karin Tötterman hakee jatkokautta Turun RKP:n puheenjohtajana järjestön syyskokouksessa 12. marraskuuta.

RKP, Keskusta ja kristilliset vaaliliittoon Salossa

Suomen ruotsalainen kansanpuolue Salon kunnallisjärjestö, Keskustan Salon kunnallisjärjestö ja Suomen Kristillisdemokraattien Salon seudun paikallisosasto ry ovat solmineet teknisen vaaliliiton 2021 kuntavaaleihin. Keskiryhmien tavoite on täysi 75 ehdokkaan lista.

Kaarinan RKP nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

Kaarinan RKP nimesi hallituksen kokouksessa ensimmäiset neljä ehdokastaan kevään 2021 kuntavaaleihin.

Turun RKP nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa

Turun Ruotsalainen kansanpuolue nimesi kevätkokouksessaan 16. kesäkuuta 2020 ensimmäiset 13 ehdokastaan kevään 2021 kuntavaaleihin. Kevätkokous valtuutti Turun RKP:n hallituksen jatkossa nimeämään RKP:n kunnallisvaaliehdokkaita.

Kaarinan RKP solmi vaaliliiton Kaarinan Keskustan ja Kaarinan Kristillisdemokraattien kanssa

Kaarinan RKP, Kaarinan Keskusta ja Kaarinan Kristillisdemokraatit ovat 8. kesäkuuta 2020 solmineet vaaliliiton kevään kuntavaaleihin 2021.

Puolueristeily 11-13.1.2019

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen äänestäjiä, aktivistejä sekä luottamushenkilöitä kokoontuu risteilylle Tukholmaan tammikuussa.