Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz korosti valtionpäivien avauskeskustelussa tiistaina rakenteellisten työllistämistoimien tarvetta. Vain silloin kuin talous on kestävällä tiellä voimme luoda hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Kategoria: Uutiset
Henriksson: Saamelaisten oikeus terveydenhuoltoon omalla äidinkielellään on turvattava
Tänään vietämme saamelaisten kansallispäivää. Päivää onvietetty 6. helmikuuta vuodesta 1992 lähtien sen kunniaksi, että samana päivänä vuonna 1917 Trondheimissa järjestettiin ensimmäinen pohjoismainen saamelaiskokous.
Norrback huolissaan elintarvikkeiden omavaraisuusasteesta
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on syvästi huolissaan maatalouden kannattavuuskriisistä. Syyt kannattavuuden heikentymiselle ovat kehittyneet ajan myötä. Se, että maataloustuottajat eivät saa voimakkaasti nousevia tuotantokustannuksiaan takaisin markkinoilta osoittaa sen, etteivät markkinat toimi oikealla tavalla. Alalla kaupankäynti on hyvin keskittynyttä, mikä puolestaan antaa kauppaketjuille vallan ohjata markkinoita. Tämä ei kuulu toimivaan markkinatalouteen. Kauppa tekee ennätystuloksia, kun taas alkutuotanto on vaarassa ehtyä.
Thomas Blomqvist: Maatalouden kannattavuuskriisiin on puututtava
– Suomen maatalouden kannattavuuskriisi on syvempi kuin koskaan aiemmin. Suurella osalla maatiloista on talousvaikeuksia. Jos ongelmiin ei puututa nopeasti, on todennäköistä, että suuri määrä maataloustuottajista joutuvat lopettamaan toimintansa. Tilanne on katastrofaalinen tuottajille henkilökohtaisesti ja se uhkaa myös jo Suomen omavaraisuusastetta, kotimaista elintarviketeollisuutta ja sen työvoimaa. Lisäksi tilanne vaikuttaa negatiivisesti moneen luottolaitokseen, sanoo pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.
Emmi Piippo on Anders Adlercreutzin uusi eduskunta-avustaja
Valtiotieteiden kandidaatti Emmi Piippo aloitti 1. helmikuuta kansanedustaja Anders Adlercreutzin eduskunta-avustajana. Piippo on aiemmin työskennellyt muun muassa RKP-nuorten Helsingin ja muun Suomen toiminnanjohtajana sekä suorittanut harjoittelun europarlamentaarikko Nils Torvaldsin toimistossa Euroopan parlamentissa.
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Adlercreutz: Nyt ei ole aika hakea irtopisteitä
Presidentti Niinistö avasi tänään keskiviikkona tämän hallituskauden viimeiset valtiopäivät. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on toiveikas tulevan suhteen, mutta myös varma siitä, että eduskuntakauden loppusuora tulee olemaan työntäyteinen.
Biaudet: Ministeri Kurvisen tulisi harkita vakavasti osallistumistaan Pekingin olympialaisiin
– Hallituksen jokaisella jäsenellä on vastuu Suomen ihmisoikeusperustaisesta ulkopolitiikasta. On suuri todennäköisyys, että ministereiden ja poliitikkojen osallistumista Pekingin olympiakisoihin käytetään ihmisoikeusloukkauksista käytävän keskustelun peittämiseksi, sanoo Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Eva Biaudet.
Adlercreutz jatkaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän johdossa
Kansanedustaja Anders Adlercreutz on valittu jatkamaan ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Eduskuntaryhmä piti järjestäytymiskokouksensa tänään tiistaina, kun eduskunta totesi uusien valtiopäivien alkaneiksi – viimeistä kertaa tällä vaalikaudella.
RKP:n valtuustoryhmä Pohjanmaan hyvinvointialueella kokoontui ensimmäistä kertaa
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen vastavalitut edustajat Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustossa kokoontuivat ensimmäistä kertaa maanantai-iltana. Ryhmä valitsi Patrick Ragnäsin väliaikaiseksi ryhmäpuheenjohtajaksi poliittisten neuvottelujen ajaksi. Väliaikaisiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Maria Palm ja Johan Kullas.
RKP tyytyväinen puolueiden väliseen neuvottelutulokseen Länsi-Uudellamaalla
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen RKP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen poliittisten luottamustehtävien paikkajakoon. Neuvottelujen perusteella RKP:llä on aluehallituksessa kolme paikkaa, joista yksi on toisen varapuheenjohtajan paikka. Lisäksi puolue saa kansalliskielilautakunnan puheenjohtajuuden. RKP on edustettuna kaikissa lautakunnissa ja jaostoissa. RKP:ta edusti neuvotteluissa vt. toiminnanjohtaja Jenny Vilén ja valtuustoryhmän väliaikainen puheenjohtaja Henrik Wickström.