RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson korosti oikeusvaltioperiaatteen merkitystä tänään Paasikivi-Seuran tilaisuudessa pitämässään puheessa.
Kategoria: Uutiset
Henriksson: Hallitus ei panosta väkivallan urien auttamiseen
Hallituksen tämänpäiväiset määrärahat väkivallan uhrien suojaamiseksi eivät ole riittäviä edes olemassa olevien turvakotien toiminnan ylläpitämiseksi.
Pitkäjänteinen yrityspolitiikka vaatii laajan valmistelupohjan
On hallituksen ja eduskunnan vastuulla antaa yrityksillemme useampien vuosien – eikä vain yhden vaalikauden – mittainen työrauha.
Adlercreutz: Perustuslakia ei tule vähätellä
Perustuslailla on merkitystä. Hallituksen esitys niin sanotusta kotoutumistuesta kaatui eilen perustuslakivaliokunnassa, joka totesi yksimielisesti, ettei valmistelutyötä voida jatkaa.
Adlercreutz: Kestävä kehitys vaatii johdonmukaisuutta
Työ kestävän kehityksen puolesta edellyttää, että kaikki kantavat kortensa kekoon.
Nylander: Perustuslakivaliokunnan asema uhattuna
Kun perustuslakivaliokunta vuonna 2009 käsitteli kysymystä mihin valtion aluehallintoon Kokkolan tulisi kuulua, oli perustuslakivaliokunnan kannanotto silloin yksiselitteinen eikä siinä ole tulkinnan varaa, sanoo kansanedustaja Mikaela Nylander.
Jerkku: Fel i lagförslaget tär på regeringens trovärdighet
Ordförande för Svenska folkpartiet i Österbotten Sven Jerkku är oroad över att lagförslaget om jourreformen och sjukhusnätet har visat sig ha allvarliga felaktigheter i sina motiveringar.
Nylander: Siviilipalveluskeskuksen säilyminen Lapinjärvellä on ilahduttavaa
Työ siviilipalveluskeskuksen säilyttämisen puolesta Lapinjärvellä on tuottanut tulosta.
Avgiftsbelagda färjor ett hårt slag mot skärgården
Förordningsutkastet om avgiftsbelagda färjor är en hopplös idé och måste tas tillbaka, säger riksdagsledamöterna Wallin och Nylander.
Var dröjer åtgärderna mot skarven?
Den av miljöminister Tiilikainen tillsatta skarvarbetsgruppen gav sin slutrapport den 6 april 2016. I slutrapporten ingår flera åtgärdsförslag vars syfte är att minska på den skada som skarven förorsakar.