SFP i Helsingfors valde ny styrelse
Pressmeddelande 25.4.2017 Publiceringsfritt genast
Pressmeddelande 25.4.2017 Publiceringsfritt genast
-Nyt on korkea aika päivittää toimenpideohjelma, jossa päätetään hyväksyttävistä merimetsomääristä erityisillä alueilla ja samalla lyödä lukkoon ne alueet, missä tulokaslaji sinensis ei saa pesiä.
Hallitus esitteli tänään illalla puoliväliriihensä tuloksia. Valonpilkahduksista huolimatta toimenpiteet ovat riittämättömiä, sanoo Anna-Maja Henriksson.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson asettuu ehdolle jatkokaudeksi. Henriksson on toiminut puheenjohtajana vuoden.
Anna-Maja Henrikssonin mukaan kaikkein huolestuttavinta ruotsin kielen opetusta kokeilua koskevassa uutisessa ei ole jo hallitusohjelmassa päätetty kokeilu itsessään, vaan että se osoittaa mikä on hallituksen politiikan tärkeysjärjestys.
Perussuomalaisten tapa jarruttaa hallituksessa ammattikoulutuksen suurta uudistusta vaatimuksellaan laajentaa vapaaehtoisen kouluruotsin kokeilua puhuu selkeää kieltään.
Hallituksen esitetyn valinnanvapausmallin lausuntokierros sisälsi murhaavaa kritiikkiä koko sote-uudistusta kohtaan. Esimerkiksi kaikkiaan 80 % vastaajista oli sitä mieltä, että hallituksen tavoittelemat säästöt eivät tule toteutumaan.
På lördagen samlades SFP i Egentliga Finland till kretsmöte i Åbo. Under mötet diskuterade SFP regionens framtid och kretsmötet kände ett missnöje med regeringens politik som sätter käppar i hjulet… Lue lisää »
Sote-uudistus tuo kunnille merkittäviä taloudellisia seurauksia. Suuri osa kuntien tehtävistä siirtyy maakunnille, kuten myös suuri osa tuloista. Jäljelle jäävät muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden kiinteistöt.
Ryhmäpuheenjohtaja Stefan Wallin ja RKP:n puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson keskustelevat Sipilän kanssa Kesärannassa tiistaina iltapäivällä.