Wickström: Jos menetämme nuorten uskon tulevaisuuteen, menetämme tulevaisuuden
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheen.
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheen.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström iloitsee, että Hanko-Hyvinkää-radan sähköistys on vihdoin valmis. Wickström uskoo, että sähköistys on tärkeää Uudenmaan, mutta myös koko Suomen elinkeinoelämälle. Lisäksi hän näkee mahdollisuuksia kehittää junaliikennettä sähköistetyllä radalla.
Kansanedustaja Eva Biaudet piti tänään ryhmäpuheenvuoron eduskunnan lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteosta sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ranskan, Belgian ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.–30.6.2024. Biaudet korosti erityisesti kansainvälisen yhteistyön ja vastuun merkitystä.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz ja Europarlamentaarikko Nils Torvalds vierailivat SSAB:n terästehtaalla Raahessa maanantaina 13.11. Adlercreutz ja Torvalds tapasivat yhtiön ja tehtaan johtoa, sekä tutustuivat tehtaan työhön sekä tuotantoon.
RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström uskoo, että HUS:n rahoituksesta on aihetta keskustella. Juuri nyt Uudenmaan hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki rahoittavat HUS:n toimintaa. Budjettiprosessi ei ole Wickströmin mukaan sujunut omistajien välisten eturistiriitojen vuoksi. Wickströmin mukaan tämä syö luottamusta erikoissairaanhoidon toiminnasta.
Torvalds: Hyvä neuvottelutulos Suomelle
Eduskunta on tänään (7.11.) käynyt lähetekeskustelun hallituksen ehdotuksista opintotukilain muuttamisesta. Lakiesityksen tavoitteena on turvata päätoimisen opiskelun edellytykset ja parantaa lasta huoltavien opiskelijoiden tilannetta. Lakiesitys on laadittu liikunta, urheilu ja nuorisoministerin, RKP:n varapuheenjohtajan Sandra Bergqvistin johdolla.
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson muistuttaa Ruotsalaisuuden päivänä, että ruotsin kielen ja kaksikielisyyden vahvistaminen Suomessa vaatii toimintakykyä. Henriksson iloitsee siitä, että RKP:n pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta.
Opetusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson osallistui Pohjoismaiden neuvoston 75. istuntoon Oslossa. Yhteistyöministerit pitivät kokouksen ja tapasivat Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston puheenjohtajiston. Yhteistyöministerit vierailivat myös pohjoismaisissa instituutioissa Oslossa. Heille mm. esiteltiin Joutsenmerkki ja Nordforsk.
Viime viikolla eurooppaministerit kokoontuivat Luxemburgiin. Kokouksessa Suomea edusti eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz.