RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan USA:n uuden presidentin Donald Trumpin eilinen virkaanastujaispuhe osoittaa selkeästi, että vahvaa ja yhtenäistä EU:ta tarvitaan.
Kategoria: Uutiset
Torvaldsista Euroopan parlamentin ALDE-ryhmän varapuheenjohtaja
Liberaali ALDE -ryhmä valitsi tällä viikolla puheenjohtajistonsa loppukaudelle. RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds valittiin ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Venevero on todella harkitsematon
Suunniteltu venevero uhkaa viedä enemmän verovaroja kuin mitä sen on ajateltu tuovan. Vero on lisäksi epäreilu, koska se kohdistuu niihin rannikolla asuviin kansalaisiin, jotka tarvitsevat venettä arjessaan.
Adlercreutz peräänkuuluttaa vakavasti otettavaa liikenneuudistusta
Liikenneministeri Anne Berner esitteli eilen torstaina ehdotuksen liikenneuudistuksesta, jonka mukaan muun muassa auto- ja polttoainevero pienenisi huomattavasti tai häviäisi kokonaan.
Vastuu omistajaohjauksesta pois pääministeriltä
Hallitusneuvotteluiden jälkeen pääministeri Juha Sipilä otti poikkeuksellisesti omalle vastuulleen valtion omistajaohjauksen. Kuten julkisuudesta on käynyt ilmi, ei valinta ole jääviys- ja ajankäytöllisistä syistä ollut optimaalinen.
Wallin: Vene- ja moottoripyörävero lisää työttömyyttä
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin pitää hallituksen esitystä veneiden ja moottoripyörien täsmäverosta Suomelle haitallisena.
Vene- ja moottoripyörävero lisää työttömyyttä
Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin pitää hallituksen esitystä veneiden ja moottoripyörien täsmäverosta Suomelle haitallisena.
SFP i Pargas stad anställer: VALOMBUD inför kommunalvalet
SFP:s kommunorganisation i Pargas stad söker ett VALOMBUD för ungefär två månader fram till 9 april 2017. Arbetet sker på halvtid.
Perussuomalaisten vaikutus lainsäädäntöön luo epäinhimillisiä tilanteita
Sipilän hallituksen kiristetty turvapaikkapolitiikka on saamassa niitä epäinhimillisiä seurauksia, joista RKP on hallitusta varoittanut.
Puoluejohtajilla erityinen vastuu yhteiskunnallisesta ilmapiiristä
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toteaa vuoden viimeisenä päivänä, etteivät Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saati oikeusministeri Jari Lindström ole kommentoineet nuorisojärjestönsä vastenmielisiä videoita.