Kategoria: Uutiset

Bergqvist on helpottunut, ettei ehdotettu kiinteistöverouudistus etene

Valtiovarainministeriö on tänään ilmoittanut, ettei ehdotettu kiinteistöverouudistus toteudu. Kansanedustaja Sandra Bergqvist on tyytyväinen päätökseen ja iloinen siitä, että Valtiovarainministeriö on ottanut huomioon ankaran kritiikin, jonka esitys sai lausuntokierroksella.

Blomqvist: Toimeentulo, puolustus ja yrittäjyys

Hallitus päätti budjettineuvottelunsa tänään. Budjetti sisältää muun muassa tukia puolustusvalmiuteemme, sähkölämmitteisissä taloissa asuville ja korkeista sähkökustannuksista kärsiville, sekä toimenpiteitä ostovoiman ja yrittäjyyden turvaamiseksi.

Alexander Junell oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin eduskunta-avustajaksi

Alexander Junell (23) on RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin
uusi eduskunta-avustaja. Junell on oikeusnotaari ja suorittaa tällä hetkellä oikeustieteen
maisteriopintoja Helsingin yliopistossa. Hän on aiemmin työskennellyt lakimiesharjoittelijana asianajotoimistossa ja pörssiyhtiössä sekä kiinteistönvälitysalalla. Hän on toiminut myös Kokkolan RKP-nuorten puheenjohtajana. Junell on kotoisin Kokkolasta, mutta asuu nyt Helsingissä.

Bergqvist ja Rehn-Kivi vaativat selvyyttä Kårkulla-kysymyksessä

Kansanedustajat Sandra Bergqvist (RKP) ja Veronica Rehn-Kivi (RKP) ovat esittäneet kirjallisen kysymyksen vaativien ruotsinkielisten erityishuoltopalvelujen valmistelusta. Kansanedustajat ovat huolissaan siitä, miltä Kårkullan kuntayhtymän tällä hetkellä vastuulla oleva toiminta näyttäisi vuodenvaihteen jälkeen.

Blomqvist: Tärkeä päätös lisärahoituksesta

Valtioneuvosto päätti torstaina 25.8. jakaa Länsi-Uudenmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueille yhteensä vajaa 25 miljoonaa valtionavustusta. Varat tulee käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen ICT-kuluihin. Valtionavustus on kertaluonteinen kulukorvaus vuoden 2022 aikana syntyville kuluille. Pohjoismaisen yhteistyön- ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist on tyytyväinen päätökseen.

RKP ja Ruotsalainen eduskuntaryhmä esittelevät toimenpideohjelmaa kaksikielisyyden vahvistamiseksi Suomessa

Arjen turvallisuuteen kuuluu palvelujen saaminen omalla äidinkielellä. Siksi RKP esittää 12 konkreettista toimenpidettä ruotsin kielen ja kaksikielisyyden vahvistamiseksi Suomessa, joista keskusteltiin ruotsalaisen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Itä-Uudellamaalla. Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa, että kaksikielinen Suomi on koko maan etu.