SFP:s gruppanförande om vårdreformen den 2.11.2016. Stadsfullmäktigegruppens viceordförande och medlem i social- och hälsovårdsnämnden, Gunvor Brettschneider. Anförandet är i sin helhet på båda språken.
Värderade ordförande, bästa fullmäktige! Vårdreformen har varit aktuell i snart nog ett decennium. Uudistuksen kolmesta tavoitteista – terveyserojen vähentäminen, kustannusten kontrolloiminen ja sosiaali-ja terveyspalvelujen perustason vahvistaminen sekä nopean hoitoon pääsyn turvaaminen – kustannusten kontrolloiminen eli kolmen miljardin säästötavoite tuntuu nyt olevan tärkein. Alkuperäiset tavoitteet ovat kunnianhimoisia ja tärkeitä mutta uudistuksen tullessa yhä lähemmäksi voi aiheellisesti kysyä onko mahdollista saavuttaa niitä esitetyllä mallilla.
Sote on suunnaton projekti huolimatta siitä minkälaisessa lopullisessa muodossa se astuu voimaan. Monta yksityiskohtaa on arvosteltu ja monta tähän asti vastaamattomiksi jäänyttä kysymystä on esitetty. Vastaako malli, jossa valtio hoitaa talouden ja tulevat maakunnat hoitavat hallinnon ja suunnittelun ja siten toimivat valtion kädenjatkina perustuslain säädöksiä – maakunnillahan ei tule olemaan taloudellista autonomiaa ja omia resursseja. Ja miten on demokratian laita? Mitkä ovat asukkaiden vaikutusmahdollisuudet? Miten demokratia toteutetaan?
Sote –uudistuksen suunnittelussa on tähän mennessä pääasiassa keskitetty hallintoon ja rakenteisiin kun taas substanssia, sisältöä tuskin on kosketettu. Suunnittelu on myös hyvin suuressa määrin lähtenyt erityissairaanhoidon tarpeesta ja kohdistunut sen uudelleen järjestämiseen kun taas perusterveydenhoito ja sosiaalipalvelut – sosiaalihuolto on mainittu joissakin sivulauseissa.
Suunniteltu valinnanvapaus ja huoli lähipalveluiden katoamisesta ovat kai ne asiat jotka uudistuksessa eniten askarruttanut kansalaisia. RKP katsoo että valinnanvapaus hallitussa muodossa on myönteistä sekä yksilön itsemääräämisoikeutta ajatellen että kielellisistä näkökohdista . Valinnanvapaus siinä muodossa jossa se kaupungissamme nyt sovelletaan, palveluseteleiden muodossa, antaa ruotsinkielisille kaupunkilaisille suuremmat mahdollisuudet saada palvelua omalla äidinkielellään. Valinnanvapaus edistää myös mahdollisuudet lähipalveluun, eräänä keinona saada palvelutuottajalle asiakkaita. RKP on myös korostanut että yksityisen ja vapaaehtoissektorin palvelutuottajilla tulisi olla todellisia mahdollisuuksia kilpailla suurten kansainvälisten yritysten kanssa kun palvelusopimuksia tehdään. RKP vastustaa myös harmaata taloutta, jossa voittoa tavoittelevat yritykset sijoittavat voittonsa kansallisen verotuksen ulottumattomiin. Kontrolli ja laadunvalvonta tulee siksi olla erittäin tehokasta jotta valinnanvapaus ei johtaisi kilpailun vinouttamiseen ja suurten kansainvälisten hoitoyritysten pidemmän korren vetämiseen kuluttajakilpailussa. Valinnanvapaus siirtää suuren vastuun palvelujen kuluttajalle ja edellyttää, että hän on sekä fyysisesti että psyykkisesti kykenevä valitsemaan eri tuottajien välillä. Varsinkin monenlaisia palveluja tarvitseville asiakkaille tulee olla henkilökohtainen palvelunohjaaja, joka on osaa asiakkaan valitsemaa ”omaa tiimiä”. Palvelunohjaajan tulee selvittää palvelujen todellista tarvetta, antaa ammatillista ja puolueetonta neuvoa sekä tukea asiakasta lisäpalvelujen esimerkiksi kuntoutus-, kotihoito -ja vammaispalveluja sekä palveluntuottajien valinnoissa. Palveluntuottajia tulee todennäköisesti olemaan hyvinkin runsaasti varsinkin taajamissa. Se on haasteellinen tosiasia sote-uudistuksen tavoittelemaa katkeamatonta hoitoa ajatellen. Miten tämä tulee toteutumaan esimerkiksi psykiatriassa ja päihdehuollossa….? Kysymykset ovat monia mutta vastaukset harvassa! Ministeri Orpo sanoikin puoluejohtajien TV-keskustelussa pari päivää sitten valinnanvapaudesta, että ”malli ei ole vielä valmis vaan se on koko ajan pöydällä”. Totta, valmis se ei ainakaan ole vielä!
