– Hallitus on tänään päättänyt voimakkaista mutta välttämättömistä toimenpiteistä maamme ja kansalaisten parhaaksi. Koska Suomi nyt on poikkeustilassa Korona-viruksesta johtuen, tulemme ottamaan käyttöön sellaisia työkaluja, jotka osittain rajoittavat sitä arkielämää, johon olemme tottuneet, sanoo RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.
Puolustuspolitiikkamme perustana on oltava uskottava kansallinen puolustus.
Yleinen asepalvelus on Suomen puolustuksen kulmakiviä. Koulutuksen taso täytyy turvata ja myös riittävä materiaalinen suorituskyky tulee taata. Meidän pitää luoda, kehittää ja ylläpitää nykyaikainen puolustus, joka voi vastata ajankohtaisiin haasteisiin ja uhkakuviin.

Christoffer Hällfors
Politiikka ja data-analyytikko, kunnnallissihteeri
Blomqvist: Dragsviikissa menehtyneiden varusmiesten omaiset olisivat pitäneet olla oikeutettuja oikeudenmukaisempiin korvauksiin
Kolme varusmiestä kuolivat traagisessa onnettomuudessa Raaseporissa viime lokakuussa, ja viime viikolla varusmies kuoli itsenäisyyspäivänä onnettomuudessa Kainuun Prikaatissa.
Blomqvist (RKP): Varusmiespalvelusta on kehitettävä
Meillä on oltava puolustus, joka pystyy kohtaamaan kaikki, myös uudenlaiset, haasteet ja uhkakuvat.
Rehn-Kivi: Fosterlandet bör behandla beväringar och fredsbevarare på lika villkor
Riksdagen har idag röstat om en lagmotion om förbättrade ersättningar till värnpliktiga vid olycksfall.
Lagen kan inte längre gradera motiven för vapenvägran
Vi måste i lagens ögon jämställa sådana övertygelser som i dag åberopas som grund för att vägra värnplikt eller vapentjänstgöring, säger riksdagsledamot Stefan Wallin.
Torvalds: Euroopan turvallisuusratkaisu tavataan N-A-T-O
On aivan liian myöhäistä ostaa vakuutus, kun talo on jo liekeissä, Torvalds sanoo.
Henriksson: Bra att omkomna beväringars anhöriga får ersättning
Ingenting kan ersätta ett människoliv som har gått förlorat, men fosterlandet bör behandla beväringar och fredsbevarare lika.
Torvalds: Ruotsi on kallistumassa Naton puolelle, mitä mieltä olemme me?
Henkilökohtaisesti olen päässyt eroon henkisestä YYA-sopimuksestani, mutta ovatko muut ehdokkaat? Torvalds kysyy.
Torvalds: Nato-jäsenyys ei tarkoita aseiden kalistelua
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on eräänlainen palovakuutus joka ei uhkaa ketään. Tässä kehityksessä Natolla on keskeinen tehtävä.
Henriksson: Högre ersättning till anhöriga till omkomna beväringar
Varje människoliv borde vara lika mycket värt då det gäller personer som mist livet i uppdrag för att tjäna fosterlandet.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 48 – Tehdään Nato-päivästä liputuspäivä
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että 4. huhtikuuta eli Nato-päivä muutetaan yleiseksi liputuspäiväksi.
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 11 – Kriisivalmiusyksikkö & Aloite 12 – Aloite yleisestä kansalaispalveluksesta
Beslut
Yhteinen päätös aloitteisiin 11 ja 12. RKP tekee työtä sen eteen, että siviilipalvelusjärjestelmä kytketään nykyistä selkeämmin valtioneuvoston periaatepäätöksen kokonaisturvallisuuden toimintamalliin
Oops, Post Not Found!
Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.