Viimeisen vuorokauden tapahtumat ovat rikos kansainvälistä oikeutta kohtaan, ne ovat rikos Ukrainaa kohtaan. Ne ovat myös väärin venäjän kansaa kohtaan, ja niillä tulee olemaan vakavat seuraukset, painottaa ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa tiistaina.
Kategoria: Uutiset
Bergqvist: Tarvitsemme toimenpiteiden kohdentamista niihin, jotka eniten kärsivät polttoaineiden ja energian hinnoista
Eduskunta keskusteli tänään välikysymyksestä koskien polttoaineiden ja energian hinnat. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (Rkp) korosti ryhmäpuheenvuorossaan kohdennettujen toimenpiteiden merkitystä nyt haavoittuvimpien auttamiseksi.
RKP:n Vantaan ja Keravan aluevaltuustoryhmä on jakanut paikkansa
RKP:n aluevaltuustoryhmä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella päätti maanantaina 21. helmikuuta lautakuntien ja jaostojen paikkajaosta. Paikkajaossa on huomioitu sukupuolten välinen tasapaino, henkilökohtaineen äänimäärä ja Vantaan ja Keravan alueellinen edustus.
Bergqvist: Lossien turvallisuutta parannetaan
Tulevaisuudessa yhä useampi lossi voi käyttää virtuaalista ohjausköyttä. Perjantaina eduskunnassa käsiteltävänä olevan lain kautta mahdollistetaan lossin fyysisen ohjausköyden korvaavien virtuaalisten ohjausjärjestelmien nykyistä laajempi käyttöön ottaminen. Kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, Sandra Bergqvist (RKP), on tyytyväinen nykyisen lain päivittämiseen.
Henriksson: Hallitus haluaa vahvistaa suomalaisten satamien asemaa EU:ssa
Hallitus on tänään antanut eduskunnalle ehdotuksensa Suomen kannaksi koskien komission päivitystä EU:n liikenneverkosta eli TEN-T-verkosta. Käytännössä liikenneverkko vaikuttaa myös siihen, miten kansallinen infrastruktuuri kehittyy, muun muassa mahdollisuuksiin saada EU-rahoitusta.
Blomqvist: Seksuaalirikoslainsäädännön uudistus on historiallinen tasa-arvouudistus
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist iloitsee hallituksen esityksestä seksuaalirikoslainsäädännön uudistamiseksi, joka annettiin tänään eduskuntaan. Esitystä on valmisteltu oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin johdolla.
Vihdoin Suomi saa modernin seksuaalirikoslainsäädännön, joka parantaa rikoksen uhrin asemaa
Oikeusministeri Henriksson historiallisesta uudistuksesta:
Kuraattorit ja psykologit pysyvät koulutuksen toimialan alla Helsingissä: voitto lapsille ja kouluille
Olemme erittäin iloisia siitä, että kuraattorit ja koulupsykologit pysyvät kasvatuksen ja koulutuksen toimialan alla Helsingissä, sanoo kaupunginhallituksen jäsen Marcus Rantala ja kaupunginvaltuutettu ja koulutus- ja kasvatusjaoston jäsen Nora Grotenfelt.
Biaudet: Ihmisoikeuksia on suojeltava joka päivä
– EU:n, Euroopan neuvoston, Etyjin ja YK:n ihmisoikeussopimusjärjestelmän vahvistaminen on Suomen etu. Tällä hetkellä monenvälinen yhteistyö ja sääntöihin perustuva ihmisoikeusjärjestelmä kyseenalaistetaan sekä sisältä että ulkoa päin. Ihmisoikeuksien suhteen ei haeta kompromisseja. Meidän tulee työskennellä strategisesti saavuttaaksemme ne tavoitteet, joihin olemme sitoutuneet, ja samalla myös tukea ihmisoikeusaktivistien työtä.
Varsinais-Suomen RKP on päättänyt luottamushenkilöpaikkojen esityksestä hyvinvointialueen eri toimielimiin
Ruotsalaisen kansanpuolueen Varsinais-Suomen uudet aluevaltuutetut kokoontuivat tänään ryhmäkokoukseen ja päättivät luottamushenkilöpaikkojen esityksestä eri toimielimiin.