Toinen lausunto johon kiinnitin huomiota puheenjohtajien TV-keskustelussa oli pääministeri Sipilän. Hän kuvasi sote-uudistusta ”suomalaisena mallina” joka tulee olemaan ”maailman paras malli”. Sosiaalihuollon ja –palvelujen siirtäminen kuntatasolta maakuntatasolle ja niiden täydellinen integroiminen terveys-ja saairaanhoitoon on ainakin ainutlaatuinen –sellaista ei ole kokeiltu missään muussa maassa!
RKP:n mielestä sosiaalipalvelut tulee jättää kunta- ja kuntayhtymätasolle. Sosiaalihuollossa on usein kysymys moninaisista ongelmista, jotka vaativat yksilöllisiä ratkaisuja ja yhteistyötä useamman sektorin kanssa. Lähipalvelu ja läheisyys asiakkaaseen ovat tässä avainsanoja. On myös olemassa suuri riski, että sosiaalialaa ei huomioida samoilla ehdoilla asiakastyössä statukseltaan vahvemman terveys- ja sairaanhoidon kanssa. Esimerkiksi lastensuojelun paikka tulevassa uudistuksessa on suuri ja vaikea kysymys. Lastensuojelutyössä ovat yhteistyö ja informaation välittäminen muiden tahojen, kuten päiväkodin ja koulun kanssa, ratkaisevassa asemassa kun taas kunnille jäävä ehkäisevä työ tulisi olla tiiviissä yhteydessä maakuntatason lastensuojeluun. Kun ammattiharjoittajat ovat eri hallinnon alaisia, voi olla vaikeaa rakentaa verkostoa hyvän tulokseen saamiseen. Vammaispalvelut ja vanhustenhuolto ovat myös alueita, joissa lähipalvelut ja paikallisten olosuhteiden huomioonottaminen ovat ratkaisevia tekijöitä asiakastyössä.
Kielinäkökohta on luonnostaan lankeava RKP:lle erittäin tärkeä. On tärkeää että poliittinen vaikutusmahdollisuus ruotsinkielisiin palveluihin säilyy alueilla jossa on ruotsinkielistä väestöä. On tärkeää että jollakin on vastuu ruotsinkielisistä palveluista toimintasuunnittelussa. Helsingin kaksikielisyystoimikunta on positiivinen esimerkki vähemmistön tarpeiden huomioonottamisesta. Sosiaali- ja terveysviraston työryhmä, jonka tehtävänä on valvoa että ruotsinkieliset palvelut vastaavat kielivähemmistön tarpeita, on toinen positiivinen esimerkki. Tehty ja suunnitteilla oleva työ ei saa mennä hukkaan! Maakuntalaissa on kylläkin ”kielipykälä”, mutta on kyseenalaista onko se riittävän velvoittava ja tuleeko sen asettamat vaatimukset toteutumaan myös käytännössä maakuntatasolla kun ruotsinkielisten palvelujen saavuttavuus jo kuntatasolla aiheuttaa ongelmia?
Arvoisa puheenjohtaja, De nuvarande utrymmena för social – och hälsovårdsservicen skall tas i bruk av landskapen medan fastigheterna fortfarande kommer att ägas av kommunerna. Också här finnas många oklarheter. Då vård- och omsorg centraliseras blir många utrymmen obehövliga – vi har redan många fastigheter som står tomma utan att man hittat en förnuftig användning för dem. Det är sannerligen slöseri med samhällets resurser – ett slöseri som troligen blir ännu större efter vårdreformen. I Helsingfors bygger vi just nu upp ett servicenätverk inom basservicen baserat på tre olika former av centraler anpassade till olika befolkningsgruppers behov av social- och hälsovårdsservice, nya utrymmen byggs och tidigare byggs om – den 24 november är det taklagsfest på den nya välfärds – och hälsocentralen i Fiskehamnen för att ta ett exempel. Vilken funktion har centralerna att fylla i den nya organisationen? Personalens överflyttning från kommunalt anställda till landskapsanställda vållar också oro på fältet. Det är en enorm överföring – för Helsingfors del ca 15 000 anställda. Det finns en fara för att oron och ovissheten inför framtiden leder till flykt till andra områden eller andra länder vilket leder till ytterligare brist på utbildad personal. Då att förslaget att Helsingfors med närliggande kommuner skulle bilda ett eget social—och hälsovårdsområde förkastades av regeringen riskeras det välfungerande kommunöverskridande samarbete som byggts upp under många år.
Värderade ordförande, SFP anser att HUS – det största sjukvårdsdistriktet i landet – bör bibehållas intakt likaså samarbetsorganen HRT och HRM som är av största vikt för samplaneringen inom regionen. Räddningsverket som redan nämns i utlåtandet bör också få fortsätta i sin nuvarande form. Till slut: De omfattande förändringar i vårt samhälle som vårdreformen för med sig får inte leda till att den enskilda medborgarens villkor försämras. Det som en gång raserats är svårt att bygga upp igen!
