Kategoria: Uutiset

Sigfrids ja Biaudet: Asepalveluksen suorittajia valitessa kriteereinä tulee olla motivaatio ja soveltuvuus – ei sukupuoli

Tulevaisuuden asepalvelusta tarkastellut parlamentaarinen työryhmä on julkaissut ehdotuksensa tänään. RKP-nuorten puheenjohtaja Frida Sigfridsin mielestä ehdotus ei ole kyllin kunnianhimoinen vaan edelleen liian sukupuolikeskeinen, vaikka työ onkin menossa oikeaan suuntaan. Vaikka toiveena olisi ollut vielä suuremmat muutokset, iloitsee Sigfrids kuitenkin siitä vahvasta työstä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen, jota RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet on tehnyt komiteassa.

Löfström välikysymyskeskustelussa: Hybridiuhkien torjumisessa vaaditaan yhteistyötä, ei hajaannusta

Eduskunta keskusteli tänään välikysymyksestä koskien Suomen varautumista siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen. Välikysymyksen mukaan Suomen varautuminen hybridihyökkäyksiin on puutteellista, mikäli joudumme vastaavaan tilanteeseen kuin mitä Puolan ja Liettuan rajalla on tapahtumassa. Siellä viattomia ihmisiä käytetään häikäilemättömästi hyväksi lähettämällä heidät rajalle.

EU:n pohjoisimpien maiden mepit: Talvimerenkulun lisäkustannukset vihreän siirtymän seurauksena kohtuuttomia

Komission esityksessä päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi ei oteta riittävästi huomioon talvimerenkulun erityisolosuhteita. Tätä mieltä ovat 17 europarlamentaarikkoa Suomesta, Ruotsista ja Virosta, mukaan lukien Nils Torvalds (RKP / Renew). Mepit ovat ilmaisseet huolensa kirjeessä, joka lähetettiin tiistaina Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula Von der Leyenille, varapuheenjohtaja Frans Timmermansille sekä komissaareille Thierry Bretonille, Kadri Simsonille ja Adina Văleanille.