Riksdagsgruppens innehåll

Svenska riksdagsgruppen

Sök i Riksdagsgruppens innehåll

Kaikki tiet johtavat Pohjanmaalle

Lehdistötiedote

Monet Pohjanmaan tiehankkeet etenevät nyt. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on aktiivisesti ajanut useita näitä hankkeita, ja on kiitollinen siitä, että valtiovarainvaliokunta on ohjannut niihin varoja. Näiden tiehankkeiden joukossa ovat muun muassa Henriksdalintie Kristiinankaupungissa, 170 000 €, ja Norrnäsintie – Nixmossen Närpiössä, 200 000 €.

Läs mera

Joululahjarahat tervetulleita

Lehdistötiedote

Lisävaroja kalastusteollisuudelle, kalastuksenhoitoon, 4H:lle ja Pro Agrialle. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta. Samalla valiokunta on päättänyt niin kutsuttujen joululahjarahojen jaosta, joka on noin 50 miljoonan euron kokoinen määräraha potti. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on aktiivisesti tehnyt työtä monien rahoitusta saaneiden hankkeiden eteen, ja on tyytyväinen lopputulokseen.

Läs mera

Panostukset ihmisoikeuksien, ihmisoikeuspuolustajien ja kulttuurin puolesta erityisen tärkeitä tässä ajassa 

Lehdistötiedote

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarviosta ja niin sanotun jakamattoman varan eli ”joululahjarahojen” jakamisesta. Kansanedustaja Eva Biaudet on erityisen tyytyväinen panostuksista kansalaisjärjestöille, jotka tekevät työtä ihmisoikeuksien, ihmisoikeusaktivistien ja kulttuurin puolesta. 

Läs mera

Tarvittavia panostuksia tiehankkeisiin Uudellamaalla

Lehdistötiedote

Vuoden 2024 talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä valtiovarainvaliokunta on tänään päättänyt niin sanotuista joululahjarahoista, eli n. 50 miljoonan euron lisäpanostuksista eri hankkeisiin. Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz iloitsee siitä, että moni tiehanke Uudellamaalla saa tukea.

Läs mera

Alla vägar leder till Österbotten

Pressmeddelande

Många Österbottniska vägprojekt går nu framåt. Riksdagsledamot Anders Norrback (SFP) har aktivt drivit flera av dessa projekt och är tacksam för att finansutskottet har riktat medel till dem. Bland dessa vägprojekt är bland annat Henriksdalsvägen i Kristinestad, 170 000 €, och Norrnäsvägen – Nixmossen i Närpes, 200 000 €.

Läs mera

Den som ofta ror ut får napp så småningom

Pressmeddelande

Pengar till fiskerinäring, fiskevård, 4H och Pro Agria. Riksdagens finansutskott har godkänt sitt betänkande om nästa års statsbudget. Samtidigt har utskottet bestämt om fördelningen av de så kallade julklappspengarna, en budgetpott på cirka 50 miljoner euro. Riksdagsledamot Anders Norrback (SFP) har aktivt drivit flera av projekten som fick finansiering, och är nöjd med slutresultatet. 

Läs mera

Viktiga satsningar för Österbotten

Pressmeddelande

Flera viktiga projekt för Österbotten finns med i riksdagens finansutskotts betänkande kring nästa års statsbudget. Till exempel flera vägar, som tillhör det lägre vägnätet i olika delar av Österbotten, får en ansiktslyftning nästa sommar.

Läs mera