Kategoria: Uutiset

Adlercreutz: Ilmasto ja yritykset kiittävät lisäbudjetin panostuksista

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz on tyytyväinen hallituksen neljännen lisätalousarvion panostuksiin. Koronakriisistä johtuvien välttämättömien menolisäyksien ohella myös ilmastotoimiin panostetaan muun muassa tukemalla sekä puurakentamista että öljylämmityksestä luopumista. Tämän lisätalousarvion myötä myös ilmastorahastosta tulee totta.

Blomqvist: Oman aikansa lisätalousarvio

Hallitus päätti tänään neljännestä lisätalousarviosta. Ministeri Thomas Blomqvistin mukaan lisätalousarvio antaa tulevaisuudenuskoa ja on samalla askel oikeaan suuntaan kun Suomea viedään taloudellisesti ulos koronakriisistä.

Henriksson: Lapset, nuoret ja yrittäjyys neljännen lisätalousarvion keskiössä

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia päätöksiä. Hallituksen neljäs lisätalousarvio, yhteensä 5,5 miljardia euroa, on historiallinen paketti, jonka tarkoituksena on vahvistaa uskoa maamme tulevaisuuteen ja vähitellen alkaa jälleenrakentaa koronaepidemian aiheuttamia vahinkoja, sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Panostamme määrätietoisesti infrahankkeisiin, jotka sekä kasvattavat kilpailukykyä ja työllisyyttä että edistävät ilmaston kannalta hyviä tulevaisuuden ratkaisuja. Panostamme selkeästi lapsiin ja nuoriin, jotta voimme pienentää epidemian negatiivisia vaikutuksia.

Rehn-Kivi: Kotihoidon työntekijöiden pysäköinti helpottuu

Pysäköinti kotihoidon tai vastaavien palveluiden työntekijöille helpottuu tästä päivästä alkaen. Uudet määräykset astuvat voimaan 1.6.2020 uuden tieliikennelain yhteydessä. Kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali – ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi pitää lakimuutosta tervetulleena.