Tiistaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin välikysymystä nuorten tulevaisuudesta. Kansanedustaja Henrik Wickström piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheen.
Politiikka A-Ö: Lapset & Nuoret
Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuutta, mutta tulee myös ottaa vakavasti tämän päivän päätöksenteossa. Lapset pitää saada olla lapsia ja kuitenkin saada korkealaatuista varhaiskasvatusta sekä peruskoulutusta. Nuorten tulee saada parhaat mahdollisuudet elämälle sekä tasa-arvoinen koulutus yhtäläisillä mahdollisuuksilla. Meidän tulee myös pitää huolta meidän nuorista, jotka putoavat yhteiskunnan ulkopuolelle, tehokkaalla ennaltaehkäisevällä toiminnalla sekä hyvällä etsivällä nuorisotyöllä. Nuorille pitää antaa mahdollisuus myös vaikuttaa yhteiskuntaan esimerkiksi nuorisovaltuustoon kautta, jolla on oikea päätöksentekovaltaa ja oikea mahdollisuus vaikuttaa.
Annica Tallqvist
Johdon assistentti
Wickström: Maailman onnellisin maa ei saa kääntää selkäänsä kasvavien huumeongelmien edessä
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström on huolissaan kasvavasta määrästä huumekuolemia Suomessa. Vuonna 2021 huumausaineisiin kuoli Suomessa vajaat 290 henkilöä. Jokaisella näistä ihmisestä on oma tarinansa, omat läheisensä ja ystävät, jotka ovat jääneet näitä menetettyjä henkilöitä kaipaamaan. Diakonissalaitos tiedotti eilen, että Suomi on jo kärjessä alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa.
Bergqvist: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on vahvistettava entisestään seuraavassa hallitusohjelmassa
Kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist osallistui tiistaina paneelikeskusteluun lasten ja nuorten harrastustoiminnan merkityksestä. Paneelikeskustelun järjestäjinä olivat Suomen Partiolaiset ja Partioparlamentaarikot.
Ollikainen: Ruotsinkielisillä nuorilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet tietoon rikoksista
Uusi verkkosivu, Nuoret ja rikollisuus -sivusto, on kehitetty yhteistyössä poliisin ja sisäministeriön kanssa. Verkkosivuston tavoitteena on edistää 12-18-vuotiaisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten ilmoittamista poliisille ja pyrkiä parantamaan heidän asemaansa rikoksen uhreina sekä varmistamaan heidän oikeutensa saada apua. Sivu on kohdennettu erityisesti lapsille ja nuorille ja antaa vastauksia ja apua kysymyksiin, jotka koskevat rikoksia. Sivut ovat saatavilla ainoastaan suomeksi.
Lisää tukea lasten hyvinvoinnille
RKP haluaa Suomesta maailman lapsiystävällisimmän maan. Puolueen vaaliohjelmassa korostetaan lasten hyvinvointia ja oikeuksia sekä viranomaisten välistä yhteistyötä. Tärkeitä teemoja, joihin on keskityttävä jotta voidaan myös jatkossa taata lapsille turvallinen kasvu. Eduskuntavaaliehdokas Marja Lindberg nostaa esille suurimmaksi ongelmaksi erot lapsiperheiden taloudellisessa tilanteessa.
Rehn-Kivi: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen alentaminen on askel oikeaan suuntaan!
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen varhaiskasvatuksen maksujen pysyvästä alentamisesta. Uudistuksen odotetaan lisäävän varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrää noin 3 000:lla. Kun yhä useampi lapsi pääsee päiväkotiin, myös työllisyyden odotetaan paranevan, kun vanhempien mahdollisuuksia osallistua työelämään edistetään. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (RKP) on erittäin tyytyväinen eduskunnan päätökseen.
Bergqvist: Seksuaalirikoslainsäädäntöön tarpeellinen kokonaisuudistus
Hallituspuolueiden lakivaliokuntavastaavat:Lakivaliokunta hyväksyi perjantaina 17. kesäkuuta rikoslain seksuaalirikossäännösten kokonaisuudistusta koskevan mietinnön. Lakivaliokunta puoltaa rikoslain seksuaalirikoksia koskevan 20 luvun uudistamista. Uudistuksessa seksuaalirikosten nimikkeet, soveltamisala ja rangaistukset uudistetaan vastaamaan paremmin nykykäsityksiä.
Wickström: Terapiatakuu on otettava käyttöön kaikissa hyvinvointialueissa
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa, että terapiatakuu otetaan käyttöön kaikissa hyvinvointialueissa. Hänen mukaansa se on erityisen tärkeää lasten ja nuorten mielenterveyden kannalta.
Wickström: Suomi tarvitsee koulukiusaamisvaltuutetun
RKP:n varapuheenjohtaja Henrik Wickström haluaa Suomeen valtuutetun kiusaamisen ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja toisella asteella. Wickströmin mukaan kiusaaminen on edelleenvakava ongelma kouluissa ja se koskettaa monia lapsia ja nuoria. Mitä aikaisemmin siihen puututaan, sen parempi, Wickström sanoo.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 1 – Murrosikäisille lapsille ja heidän perheilleen suunnattu palvelu
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että osana perheneuvolatoimintaa kehitetään murrosikäisille suunnattu neuvontapalvelu.
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 31 – Ruotsalaisen mallin mukainen iltapäivätoiminta kouluissa
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että kehitetään Suomen-mallia niin, että se sisältää myös vapaaehtoista iltapäivätoimintaa (”fritids”) koulupäivän jälkeen kaikille
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 34 – Resursoidaan ja kehitetään ruotsinkielistä matalan kynnyksen toimintaa ja mielenterveyden tukipalveluita nuorille
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että varmistetaan riittävät resurssit tukipalvelujen kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi mielenterveysongelmista kärsiville tai riskiryhmissä oleville ruotsinkielisille
Puoluekokous 2024 Helsingissä
Aloite 39 – Kelan täytyy lopettaa liian hätäisten päätelmien tekeminen henkilöiden rakkauselämästä
Beslut
Puoluekokouksen päätös RKP toimii sen hyväksi että kaikilla opiskelijoilla on oikeus yhdenvertaiseen taloudelliseen tukeen, joka on sidottu heidän henkilökohtaisiin tuloihinsa
Puoluekokous 2022 Turussa
Aloite 13 – Nuorisovaltuustoille on taattava yhdenvertaiset vaikuttamismahdollisuudet!
Beslut
RKP tekee työtä sen eteen, että kaikissa kunnissa ja hyvinvointialueilla on nuorisovaltuusto, jolla on aidot vaikuttamismahdollisuudet että nuorivaltuustoille annetaan suora