Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen neljännen lisätalousarvion panostuksiin. Koronakriisistä johtuvien välttämättömien menolisäyksien ohella myös ilmastotoimiin panostetaan muun muassa tukemalla sekä puurakentamista että öljylämmityksestä luopumista. Tämän lisätalousarvion myötä myös ilmastorahastosta tulee totta.
RKP haluaa harjoittaa vastuullista ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka turvaa hyvinvoinnin. Hyvinvointi on rahoitettava työn ja kasvun kautta – ei velkaantumalla. Panostamme uusiin yrityksiin, työpaikkoihin sekä tutkimukseen, innovaatioihin ja vihreään siirtymään, jotka vahvistavat Suomen kilpailukykyä.

Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Bergqvist on tyytyväinen Paraistenväylälle osoitetusta 0,5 miljoonasta!
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on erittäin iloinen siitä, että Paraistenväylä on niiden liikennehankkeiden listalla, joille hallitus tänään on myöntänyt rahaa. Neljännen lisäbudjetin puitteissa E18-moottoritien ja Kirjalansalmen sillan välisen uuden tien suunnitteluun on varattu 500 000 euroa.
Blomqvist: Oman aikansa lisätalousarvio
Hallitus päätti tänään neljännestä lisätalousarviosta. Ministeri Thomas Blomqvistin mukaan lisätalousarvio antaa tulevaisuudenuskoa ja on samalla askel oikeaan suuntaan kun Suomea viedään taloudellisesti ulos koronakriisistä.
Henriksson: Kantatie 68 ja Lagmansgårdenin uudisrakennus saavat tukea lisätalousarviossa
RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on tyytyväinen niihin panostuksiin, jotka hallituksen lisätalousarvio tuo Pohjanmaalle. Elvytystoimenpiteiden joukossa on Kolpin rautatiesillan uusiminen, neljännen eritasoliittymän rakentaminen valtatie 8 ja kantatie 68 risteykseen Edsevössä ja valtuutus aloittaa uuden Lagmansgårdenin koulukodin rakentaminen.
Henriksson: Lapset, nuoret ja yrittäjyys neljännen lisätalousarvion keskiössä
Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia päätöksiä. Hallituksen neljäs lisätalousarvio, yhteensä 5,5 miljardia euroa, on historiallinen paketti, jonka tarkoituksena on vahvistaa uskoa maamme tulevaisuuteen ja vähitellen alkaa jälleenrakentaa koronaepidemian aiheuttamia vahinkoja, sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Panostamme määrätietoisesti infrahankkeisiin, jotka sekä kasvattavat kilpailukykyä ja työllisyyttä että edistävät ilmaston kannalta hyviä tulevaisuuden ratkaisuja. Panostamme selkeästi lapsiin ja nuoriin, jotta voimme pienentää epidemian negatiivisia vaikutuksia.
Torvalds: Tämän vuoksi tarvitsemme suuren elvytyspaketin
Euroopan komission ehdotus uudesta 750 miljardin euron elvytyspaketista on tervetullut, voimakas ja solidaarinen aloite koronakriisissä.
Näin toteaa Euroopan parlamentin jäsen Nils Torvalds (RKP/Renew) tänään pidetyn parlamentin istunnon jälkeen, missä komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli uuden elvytyssuunnitelman.
Rehn-Kivi: Ravintolat ja kahvilat voidaan taas avata!
Eduskunta hyväksyi tänään 171 miljoonan euron suuruisen tukipaketin ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemiseksi sekä toiminnan rajoitusten hyvittämiseksi. Lisäksi tartuntatautilakiin hyväksyttiin lisäys, jossa ravintoloiden aukioloon liittyvät vaatimukset määritellään. Määräaikainen laki astuu voimaan 1. kesäkuuta ja on voimassa lokakuun loppuun, jolloin toivotaan koronaepidemian pahimman vaiheen olevan ohi. Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee siitä, että yhteiskuntaa nyt avataan monella rintamalla uudelleen ja että tärkeä ravintola-ala vihdoin voi jatkaa toimintaansa.
Talousvaliokunnan jäsen Joakim Strand: ”Hyvä kokonaisuus ravintoloiden tukemiseksi”
Ravitsemisliiketoimintaa on rajoitettu voimakkaasti lainsäädännöllä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ravintolat, kahvilat ja anniskelupaikat suljettiin 4. huhtikuuta take-away myyntiä lukuun ottamatta. Eduskunta kuitenkin edellytti rajoitukset hyväksyessään, että hallitus valmistelee ravintola-alalle tukimallin, jolla kompensoidaan kohtuullisia kustannuksia ja lievennetään rajoitusten vaikutuksia.
RKP:n ministerit: Hallitus kantaa vastuuta Suomesta
Hallitus on tänään päättänyt julkisen talouden suunnitelman kehyksistä sekä korona-pandemiaan keskittyvästä toisesta lisätalousarviosta. RKP:n ministerit oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist pitävät lisätalousarviota ja kehystä poikkeuksellisina. Niillä pyritään pelastamaan yritykset ja hyvinvointivaltio sekä tukemaan Suomea matkalla ulos kriisistä.
Bergqvist: Valtion talousarvio 2020 on Turun seudulle tärkeä
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tyytyväinen hallituksen tekemiin koulutusinvestointeihin. Investoinnit koskevat koko koulutusketjua varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja yliopistoihin.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 18 – Tulorajan asettaminen vanhempainvapaalla tehtävälle työlle
Beslut
RKP toimii sen puolesta että selvitetään mahdollisuus ottaa käyttöön kohtuullinen tuloraja vanhempainvapaan aikaiselle työskentelylle.
Puoluekokous Vaasassa 2025
Aloite 19 – Alaikäisten tulojen suojaaminen toimeentulotuen vaikutukselta
Beslut
RKP toimii sen puolesta että alaikäisten lyhytaikaiset ja tilapäiset ansiotulot eivät vaikuta perheen oikeuteen saada toimeentulotukea. Esimerkiksi kesätyön vastaanottamisen on
Puoluekokous 2023 Tampereella
Aloite 2 – Hyvinvointivaltio 2.0
Beslut
RKP toimii sen hyväksi, että työllisyysaste yltää seuraavalla hallituskaudella vähintään 80 prosenttiin harjoitetaan vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa, joka hillitsee
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 18 – Kaikkien palvelukotiasukkaiden saamien palvelujen pitäisi olla vähennyskelpoisia verotuksessa
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että kotitalousvähennystä laajennetaan entisestään ja että vähennyksen maksimisummaa nostetaan
Välikysymys hallituksen ennätyksellisestä velkaantumisesta
Ryhmäpuheenvuoron pitäjä edustaja Anders Norrback 4.6 2026