Eurooppaparlamentaarikko Nils Torvalds ymmärtää komission puheenjohtajan Jean Claude Junckerin State of the Unionin puheen niin, että Juncker rivien välissä vetosi jäsenmaihin kantamaan vastuunsa EU:n koossa pitämisessä.
Politiikka A-Ö: Ulkopolitiikka
Suomen tulee olla aktiivinen ja vetovoimainen kansainvälinen toimija ja yhteistyökumppani elinkeinoelämässä, kaupassa, turvallisuuskysymyksissä, kansainvälisissä yhteistyöelimissä ja avustuspolitiikassa. Olemme osa pohjoismaista yhteisöä. Pohjoismaat pysyvät jatkossakin yritysten,
kansalaisten, järjestöjen ja valtioiden keskeisenä kontaktifoorumina.
Kaupankäynti ja tiedon jakaminen on vilkasta, ja pohjoismaiset naapurimme muodostavat siten luontevasti kansainvälisen yhteistyömme ensimmäisen ulottuvuuden. Meidän tulee myös ylläpitää hyvät suhteet Baltian maihin.
Olemme Suomen EU-myönteisin puolue. EU:n on oltava yhdistävä poliittinen voima rauhan, hyvinvoinnin, vakauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta Euroopassa ja koko maailmassa. EU:n tulee keskittyä kokonaisvaltaisiin kysymyksiin kuten ihmisoikeuksiin, vapauteen, kauppaan,
ilmastoon ja osaamiseen. Jotta EU olisi uskottava toimija, sillä täytyy olla pitkäjänteinen, avoin ja lähestyttävä päätöksentekokulttuuri, jossa pystytään huomioimaan eri jäsenmaiden erityispiirteet.
Suomi osallistuu aktiivisesti ja rakentavasti EU-yhteistyöhön. Haluamme Suomen ottavan aktiivisen toimijan roolin tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinoilla. Meidän tulee aktiivisesti ajaa sisämarkkinoiden kehittämistä myös digipalveluille.
Kehityksen peruskiviä ovat demokratia, oikeusvaltio, koulutus, tasa-arvo, kestävyys, markkinatalous ja yksityinen omistusoikeus. Näitä tulee tukea kansainvälisessä yhteistyössä.
Kehitysapu pitää suunnata humanitäärisiin tarpeisiin ja katastrofiapuun sekä siviiliyhteiskunnan tukemiseen, työhön ihmisoikeuksin puolesta ja demokratian kehittämiseen.
Anders Wikström
Lehdistösihteeri
Onko Suomella kaksi eri linjaa EU-politiikassa?
Hallituksen EU-politiikan on oltava uskottavaa. Tätä RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson peräänkuulutti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenvuorossa eduskunnan Brexit-keskustelussa perjantaina.
Enemmän Eurooppaa tarkoittaa enemmän tasa-arvoa ja vähemmän rasismia
Iso-Britannian kansalaisten esittämä toive maan irtautumisesta Euroopan Unionista on aiheuttanut mittavia taloudellisia huolia niin Isossa-Britanniassa kuin muuallakin Euroopassa.
EU:n on noustava kriisistä vahvempana!
Euroopan parlamentti kokoontui tänään tiistaina ylimääräiseen täysistuntoon keskustellakseen Britannian torstaisen EU-jäsenyyskansanäänestyksen seurauksista.
”EU bör ha is i magen”
De nordiska EU-länderna behöver ta ett större gemensamt ledarskap i EU nu efter Brexit, säger Mats Löfström, Svenska riksdagsgruppens andra vice ordförande.
Förenade kungariket tar ett steg ut i det okända
Emot de sista opinionsundersökningarna – och förhoppningarna – har Storbritannien röstat för ett utträde ur EU. Ingen vet vad det innebär men en sak är säker: det innebär mer än utmaningar, det innebär stora problem.
”Soini puhuu kaksihaaraisella kielellä ”
Suomen linja Britannian EU-jäsenyyteen liittyen on ollut epäselvä.
Biaudet är Demo Finlands ordförande
Eva Biaudet är Demo Finlands ordförande för perioden 2016-2017. Förbundssekreterare Sandra Grindgärds valdes till suppleant i styrelsen.
Haglund: Älkää tuhotko suhteita Ruotsiin, ministeri Soini!
Ulkoministeri Soinin Ruotsipolitiikka hämmästyttää Rkp:n puheenjohtajaa Carl Haglundia.
Haglund besviken på Stubbs biståndslinje
SFP delar absolut inte Samlingspartiets syn att bantat bistånd ska ha en framskjuten position i kommande ekonomisk-politiska reformer.
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.