Kaikki suuret junahankkeet tulee käydä läpi ja ne on laitettava tärkeysjärjestykseen. On aivan selvää, ettei meillä ole varaa kaikkiin niihin, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Uusia junaratoja suunnitellaan pohjoiseen, luoteeseen ja itään. Meidän olisi nyt tärkeä tehtävä objektiivinen arviointi ja tehdä priorisointia.
Politiikka A-Ö: Infrastruktuuri ja liikenne
Suomi tarvitsee maaseutunsa, saaristonsa ja kaupunkinsa. Maan kehitys ja yksilön liikkuvuus ovat riippuvaisia hyvistä yhteyksistä. Haluamme investoida maamme infrastruktuuriin ja kulkuvälineisiin turvataksemme ne ja varmistaaksemme kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan ja työmarkkinoiden riittävän liikkuvuuden.

Andreas Elfving
Ministerin erityisavustaja (Adlercreutz)
Aloite 26 – Enemmän bioetanolia autoihimme
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että henkilöautojen ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähäpäästöisten polttoaineiden kehitystä, valmistusta ja käyttöönottoa edistetään. että etenkin
Aloite 32 – Pyöräilyn ja jalankulun edistäminen
Beslut
RKP tekee edelleen työtä sen eteen, että jalankulku- ja pyöräliikennettä edistetään. että jalankulku- ja pyöräteiden talvikunnossapito tehdään niin, että kaikki