Tulevaisuutemme rakentuu kestävään kehitykseen. Meidän on pidettävä huolta meidän ekosysteemistä ja monimuotoisesta lajikannasta sekä hoitaa meidän luonnonresussimme niin, että myös tulevat sukupolvet voivat käyttää näitä omiensa tarpeisiin. Luonto ja ympäristö ei tunne maarajoja. Meidän on pidettävä siitä huolta paikallisesti ja kansainvälisesti. Suomen on oltava edelläkävijä kun puhutaan ekologisesta ja kestävästä taloudesta ja kehityksestä- näin voimme turvata kilpailukyvymme tulevaisuudessa. Kestävä tulevaisuus edellyttää politiikan joka kannustaa ekologisiin ja kestäviin investointeihin, elämäntapoihin ja tuotantoon. Meidän on myös pakko tarkistaa toimintatapojamme ja tarpeitamme.Meidän mielestämme Suomi tarvitsee ympäristötietoisen veropolitiikan, jonka tarkoitus on minimoida ympäristöön ja ilmastoon kohdistuvaa kuormitusta. Tuista ja verohelpotuksista, negatiivisilla vaikutuksilla ympäristölle, on vähitellen luovuttava. Taloudellisten ohjausmenetelmien on edistettävä kestäviä valintoja ja tuettava meidän ympäristö- ja ilmastotavoitteita. Suomi hyötyy olemalla kehityksen kärjessä ja se antaa isoja mahdollisuuksia työllisyydelle, innovaatioille ja viennille.

Joel Sundström

Poliittinen asiantuntija

Yhteystiedot »

Adlercreutz: Maakaasu ei ole kestävä energialähde

Tuoreiden tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että maakaasu – tietyin reunaehdoin liittyen myyn muassa päästörajoihin – voidaan sisällyttää niin sanottuun taksonomiaan kestävien investointien luokitusjärjestelmästä. Siinä määritellään EU:n energiapaletti pitkälle tulevaisuuteen.

Henriksson: Kierrätys ja kiertotalous ovat tärkeä osa ilmastotyötä

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti tänään juhlapuheen Ekoroskin 30-vuotisjuhlissa. Henriksson korosti puheessaan sitä, että meillä kaikilla on vastuu osallistua ilmastotyöhön muun muassa kierrättämällä ja uudelleenkäyttämällä. Sillä tavalla tuemme myös kiertotaloutta.

Yhdessä kohti kaikkien aikojen kuntavaaleja!

Kuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät vaalit. Niissä on kyse siitä, miten sinun ja minun kuntaani kehitetään ja johdetaan seuraavan neljän vuoden ajan. Niissä on kyse oman lähiyhteiskunnan rakentamisesta. Niissä on kyse toimivasta arjesta niin sinulle kuin minullekin.

Ollikainen, Norrback ja Strand: Uusi jätelaki on työvoitto

Työvoitto. Näin RKP:n kolme Pohjalaista kansanedustajaa Ollikainen, Norrback ja Strand kuvailevat hallituksen lopullista esitystä uudeksi jätelaiksi. Jätelain uudistamisen tavoitteena on vähentää jätemäärää ja lisätä lajittelua ja kierrätystä. Lakiuudistuksen myötä halutaan varmistaa parempia jätehuoltopalveluja ja laajempia pakkaus- ja biojätteiden keräysmahdollisuuksia.

Bergqvist: Kunnilla on tärkeä rooli ilmastotyössä

Kunnat ovat ratkaisevassa roolissa ympäristökysymyksissä ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Monet kunnat ovat edelläkävijöitä alueellisesti sopeutettujen ilmastoratkaisujen löytämisessä ja tukevat siten kestävää elinkeinotoimintaa ja ympäristötietoista työllisyyspolitiikka kunnassa.

Oops, Post Not Found!

Uh Oh. Something is missing. Try double checking things.

This is the error message in the parts/content-missing.php template.