Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen käsittely aloitettiin, maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Tiistaina julkisessa kuulemisessa olivat mukana kansalaisaloitteen vireillepanijat, sekä maa- ja metsätalousministeriön-, Luonnonvarakeskuksen- ja Suomen riistakeskuksen asiantuntijoita.
Politiikka A-Ö: Maatalous, metsästys ja kalastus
Me haluamme nähdä vahvaa ja ilmastoystävällistä kotimaista raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuotantoa. Siksi pitää olla kannattavaa myös harjoittaa kestävää maa- ja metsätaloutta ottaen huomioon meidän pohjoiset haastavat olosuhteet. Me tarvitsemme kestävää ja eettistä eläimenpitoa, kalantaloutta, riistanhoitoa ja metsästystä. Huolehdimme mahdollisuuksista yrittämiseen näillä aloilla ja kunnioitusta eläinten hyvinvoinnista. Lupia erilaisiin erimuotoiseen metsästykseen pitää perustua alueellisiin olosuhteisiin ja pitää ankkuroida paikallisyhteisössä.
Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Bergqvist haluaa sujuvamman lupamenettelyn kotimaiselle kalanviljelylle
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallituksen tavoite kasvattaa kotimaisen kalan kulutusta tulisi varmistaa ja miten kotimaista kalanviljelyä voitaisiin edistää. Kysymyksen ovat allekirjoittaneet myös kansanedustajat Anders Norrback (RKP) ja Mikko Ollikainen (RKP).
Blomqvist: Hyvä että luontoarvoja ja metsästystä turvataan osassa Uudenmaan suojelualueita
– Olen iloinen päätöksestä perustaa uusia suojelualueita Uudellamaalle ja siitä, että luontoarvoja turvataan rajoittamatta metsästysmahdollisuuksia täysin, sanoo Thomas Blomqvist, pohjoismaisen yhteistyön ja tas-arvon ministeri. Suojelualueita perustamalla edistämme arvokkaita uusmaalaisia luontoarvoja samalla tiedostaen metsästyksen tärkeän roolin liikenneturvallisuuden, luonnon monimuotoisuuden sekä virkistyksen kannalta.
Valtioneuvosto on tänään päättänyt perustaa 29 luonnonsuojelualuetta valtion maille Uudellamaalla. Kokonaispinta-ala on 5 883 hehtaaria, josta 5 099 hehtaaria maa-alueita ja 784 hehtaaria vesialueita. Ympäristöministeriön asetuksella suojellaan tämän lisäksi 2 300 hehtaaria.
Norrback: Ammattikalastajien asema turvataan uudessa kalastuslaissa
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee hallituksen esityksestä kalastuslain uudistamiseksi, joka parantaa kalastajien mahdollisuutta rekisteröityä luokan 1 kalastajana. Rekisteröinti eri kalastajaluokkiin on ammattikalastajien kannalta tärkeä kysymys, jotta ammattikalastaminen olisi jatkossakin mahdollista.
Norrback: Suhteettoman suuria hakkuita tuulipuistojen rakentamisen yhteydessä
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on jättänyt kirjallisen kysymyksen tuulivoimapuistojen rakentamisen yhteydessä tehtävistä hakkuista.
Norrback: Ammattikalastajille tulisi antaa korvausta merimetsojen aiheuttamista vahingoista
RKP:n kansaedustaja Anders Norrback on tehnyyt yhdessä Jari Myllykosken (vas. ensimmäinen allekirjoittaja), Kristiina Salosen (sd) ja Peter Östmanin (kd) kanssa kirjallisen kysymyksen maa- ja metsätalousministerille valmisteilla olevasta rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamista uudistavasta lakihankkeesta.
Norrback toivottaa tervetulleeksi kansalaisaloitteen suden kannanhoidollisesta metsästyksestä
Kansanedustaja Anders Norrback toivottaa tervetulleeksi keskustelun kansalaisaloitteesta, suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta, jota käsitellään eduskunnan täysistunnossa.
Torvalds: Euroopan parlamentissa vihdoin päätös yhteisestä maatalouspolitiikasta
Euroopan parlamentti päättää perjantaina kahden vuoden pitkittyneiden neuvottelujen jälkeen yhteisestä maatalouspolitiikasta vuosille 2021 –2027.
– Maanviljelijät ansaitsevat saada tietää millä säännöillä mennään ja toivomme, että maanviljelijöiden hallinnollinen taakka kevenee, europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/Renew) sanoo.
Norrback:Tervetullut keskustelu valkoposkihanhien metsästyksestä
Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) iloitsee että kansalaisaloite valkoposkihanhien metsästyksestä tulee eduskunnan käsiteltäväksi.
Bergqvist vaatii toimenpiteitä uhanalaisen haahkan suojaamiseksi
Haahkakanta on viimeisen 20 vuoden aikana taantunut Suomessa. Tämä on kehitys, jonka uskotaan olevan yhteydessä kasvavaan merikotkakantaan. Kirjallisessa kysymyksessä, jonka kansanedustaja Sandra Bergqvist ym. tänään jätti hallitukselle, Bergqvist vaatii toimenpiteitä erittäin uhanalaisen haahkan suojaamiseksi. Muita allekirjoittajia ovat Mikko Ollikainen , Anders Norrback ja Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström.
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.